68:0.1TÄSTÄ alkaa kertomus pitkän pitkästä edistymisponnistelusta. Se vie ihmislajin tilanteesta, joka oli vain vähän eläinten olemassaolon muotoa ylempänä, välivaiheiden kautta aina viimeisimpiin aikoihin asti, jolloin todellinen, vaikkakin epätäydellinen, sivilisaatio jo oli kehittynyt ihmiskunnan korkeampien rotujen keskuuteen.

68:0.2Sivilisaatio on ihmisrodun oma aikaansaannos. Se ei ole biologisesti myötäsyntyinen. Niinpä kaikki lapset on kasvatettava kulttuuriympäristössä, ja jokainen nuorisopolvi toisensa perään on koulutettava taas uudelleen. Sivilisaatioon kuuluvat korkeammat ominaispiirteet, kuten tieteelliset, filosofiset ja uskonnolliset ominaispiirteet, eivät siirry sukupolvelta toiselle vanhemmilta lapsille kulkeutuvan perinnön tavoin. Nämä kulttuurisaavutukset varjeltuvat vain sosiaalista perintöä valistuneesti säilyttämällä.

68:0.3Yhteistyöhön perustuvan sosiaalisen evoluution panivat alulle Dalamatian opettajat, ja ihmiskuntaa kasvatettiin kolmensadantuhannen vuoden ajan ottamaan ryhmätoimintojen idea omakseen. Sininen ihminen hyötyi näistä alkuaikojen sosiaalisista opetuksista kaikkein eniten, punainen ihminen hyötyi niistä jossakin määrin ja musta ihminen vähiten kaikista. Lähempänä nykypäivää olevina aikoina keltainen rotu ja valkoinen rotu ovat osoittaneet edistyneintä sosiaalista kehitystä Urantialla.

68:1.1Kun ihmiset joutuvat olemaan lähellä toisiaan, he useinkin oppivat pitämään toisistaan, mutta primitiivinen ihminen ei ollut luonnostaan mitenkään ylitsevuotavainen veljeyden hengeltään eikä halukas solmimaan sosiaalisia yhteyksiä kaltaisiinsa. Varhaisrodut oppivat pikemminkin vasta karvaan kokemuksen kautta, että "yhteistyössä on voimaa"; ja juuri tämä luontaisen veljellisen kiintymyksen puuttuminen on nytkin ihmisten välisen veljeyden välittömän toteutumisen esteenä Urantialla.

68:1.2Yhteenliittymisestä tuli jo varhaisessa vaiheessa elossasäilymisen ehto. Yksinäinen ihminen oli avuton, ellei hän kantanut heimomerkkiä todisteena kuulumisestaan johonkin ryhmään, joka varmasti kostaisi jokaisen häneen kohdistuvan päällekarkauksen. Vielä Kainin aikana oli kohtalokasta kuljeskella yksikseen ilman merkkiä johonkin ryhmään kuulumisesta. Sivilisaatiosta on kehittynyt ihmiselle vakuutus väkivaltaista kuolemaa vastaan, ja vakuutusmaksut suoritetaan puolestaan alistumalla yhteiskunnan säätämiin lukuisiin lain määräyksiin.

68:1.3Alkukantainen yhteiskunta perustui näin ollen välttämättömyydestä kasvaneeseen vastavuoroisuuteen ja yhteenliittymisestä seuranneeseen lisääntyneeseen turvallisuuteen. Ja ihmisyhteiskunta on kehittynyt aikakausia pitkien jaksojen kuluessa tämän eristyneisyydenpelon seurauksena ja vastahakoisen yhteistoiminnan myötä.

68:1.4Primitiiviset ihmiset oppivat jo aikaisessa vaiheessa, että ryhmä on tavattomasti mahtavampi ja väkevämpi kuin sen yksittäisten osasten pelkkä summa. Sata yhteen liittynyttä ja yhteisymmärryksessä toimivaa miestä pystyy siirtämään suuren kiven, ja parikymmentä hyvin koulutettua järjestyksenvalvojaa kykenee hillitsemään vihaisen väkijoukon. Ja juuri näin yhteiskunta syntyi; ei pelkästään siitä, että monet liittyivät yhteen, vaan paremminkin tuloksena siitä, että älykkäät yhdessätoimijat organisoituivat. Mutta yhteistoiminta ei ole ihmisen luonnollinen ominaisuus, vaan hän oppii yhteistyöhön, ensiksi siksi, että hän pelkää, ja myöhemmin siksi, että hän havaitsee sen hyödyllisimmäksi tavaksi kohdata ajallisuuden vaikeudet ja suojautua luuloteltuja ikuisuuden vaaroja vastaan.

68:1.5Tällä tavoin jo varhaisessa vaiheessa alkeelliseksi yhteiskunnaksi järjestyneet kansakunnat menestyivät muita paremmin sekä luonnon voittamisessa että puolustautumisessa muita ihmisiä vastaan; heillä oli paremmat hengissäselviämisen mahdollisuudet. Siitä lähtien sivilisaatio on kohtaamistaan monista takaiskuista huolimatta kulkenut Urantialla tasaisesti eteenpäin. Ja vain siksi, että yhteenliittymiseen sisältyy se arvo, että hengissäsäilymisen mahdollisuus sen myötä paranee, ihmisen monet virheratkaisutkaan eivät ole tähän mennessä onnistuneet pysäyttämään tai tuhoamaan ihmissivilisaatiota.

