LUKU 22. KOLMINAISTETUT JUMALAN POJAT
22:0.1JUMALAN Pojiksi kutsuttujen olentojen ryhmiä on kolme. Alaslaskeutuvien ja ylösnousevien Poikien lisäksi on vielä kolmas ryhmä, joka tunnetaan Kolminaistettuina Jumalan Poikina. Kolminaistettu Poikien luokka jakaantuu kolmeen primaariseen alaryhmään sen mukaan, mistä alkulähteestä siihen kuuluvat monentyyppiset -- paljastetut ja paljastamattomat -- persoonallisuudet polveutuvat. Nämä primaariset alaryhmät ovat:
1. Jumaluuden kolminaistamat Pojat.
2. Kolminaisuuden syleilemät Pojat.
3. Luotujen kolminaistamat Pojat.
22:0.2Kaikille Kolminaistetuille Jumalan Pojille on alkuperästä riippumatta yhteistä kolminaistetuksi tulemisen kokemus, joko niin, että se on osa heidän alkuperäänsä, tai sitten jälkeenpäin saavutettuna Kolminaisuuden syleilyn kokemuksena. Jumaluuden kolminaistamat Pojat jäävät näissä kertomuksissa paljastamatta. Siksi tämä esitys rajoittuu kuvailemaan kahta jäljelle jäävää ryhmää, eritoten Kolminaisuuden syleilemiä Jumalan Poikia.
1. KOLMINAISUUDEN SYLEILEMÄT POJAT
22:1.1Kaikki Kolminaisuuden syleilemät pojat polveutuvat alunperin kahdesta tai yhdestä lähteestä, mutta Kolminaisuuden syleilyn jälkeen he omistautuvat iäksi Kolminaisuuden palvelukseen ja tehtäviin. Tähän joukkoon, sellaisina kuin heidät on paljastettu ja organisoitu superuniversumipalvelusta varten, kuuluu seitsemän persoonallisuuksien luokkaa:
1. Voimalliset Sanansaattajat.
2. Korkea-arvoiset.
3. Nimettömät ja Numerottomat.
4. Kolminaistetut Suojelijat.
5. Kolminaistetut Lähettiläät.
6. Taivaalliset Vartijat.
7. Ylhäisten Poikien Avustajat.
22:1.2Nämä seitsemän persoonallisuuksien ryhmää luokitellaan edelleen alkuperän, olemuksen ja toiminnan mukaan kolmeen pääjakautumaan: Perillepääsyn piiristä tulevat Kolminaistetut Pojat, Valikoinnin piiristä tulevat Kolminaistetut Pojat ja Täydellisyyden piiristä tulevat Kolminaistetut Pojat.
22:1.3Perillepääsyn Kolminaistetut Pojat -- Voimalliset Sanansaattajat, Korkea-arvoiset sekä Nimettömät ja Numerottomat -- ovat kaikki Ajatuksensuuntaajaan fuusioituneita ylösnousemuskuolevaisia, jotka ovat päässeet Paratiisiin ja Lopullisuuden Saavuttajakuntaan. Mutta he eivät ole finaliitteja; kun he ovat olleet Kolminaisuuden syleilyssä, heidän nimensä poistetaan finaliittien nimiluettelosta. Tähän luokkaan kuuluvat uudet pojat käyvät Havonan kehien päämajaplaneetoilla Päivien Ikuisten johdolla erityiset koulutuskurssit, jotka kestävät verrattain lyhyen ajanjakson. Sen jälkeen heidät osoitetaan Päivien Muinaisten palvelukseen seitsemässä superuniversumissa.
22:1.4Valikoituihin Kolminaistettuihin Poikiin kuuluvat Kolminaistetut Vartijat ja Kolminaistetut Lähettiläät. Heidät värvätään niiden tiettyjen evolutionaaristen serafien ja niiden taivaaseen nostettujen keskiväliolentojen riveistä, jotka ovat kulkeneet Havonan läpi ja saavuttaneet Paratiisin, kuin myös niiden tiettyjen Henkeen fuusioitujen ja Poikaan fuusioitujen kuolevaisten riveistä, jotka niin ikään ovat nousseet Valon ja Elämän Keskussaarelle. Sen jälkeen kun Paratiisin-Kolminaisuus on syleillyt Valikoidut Kolminaistetut Pojat ja kun he ovat käyneet läpi lyhyen koulutusjakson Havonassa, heidät osoitetaan Päivien Muinaisten hoveihin.
22:1.5Täydellisyyden Kolminaistetut Pojat. Taivaalliset Vartijat ja heidän kanssaan tasa-arvoiset Ylhäisten Poikien Avustajat muodostavat ainutlaatuisen kahdesti kolminaistettujen persoonallisuuksien ryhmän. He ovat luotujen kolminaistamia Paratiisi--Havonan persoonallisuuksien tai täydellistyneitten ylösnousemuskuolevaisten poikia, jotka ovat kauan aikaa toimineet ansiokkaasti Lopullisuuden Saavuttajakunnan piirissä. Paratiisin-Kolminaisuus kolminaistaa (syleilee) uudelleen jotkut näistä luotujen kolminaistamista pojista sen jälkeen, kun he ovat olleet Seitsemän Valtiashengen Korkeimpien Toimeenpanijoiden palveluksessa ja sitten kun he ovat palvelleet Kolminaisuuden Opettaja-Poikien alaisuudessa. Tämän jälkeen heidät lähetetään Päivien Muinaisten hoveihin Taivaallisiksi Vartijoiksi tai Ylhäisten Poikien Avustajiksi. Täydellisyyden Kolminaistetut Pojat lähetetään superuniversumipalvelukseen suoraan ilman jatkokoulutusta.