68:1.6Sen, että nykypäivien kulttuuriyhteiskunta on ilmiönä kokolailla uusi, osoittaa oivallisesti sellaisten alkeellisten sosiaalisten olojen säilyminen aina nykyaikaan asti, jollaiset ovat ominaisia Australian alkuasukkaille sekä Afrikan bushmanneille ja pygmeille. Näiden takapajuisten kansanheimojen keskuudessa on vieläkin havaittavissa jonkinlaista alkuaikojen ryhmävihamielisyyttä, henkilökohtaista epäluuloisuutta ja muita varsin epäsosiaalisia ominaisuuksia, jotka olivat kaikille primitiivisille roduille hyvinkin tunnusomaisia. Nämä muinaisaikojen ei-sosiaalisten kansanheimojen surkeat jäänteet ovat oivallisena todisteena siitä tosiasiasta, että ihmisen luonnollinen individualistinen taipumus ei pysty kilpailemaan menestyksellisesti sosiaaliseen edistymiseen kuuluvien tehokkaampien ja voimakkaampien organisaatioiden ja yhteenliittymien kanssa. Tällaiset takapajuiset ja epäluuloiset, antisosiaaliset rodut, joiden puhuma murre muuttuu aina viidenkymmenen tai sadan kilometrin välein, ovat havainnollinen esitys siitä, millaisessa maailmassa saattaisitte nyt elää, ellei Planeettaprinssin ruumiillisen esikunnan yhteennivoutunutta opetusta eikä Aatamin rodunkohentajaryhmän myöhempiä ponnistuksia olisi esiintynyt.

68:1.7Nykyajan iskulause "takaisin luontoon" on tietämättömyydestä johtuvaa itsensä pettämistä, uskomus, jonka mukaan kerran todellakin olisi vallinnut kuviteltu "kultainen aikakausi". Ainoa perusta tarulle kultaisesta aikakaudesta on siinä, että Dalamatia ja Eeden ovat historiallisia tosiasioita. Mutta nämä entisiin verrattuina paremmat yhteiskunnat olivat vielä kaukana utopististen haaveiden todeksitulosta.

68:2.1Sivistynyt yhteiskunta on tulos ihmisessä jo varhain ilmenneistä pyrkimyksistä päästä eroon eristyneisyyttä kohtaan tuntemastaan vastenmielisyydestä. Mutta se ei välttämättä vielä merkitse keskinäistä kiintymystä, ja tiettyjen primitiivisten ryhmien nykyinen rauhattomuus onkin mainio esimerkki siitä, mitä alkuaikojen heimot joutuivat kokemaan. Mutta vaikka saman sivilisaation piiriin kuuluvat yksilöt saattavat ottaa yhteen ja taistella toisiaan vastaan ja vaikka itse sivilisaatiokin saattaa näyttää sekavalta kamppailun ja taistelun mylläkältä, se todistaa silti vakavasta pyrkimyksestä päästä eteenpäin, ei paikallaanpolkemisen kuolettavasta yksitoikkoisuudesta.

68:2.2Kun älykkyyden taso on melkoisesti myötävaikuttanut kulttuurin edistymisvauhtiin, yhteiskunnan tehtävä on ensisijaisesti vähentää yksilön elintapaan sisältyvää riskin elementtiä, ja yhteiskunta on edistynyt juuri samassa tahdissa kuin sen on onnistunut vähentää kärsimystä ja lisätä mielihyvän osuutta elämässä. Näin koko sosiaalinen kokonaisuus ponnistelee hitaasti eteenpäin kohti kohtalonsa määränpäätä -- tuhoutumista tai säilymistä -- sen mukaan, onko tämä päämäärä itsesuojelu vai oman tyydytyksen tavoittelu. Itsevarjelu panee alulle yhteiskunnan, liiallinen tyydytyksen tavoittelu sen sijaan tuhoaa sivilisaation.

68:2.3Yhteiskunnan kiinnostuksen kohteina ovat sen jäsenten lisääntyminen, toimeentulo ja tarpeiden tyydytys, mutta ihmisen omatoimisuuden soisi tulevan monienkin kulttuuristen ryhmien välittömäksi tavoitteeksi.

68:2.4Luonnonihmisen laumavaisto ei oikeastaan riitä selittämään Urantian nykyisen sosiaalisen organisaation kehittymistä. Vaikka tämä myötäsyntyinen laumanmuodostuksen taipumus piileekin ihmisyhteiskunnan pohjalla, ihmisen sosiaalisuus on silti suurimmalta osaltaan hankittua. Ihmisten alkuaikaiseen yhteenliittymiseen vaikuttaneet kaksi vahvaa tekijää olivat ravinnontarve ja sukupuolinen rakkaus. Nämä vaistonvaraiset tarpeet ovat ihmiselle ja eläinkunnalle yhteisiä. Kaksi muuta tunnetta, jotka ajoivat ihmisiä yhteen ja pitivät heitä yhdessä, olivat turhamaisuus ja pelko, eritoten aaveidenpelko.

68:2.5Historia on pelkistettynä vain kertomus ihmisen loputtoman pitkästä kamppailusta ravinnonsaannin turvaamiseksi. Alkukantainen ihminen ajatteli vain, kun hänen oli nälkä. Ravinnon säästäminen oli hänen ensimmäinen kieltäymyksensä, ensimmäinen itsekuria osoittanut tekonsa. Yhteiskunnan varttuessa ravinnontarve lakkasi olemasta ainoa keskinäisen yhteenliittymisen kiihoke. Lukuisat muunlaiset nälät, monenlaisten tarpeiden tiedostaminen, johdattivat kaikki yhdessä ihmiskunnan entistä läheisempään yhteenliittymiseen. Mutta tänä päivänä yhteiskunta hoipertelee luuloteltujen inhimillisten tarpeiden ylikasvun painon alla. Kahdennenkymmenennen vuosisadan länsimainen sivilisaatio huohottaa uupuneena ylellisyyden liikakuorman alla ja inhimillisten halujen ja kaipausten kohtuuttomuuksiin nousevan moninkertaistumisen kourissa. Nykyajan yhteiskunta on nyt käymässä läpi erästä kaikkein vaarallisimmista vaiheistaan, jolle ovat ominaisia pitkälle menevät keskinäissuhteet ja erittäin mutkikas keskinäinen riippuvuus.

68:2.6Nälkä, turhamaisuus ja aaveidenpelko aiheuttivat jatkuvaa sosiaalista painetta, mutta sukupuolinen tyydytys oli ohimenevää ja puuskittaista. Sukupuolivietti yksinään ei pakottanut alkukantaisia miehiä ja naisia ottamaan kantaakseen kodin ylläpitämiseen liittyviä raskaita taakkoja. Alkuaikojen koti rakentui toisaalta miehen tuntemalle sukupuoliselle rauhattomuudelle, kun hän ei päässyt tarvettaan tarpeeksi usein tyydyttämään, ja toisaalta naisen tuntemalle uhrautuvalle äidinrakkaudelle, joka on hänelle tietyssä määrin yhteistä kaikkien korkeampien eläinlajien naaraiden kanssa. Avuttoman pikkulapsen olemassaolo määritteli miesten ja naisten toimien varhain tapahtuneen erilaistumisen, sillä naisen oli pidettävä yllä vakinaista asuinpaikkaa, jossa hän pystyi viljelemään maata. Ja vanhimmista ajoista lähtien on naisen olinpaikkaa aina pidetty kotina.

68:2.7Näin naisesta tuli kehittyvän sosiaalisen järjestelmän kannalta jo varhaisessa vaiheessa välttämätön, ei niinkään hetkellisen sukupuolisen intohimon kuin ravinnontarpeen seurauksena. Nainen oli miehelle toimeentulon kannalta välttämätön kumppani. Hän oli ruoanhankkija, kuormajuhta ja seuralainen, joka kesti huonointakin kohtelua puhkeamatta rajuihin suuttumuksen ilmauksiin, ja kaikkien näiden tavoiteltujen ominaisuuksien lisäksi hän oli aina läsnä oleva sukupuolisen tyydytyksen välikappale.

68:2.8Miltei kaikki, jolla sivilisaatiossa on kestävää arvoa, juontuu perimmältään perheestä. Perhe oli ensimmäinen menestyksekäs rauhanomainen ryhmä, ja sen puitteissa nainen ja mies oppivat sovittelemaan keskinäisiä ristiriitojaan samalla, kun he opettivat rauhanomaisia askareita lapsilleen.

68:2.9Avioliiton tehtävä evoluution puitteissa on varmistaa rodun säilyminen, ei pelkästään henkilökohtaisen onnen toteutuminen. Elämän ylläpito ja olemassaolon jatkaminen ovat kodin todelliset tarkoitusperät. Tyydytyksen saaminen on sattumanvaraista eikä välttämätöntä muutoin kuin sukupuolisuhteen varmistavana yllykkeenä. Luonto vaatii elossasäilymistä, mutta sivilisaatioon kuuluvat tiedot ja taidot lisäävät jatkuvasti avioliiton tuottamaa mielihyvää ja perhe-elämän mukanaan tuomaa tyydytystä.

68:2.10Jos turhamaisuuden käsitettä laajennetaan sisältämään ylpeyden, pyrkyryyden ja kunnianhimon, saatamme havaita ei vain, miten nämä taipumukset myötävaikuttavat ihmisten yhteenliittymien muodostumiseen, vaan myös, miten ne samalla pitävät ihmiset yhdessä, sillä tällaiset tunnot ovat täysin turhia, ellei ole yleisöä, jonka edessä tuoda julki erinomaisuuttaan. Turhamaisuuteen liittyi kohta muitakin tuntoja ja yllykkeitä, jotka julkitulolleen ja täyttymykselleen tarvitsivat sosiaalisen areenan. Tämä emootioryhmä houkutteli esiin kaikkien taiteiden, seremonioiden ja kaikenmuotoisten urheilukisojen ja -kilpailujen ensimmäiset esimuodot.

68:2.11Turhamaisuus antoi vahvan panoksen yhteiskunnan syntyyn, mutta aikana, jolloin tämä ilmoitus teille annetaan, omahyväisen sukupolven harhautuneet pyrkimykset uhkaavat rämettää ja hukuttaa alleen pitkälle erikoistuneen sivilisaation koko monimutkaisen rakenteen. Nautinnonhalu on jo kauan sitten syrjäyttänyt nälän tyydyttämisen tarpeen, toimeentuloon tähtäävät oikeutetut sosiaaliset tavoitteet ovat nopeaa vauhtia kääntymässä alhaisiksi ja uhkaaviksi nautinnonhalun muodoiksi. Itsesäilytys rakentaa yhteiskuntaa; hillitön halujen tyydytys hävittää vääjäämättä sivilisaation.

68:3.1Primitiiviset halut saivat aikaan alkuperäisen yhteiskunnan, mutta aaveidenpelko piti sen koossa ja toi sen olemassaolemiseen ihmisen ulkopuolisen aspektin. Yhteinen pelko oli alkuperältään fysiologista: fyysisen kivun, tyydyttämättömän nälän tai jonkin maisen onnettomuuden pelkoa, mutta aaveidenpelko oli laadultaan uutta ja ylevämpää kauhua.

68:3.2Luultavasti merkittävin yksittäinen tekijä ihmisyhteiskunnan evoluutiossa oli aaveuni. Vaikka useimmat unet saattoivat primitiivisen mielen pois tolaltaan, aaveuni sai alkuihmiset suorastaan kauhun valtaan ajaen nämä taikauskoiset unennäkijät toistensa syliin etsimään halukkaasti ja tosissaan toisiinsa liittymällä keskinäistä suojaa henkimaailman kuviteltuja epämääräisiä ja näkymättömiä vaaroja vastaan. Aaveuni on eräs ensimmäisistä eläintyyppisen ja ihmistyyppisen mielen välillä ilmenevistä eroista. Eläimet eivät muodosta mielikuvaa kuolemanjälkeisestä eloonjäämisestä.

68:3.3Tätä aaveiden muodostamaa tekijää lukuun ottamatta, koko yhteiskunta rakentui perustarpeiden ja biologisten perusviettien varaan. Mutta aaveidenpelko toi sivilisaatioon uuden tekijän eli pelon, joka yltää kauas yksilön perustarpeiden ohi ja joka nousee huomattavasti jopa ryhmän säilymiseen tähtäävien ponnistelujen yläpuolelle. Manalle menneiden henkiä kohtaan tunnettu kammo toi esiin uuden ja hämmästyttävän pelkomuodon, järkyttävän ja väkevän kauhun, joka vaikutti osaltaan varhaisten, löyhien sosiaalisten järjestelmien muovautumiseen muinaisaikojen entistä kurinalaisemmiksi ja paremmin hallituiksi alkukantaisiksi ryhmiksi. Tämä järjetön taikausko, josta jotain on jäljellä vieläkin, valmisteli ihmisten mieltä tekemään kaikkea epätodellista ja yliluonnollista kohtaan tuntemansa taikauskoisen pelon avulla sen myöhemmän löydön, että "Herran pelko on viisauden alku." Ilmoituksen herättämän, Jumaluutta kohtaan tunnetun syvän kunnioituksen on määrä syrjäyttää evoluutioon kuuluvat perusteettomat pelot. Alkuaikojen aaveidenpelkoon perustuneesta kultista tuli voimakas sosiaalinen side, ja aina tuosta kaukaisuuksien takaisesta ajasta lähtien ihmiskunta on milloin enemmän milloin vähemmän pyrkinyt hengellisyyden saavuttamiseen.

68:3.4Nälkä ja rakkaus ajoivat ihmisiä yhteen, turhamaisuus ja aaveidenpelko pitivät heitä yhdessä. Mutteivät nämä emootiot yksinään, ilman rauhaa edistävien ilmoitusten vaikutusta, pysty kestämään sitä rasitetta, joka juontuu ihmisten keskinäissuhteisiin sisältyvistä epäluuloista ja ärsyyntymisistä. Ilman ihmistä korkeammalta tulevaa apua yhteiskuntaa koossa pitävä rasite murtuu, kun se on saavuttanut tietyt rajat, ja nämä samaiset yhteiskuntamuodostuksen liikkeelle panevat voimat -- nälkä, rakkaus, turhamaisuus ja pelko -- vaikuttavat kaikki yhdessä syöstäkseen ihmiskunnan sotaan ja verenvuodatukseen.

68:3.5Ihmisrodun pyrkimys rauhaan ei ole luontainen ominaisuus, vaan se on peräisin ilmoitususkonnon opetuksista, edistyksellisten rotujen karttuneesta kokemuksesta, mutta aivan erityisesti Jeesuksen, Rauhan Ruhtinaan, opetuksista.

68:4.1Kaikki nykyajan sosiaaliset instituutiot ovat peräisin villien esi-isienne primitiivisten tapojen kehittymisestä. Tämän päivän sovinnaistavat ovat eilispäivän tapasäännöksiä siinä muodossa, johon ne ovat muuntuneet ja laajentuneet. Mitä tottumus on yksilölle, sitä tapa on ryhmälle, ja ryhmätavoista kehittyy kansantapoja tai heimoperinteitä -- rahvaan sovinnaistapoja. Näistä alkuaikojen iduista kaikki nykyajan ihmisyhteiskunnan instituutiot johtavat vaatimattoman alkunsa.

68:4.2On pidettävä mielessä, että tapasäännökset saivat alkunsa pyrkimyksestä sovittaa ryhmässäeläminen massanaolemisen ehtoihin. Tapasäännökset olivat ihmisen ensimmäinen sosiaalinen instituutio. Ja kaikki nämä heimokohtaiset reaktiot versoivat pyrkimyksestä välttyä kärsimykseltä ja nöyryytykseltä samalla, kun yritettiin päästä osallisiksi mielihyvästä ja vallasta. Kansantapojen alkulähde, aivan niin kuin kieltenkin alkulähde, on aina tiedostamaton ja tahaton, ja sen vuoksi aina salaperäisyyden verhoama.

68:4.3Aaveidenpelko pani primitiivisen ihmisen muodostamaan itselleen kuvan yliluonnollisesta, ja niin tehdessään se laski lujan perustan niille etiikan ja uskonnon voimakkaille sosiaalisille vaikutuksille, jotka puolestaan säilyttivät yhteiskunnan tapasäännöt ja tottumukset koskemattomina sukupolvesta sukupolveen. Se yksi ja ainoa seikka, joka jo varhaisessa vaiheessa vakiinnutti ja jähmetti tapasäännökset, oli uskomus, että kuolleet olivat mustasukkaisia niistä tavoista, joita noudattaen he olivat eläneet ja kuolleet. Niinpä he langettaisivat kauhistuttavan rangaistuksen sellaisille eläville kuolevaisille, jotka rohkenisivat suhtautua piittaamattoman halveksivasti niihin elämisen sääntöihin, joita he olivat lihallisessa hahmossa eläessään kunnioittaneet. Tästä on parhaana esimerkkinä keltaisen rodun nykyisinkin osoittama kunnioitus esi-isiään kohtaan. Myöhemmin kehittynyt primitiivinen uskonto voimisti tapoja vakiinnuttaessaan suuresti aaveidenpelkoa, mutta etenevä sivilisaatio on kasvavassa määrin vapauttanut ihmiskuntaa pelon kahleista ja taikauskon orjuudesta.

68:4.4Ennen Dalamatian opettajien vapauttavaa ja mieliä kirvoittavaa opetusta muinaisajan ihminen oli tapasäännöstön edellyttämien rituaalien avuton uhri. Loputtomat seremoniat piirittivät alkukantaista villi-ihmistä joka taholta. Kaikki, mitä hän teki siitä hetkestä, kun hän aamulla heräsi, siihen hetkeen, kun hän illalla luolassaan vaipui uneen, piti suorittaa tismalleen niin kuin hän teki -- heimon vakiintuneita tapoja seuraten. Hän oli perinnäistapojen tyrannian orja. Hänen elämässään ei ollut mitään kahlitsematonta, omaehtoista eikä omaperäistä. Mitään luonnonmukaista edistymistä kohti korkeampaa mielellistä, moraalista tai sosiaalista olotilaa ei esiintynyt.

68:4.5Tapa piti varhaisaikojen ihmistä lujassa otteessaan, villi-ihminen oli todellinen vakiintuneen käytännön orja. Mutta aika ajoin on ilmestynyt sellaisia poikkeamia vallitsevasta tyypistä, jotka ovat rohjenneet raivata tietä uusille ajattelutavoille ja entistä paremmille elämisen menetelmille. Alkuihmisen henkinen jähmeys muodostaa kuitenkin biologisen turvajarrun, joka estää häntä syöksymästä liian äkkinäisesti siihen tuhoisaan tasapainottomuuteen, joka seuraa liian nopeasti etenevästä sivilisaatiosta.

68:4.6Mutta mainitut tavat eivät ole pelkästään pahasta; niiden kehittymisen tulisi jatkua. Sivilisaation jatkuvuuden kannalta on lähes kohtalokasta ryhtyä radikaalin kumouksen kautta tapojen suurimittaiseen muuttamiseen. Tapa on ollut se jatkuvuuden lanka, joka on pitänyt sivilisaation koossa. Ihmisen historian kulkutietä peittävät hylättyjen tapojen ja vanhentuneiden sosiaalisten käytäntöjen jäänteet. Mutta yksikään sellainen sivilisaatio, joka hylkäsi vakiintuneet tapasäännöksensä, ei ole säilynyt, ellei se niitä hylännyt omaksuakseen parempia ja sopivampia tapoja.

68:4.7Yhteiskunnan säilyminen riippuu pääasiassa sen tapasäännösten edistyvästä kehittymisestä. Tapojen kehitysprosessi kasvaa esille kokeilunhalusta; uusia ideoita tuodaan esille ja niiden seurauksena syntyy kilpailua. Edistyvä sivilisaatio omaksuu edistyksellisen idean ja säilyy, aika ja olosuhteet lopulta valikoivat soveliaamman ryhmän jäämään eloon. Mutta tämä ei suinkaan merkitse, että jokainen yksittäinen ja erillinen muutos ihmisyhteiskunnan koostumuksessa olisi ollut askel parempaan päin. Ei! Ei suinkaan, sillä Urantian sivilisaation pitkässä eteenpäin suuntautuneessa ponnistelussa on ollut monen monta taantumaa.

68:5.1Maa on yhteiskunnan näyttämö, ihmiset ovat tämän näyttämön näyttelijät. Ja ihmisen on aina sovitettava esityksensä maatilanteen mukaiseksi. Tapojen kehitys riippuu aina maan ja ihmisen suhdeluvusta. Tämä pitää paikkansa, vaikka sen havaitseminen onkin vaikeaa. Ihmisen maankäyttötavat, eli toimeentulokeinot ynnä hänen elintasonsa, ovat yhtä kuin kansantapojen -- käyttäytymistapojen -- kokonaissumma. Ja ihmisen elämän asettamiin vaatimuksiin sovittautumisen summa on yhtä kuin hänen kulttuurinen sivilisaationsa.

68:5.2Ihmisen varhaisimmat kulttuurit syntyivät itäisen pallonpuoliskon jokivarsille, ja sivilisaation edistymisessä ilmeni neljä suurta vaihetta, jotka olivat:

68:5.31. Keräilyvaihe. Pakottava ravinnontarve, nälkä, johti ensimmäiseen teollista järjestelyä ilmentäneeseen toimintamuotoon: primitiivisiin ravinnonkeräilyjonoihin. Toisinaan tällainen nälkämarssilaisten jono edetessään maastossa ruokaa keräilemässä saattoi olla puolitoistakymmentäkin kilometriä pitkä. Tämä edusti kulttuurin alkeellista kiertolaisvaihetta, ja se on Afrikan bushmannien nykyisinkin noudattama elintapa.

68:5.42. Metsästysvaihe. Aseina käytettyjen työkalujen keksiminen teki ihmiselle mahdolliseksi ryhtyä metsästäjäksi ja päästä sillä keinoin kokolailla vapaaksi ravinnon orjuudesta. Muuan mietteliäs andoniitti, joka oli tuimassa taistelussa ruhjonut nyrkkinsä pahanpäiväisesti, keksi uudelleen jo unohtuneen ajatuksen käyttää pitkää keppiä käsivartensa sijasta ja sen päähän jänteillä sidottua kovaa piikiven palasta nyrkkinsä paikalla. Monet heimot tekivät toisistaan riippumatta tämänkaltaisia keksintöjä, ja nämä erimuotoiset kivinuijat edustivat muuatta ihmisen sivilisaation suurta edistysaskelta. Nykyäänkin on Australiassa vielä alkuasukkaita, jotka eivät ole edenneet paljonkaan tätä vaihetta pidemmälle.

68:5.5Sinisistä ihmisistä tuli taitavia metsästäjiä ja ansastajia; jokia aitaamalla he saivat saaliikseen paljon kalaa, ja he kuivattivat ylijäämän talvea varten. Riistanpyynnissä käytettiin monia kekseliäisyydestä kertovia ansoja ja loukkuja, mutta alkukantaisemmat rodut eivät metsästäneet suureläimiä.

68:5.63. Paimentolaisvaihe. Sivilisaation tämän vaiheen teki mahdolliseksi eläinten kesyttäminen. Arabit ja Afrikan alkuasukkaat ovat viimeisimpiä paimentolaiskansoja.

68:5.7Paimentolaisen elämäntapa toi entistäkin enemmän lievennystä ravinnon orjuuteen. Ihminen oppi elämään pääomansa korolla, karjansa kasvusta. Ja näin liikeni enemmän aikaa kulttuurin ja edistymisen hyväksi.

68:5.8Paimentolaisuutta edeltänyt yhteiskunta rakentui sukupuolten väliselle yhteistyölle, mutta karjanhoidon leviäminen alensi naiset sosiaalisen orjuuden syvyyksiin. Varhaisempina aikoina miehen velvollisuutena oli hankkia eläinperäinen ravinto, naisen tehtävänä oli huolehtia syötävistä kasviksista. Niinpä naisen ihmisarvo laski huomattavasti, kun ihminen siirtyi olemassaolonsa paimentolaisvaiheeseen. Naisen piti edelleenkin uurastaa hankkiakseen elämiseen tarvittavat kasvikset, kun sen sijaan miehen tarvitsi vain mennä laumoilleen, ja hän sai yllin kyllin eläinravintoa. Tämän jälkeen mies siis oli suhteellisen riippumaton naisesta. Koko paimentolaiskauden ajan naisen asema heikkeni heikkenemistään. Tämän aikakauden loppuun tultaessa hän oli tuskin enää muuta kuin ihmiseläin, jonka tehtävänä oli tehdä työtä ja synnyttää ihmisjälkeläisiä, pitkälti samoin kuin laumaan kuuluvien eläintenkin odotettiin raatavan ja tuottavan jälkeläisiä. Paimentolaisaikakausien miehet rakastivat kovasti karjaansa, ja sitä ajatellen on todella sääli, etteivät he kyenneet kehittämään syvempää kiintymystä vaimojaan kohtaan.

68:5.94. Maanviljelyvaihe. Tiettyjen kasvien ottaminen ihmisen elinpiirissä viljeltäviksi toi mukanaan tämän kauden, ja se edustaa korkeimmantyyppistä aineellista sivilisaatiota. Sekä Caligastia että Aatami pyrkivät opettamaan puutarha- ja peltoviljelyä. Aatami ja Eeva olivat puutarhureita, eivät paimenia, ja tuohon aikaan puutarhaviljely edusti edistyneintä kulttuurin muotoa. Kasvien kasvattamisella on jalostava vaikutus ihmiskunnan kaikkiin rotuihin.

68:5.10Maanviljely enemmän kuin nelinkertaisti maan ja ihmisen välisen suhdeluvun maailmassa. Maanviljelyä on mahdollista harjoittaa yhdessä edellisen kulttuurivaiheen paimentolaisuuden kanssa. Jos kolme vaihetta menee päällekkäin, niin silloin miehet metsästävät ja naiset viljelevät maata.

68:5.11Karjapaimenten ja maata viljelevien välillä on aina esiintynyt kitkaa. Metsästäjä ja karjanpitäjä olivat taistelunhaluisia, sotaisia; viljelijä on paremminkin rauhaa rakastavaa tyyppiä. Eläinten kanssa tekemisissä olemiseen liittyy aina kamppailua ja voimankäyttöä, puuhailu kasvien parissa juurruttaa mieleen kärsivällisyyttä, levollisuutta ja rauhaa. Maanviljely ja teollisuuden harjoittaminen ovat rauhantoimintoja. Mutta molempien heikkous, kun niitä ajatellaan maailman yhteiskunnallisina toimintoina, on se tosiasia, että niistä puuttuu jännitys ja seikkailumieli.

68:5.12Ihmisyhteiskunta on kehittynyt metsästysvaiheesta karjanhoitovaiheen kautta maa-alueeseen sidottuun maanviljelyn vaiheeseen. Ja tämän edistyvän sivilisaation kutakin vaihetta seurasi kiertolaisuuden jatkuva väheneminen, ihminen alkoi elää yhä enemmän kotipiirissä.

68:5.13Ja nyt teollisuus täydentää maanviljelyä, minkä seurauksena kaupungistuminen lisääntyy ja maataviljelemättömien kansalaisluokkien ryhmät moninkertaistuvat. Mutta teollisen kauden säilymisestä ei ole toivoa, elleivät sen johtajat tajua, että korkeimpienkin yhteiskunnallisten kehitystulosten on aina rakennuttava terveelle maatalouspohjalle.

68:6.1Ihminen on maaperän kasvatti, luonnon lapsi. Pyrkipä hän miten tosissaan tahansa pakenemaan maalta, hän ei siinä lopullisesti koskaan onnistu. "Maasta sinä olet ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman" on koko ihmiskuntaa ajatellen kirjaimellisesti totta. Ihminen on aina käynyt, käy ja tulee aina käymään taistelua viime kädessä maasta. Alkukantaisten ihmisten ensimmäiset yhteiskunnalliset yhteenliittymät solmittiin näiden maasta käytyjen taistelujen voittamiseksi. Koko yhteiskunnallisen sivilisaation pohjana on maan ja ihmisen suhdeluku.

68:6.2Älyllisyydellään eli taitojaan ja tietojaan käyttämällä ihminen lisäsi maan tuottoa. Samanaikaisesti saatiin jälkeläisten luonnollinen lisääntyminen jossakin määrin hallintaan, ja sillä keinoin turvattiin toimeentulo ja saatiin vapaa-aikaa kulttuuriin perustuvan sivilisaation rakentamiseen.

68:6.3Ihmisten yhteiskuntaa säätelee laki, jonka mukaan väestön määrä vaihtelee suoraan verrannollisesti maankäyttötapoihin ja kääntäen verrannollisesti tiettyyn elintasoon nähden. Kaikkina näinä varhaisina aikakausina -- jopa enemmän kuin nykyään -- sekä ihmisiä että maata koskeva kysynnän ja tarjonnan laki määräsi arvon, joka näille kummallekin annettiin. Aikoina, jolloin maata -- asuttamatonta aluetta -- oli runsaasti, oli suuri pula ihmisistä, ja sen vuoksi ihmiselämän arvo kohosi suuresti. Ihmishengen menetys oli näin ollen varsin kauhistuttavaa. Aikoina, jolloin maata oli niukalti ja siitä seurasi liikakansoitusta, ihmishenki vastaavasti halpeni niin, että sotaan, nälänhätään ja kulkutauteihin suhtauduttiin varsin välinpitämättömästi.

68:6.4Kun maan tuotto vähenee tai väestömäärä kasvaa, niin väistämätön taistelu alkaa uudelleen. Pinnalle nousevat ihmisolemuksen kaikkein pahimmat piirteet. Maan tuottavuuden koheneminen, mekaanisten taitojen leviäminen ja väestömäärän väheneminen ovat kaikki omiaan edistämään ihmisluonnon parempien puolien kehittymistä.

68:6.5Sivistyksen reunamilla elävä yhteisö kehittää sitä ihmisyyden puolta, joka ei edellytä hienosteltuja taitoja. Kaunotaiteet ja varsinainen tieteellinen edistys yhdessä hengellisen kulttuurin kanssa ovat kaikki menestyneet parhaiten suuremmissa asutuskeskuksissa, milloin niiden tukena on ollut maatalous- ja teollisuusväestö, jonka lukumäärä on hieman alle maan ja ihmisen välisen suhdeluvun. Kaupungit aina moninkertaistavat asukkaidensa taipumukset hyvään tai pahaan.

68:6.6Elintaso on aina vaikuttanut perheen kokoon. Kuta korkeammalle elintaso nousee, sitä pienemmäksi perheen koko laskee, aina siihen pisteeseen asti, että tilanne vakiintuu tai alkaa vähittäinen sukupuuttoon kuoleminen.

68:6.7Kautta aikakausien elintasoerot ovat määränneet eloonjääneen väestön laadun, ei niinkään pelkästään sen määrää. Paikalliset luokkakohtaiset elintasoerot synnyttävät uusia sosiaalisia kasteja, uusia tapasäännöksiä. Kun elämisen normit käyvät liian monimutkaisiksi tai aivan liian ylellisiksi, ne muuttuvat varsin pian itsetuhoisiksi. Kasti on tiheän asutuksen mukanaan tuoman kiihkeän kilpailun aiheuttaman yhteiskunnallisen paineen suora seuraus.

68:6.8Alkuaikojen rodut turvautuivat usein menetelmiin, joiden tarkoituksena oli väestömäärän rajoittaminen. Kaikki primitiiviset heimot surmasivat epämuodostuneita ja sairaalloisia lapsiaan. Tyttövauvojen surmaaminen oli tavallista ennen kuin koitti aika, jolloin vaimo ostettiin. Joskus lapset kuristettiin kuoliaaksi jo syntymähetkellä, mutta suosituin menetelmä oli heitteillejättö. Kaksosten isä vaati tavallisesti toisen lapsista surmattavaksi, sillä useamman kuin yhden lapsen samanaikaisen syntymisen uskottiin aiheutuneen joko taikuudesta tai uskottomuudesta. Samaa sukupuolta olevat kaksoset yleensä kuitenkin säästettiin. Vaikka nämä kaksosiin kohdistuvat tabut olivatkin yhteen aikaan lähes yleismaailmallisia, ne eivät koskaan kuuluneet andoniittien tapoihin, vaan nämä kansanheimot pitivät kaksosia aina hyvän onnen enteinä.

68:6.9Monet rodut oppivat menetelmän, jolla raskaus keskeytetään, ja tästä käytännöstä tuli varsin yleinen naimattomia koskeneen synnyttämistabun vakiinnuttua. Pitkään oli tapana, että naimaton neito surmasi jälkeläisensä, mutta sivistyneempien ryhmien keskuudessa näistä aviottomista lapsista tuli tytön äidin hoidokkeja. Aborttien ja lapsenmurhien harjoittaminen hävitti monta primitiivistä sukukuntaa käytännöllisesti katsoen sukupuuttoon. Mutta tapasäännösten ankarista määräyksistä huolimatta ei montakaan lasta surmattu enää sen jälkeen, kun tätä oli kerran imetetty. Äidinrakkaus oli liian väkevä salliakseen sellaisen.

68:6.10Kahdennellakymmenennelläkin vuosisadalla esiintyy yhä jäänteitä näistä alkeellisista väestömäärän säätelymenetelmistä. Australiassa on muuan heimo, jonka äidit kieltäytyvät kasvattamasta useampaa kuin kahta tai kolmea lasta. Ei ole kovinkaan kauan siitä, kun eräs ihmissyöjäheimo söi joka viidennen syntyvän lapsen. Madagaskarilla jotkin heimot surmaavat yhä kaikki tiettyinä pahaenteisinä päivinä syntyvät lapset, minkä johdosta noin kaksikymmentäviisi prosenttia kaikista vauvoista kuolee.

68:6.11Maailmanlaajuisesta näkökulmasta katsottuna liikakansoitus ei ole koskaan menneisyydessä ollut vakava ongelma, mutta jos sotiminen vähenee ja tiede saa ihmistä vaivaavat sairaudet yhä paremmin hallintaansa, siitä saattaa lähitulevaisuudessa tulla vakava ongelma. Silloin on maailman johtajien viisaus oleva kovalla koetuksella. Onko Urantian mahtimiehillä silloin ymmärrystä ja rohkeutta ryhtyä vaalimaan keskitason eli vakiintuneen ihmisen lisääntymistä normaalin yläpuolella olevien äärimmäisyyksien ja normaalin alapuolella olevien, valtavasti lisääntyvien ryhmien sijasta? Normaali ihminen on se, jota tulisi vaalia. Hän on sivilisaation selkäranka ja rodun mutaation kautta ilmestyvien nerojen alkulähde. Normaalin alapuolella oleva ihminen tulisi pitää yhteiskunnan valvonnassa. Tätä lajia ei tulisi tuottaa enempää kuin tarvitaan hoitamaan teollisuuden alempia tasoja, niitä tehtäviä, jotka edellyttävät eläimen tason yläpuolella olevaa älykkyyttä, mutta jotka vaativat tekijöiltään niin vähän, että ne osoittautuvat ihmiskunnan korkeampien tyyppien kannalta todelliseksi orjuudeksi ja vankeudeksi.

68:6.12[Esittänyt muuan Melkisedek, jonka asemapaikka oli kerran Urantialla.]