22:1.6Kolminaisuudesta peräisin olevat kumppanimme -- Viisauden Täydellistäjät, Jumalalliset Neuvonantajat ja Universaaliset Sensorit -- ovat lukumäärältään muuttumattomia, mutta Kolminaisuuden syleilemien poikien määrä kasvaa jatkuvasti. Kaikkiin seitsemään Kolminaisuuden syleilemien poikien luokkaan kuuluvia on otettu jokaisen seitsemän superuniversumihallituksen jäseniksi, ja jokaisen superuniversumin palveluksessa heitä on täsmälleen sama määrä. Yhtäkään ei ole koskaan menetetty. Kolminaisuuden syleilemät olennot eivät ole koskaan harhautuneet; he saattavat tilapäisesti kompastella, mutta ketään ei ole koskaan tuomittu superuniversumihallitusten halveksunnasta. Perillepääsyn Pojat ja Valikoidut Pojat eivät ole koskaan horjuneet Orvontonin palveluksessa ollessaan, mutta Täydellisyyden Kolminaistetut Pojat ovat joskus erehtyneet arvioinneissaan ja sillä tavoin aiheuttaneet ohimenevää sekaannusta.
22:1.7Päivien Muinaisten johdolla kaikki seitsemän luokkaa toimivat varsin suuressa määrin itsehallinnollisina ryhminä. Heidän palvelunsa on laaja-alaista. Täydellisyyden Kolminaistetut Pojat eivät poistu superuniversumista, jonka palveluksessa he ovat, mutta heidän kolminaistetut kumppaninsa samoilevat koko suuruniversumia ja matkaavat ajallisuuden ja avaruuden evolutionaarisista maailmoista ikuiselle Paratiisin Saarelle. He voivat toimia missä superuniversumissa hyvänsä, mutta niin toimiessaan he tekevät sen aina alkuperäisen nimityksensä mukaisen superhallituksen jäsenenä.
22:1.8On ilmeistä, että Kolminaisuuden syleilemät pojat on nimitetty vakinaisesti seitsemän superuniversumin palvelukseen. On varmaa, että tämä sijoitus on voimassa kulumassa olevan universumiaikakauden loppuun saakka, mutta meille ei ole koskaan ilmoitettu, että näin olisi ikuisesti.
2. VOIMALLISET SANANSAATTAJAT
22:2.1Voimalliset Sanansaattajat kuuluvat Kolminaistettujen Poikien ylösnousemukselliseen ryhmään. He ovat muuan niiden täydellistyneiden kuolevaisten luokka, joiden uskollisuus on joutunut koetteille kapinassa tai joiden henkilökohtainen lojaalisuus on osoitettu kestäväksi jollakin muulla vastaavankaltaisella tavalla. He kaikki ovat suoriutuneet jostakin universumiuskollisuuden ratkaisevasta kokeesta. Paratiisin-matkansa jossakin vaiheessa he pysyivät lujina ja uskollisina jouduttuaan kasvokkain ylempiensä epälojaalisuuden kanssa. Ja jotkut heistä jopa toimivat aktiivisesti ja lojaalisti tällaisten uskollisuutensa rikkoneiden johtajien sijaisina.
22:2.2Tällaisin uskollisuudesta ja antaumuksesta kertovin henkilökohtaisin ansioluetteloin nämä ylösnousemuskuolevaiset etenevät ajallisuuden pyhiinvaeltajien virran mukana Havonan läpi, he saavuttavat Paratiisin, valmistuvat sieltä, ja heidät otetaan Lopullisuuden Saavuttajakunnan jäsenyyteen. Sen jälkeen heidät kolminaistetaan Paratiisin-Kolminaisuuden salaisessa syleilyssä, ja jälkeenpäin heille annetaan valtakirja, jonka perusteella he liittyvät Päivien Muinaisten palvelukseen seitsemän superuniversumin hallitusten hallintotehtäviin.
22:2.3Jokaisen ylösnousemuskuolevaisen, jolla on kokemusta kapinasta ja joka toimii kapinatilanteessa lojaalisti, kohtalona on päästä lopulta superuniversumipalvelun Voimalliseksi Sanansaattajaksi. Sama kohtalo on jokaisella ylösnousemusluodulla, joka estää tehokkaasti tällaiset hairahtumisesta, pahuudesta tai synnistä johtuvat mullistukset. Sillä toimintaa, joka tähtää kapinan estämiseen tai jonka tarkoituksena on saada aikaan korkeammantyyppistä uskollisuutta universumikriisin aikana, pidetään jopa arvokkaampana kuin uskollisuutta silloin, kun joutuu kasvokkain jo puhjenneen kapinan kanssa.
22:2.4Vanhemmat Voimalliset Sanansaattajat valittiin niistä ajallisuuden ja avaruuden ylösnousemuskuolevaisista, jotka olivat varhaisempien Paratiisiin-saapujien joukossa. Monet heistä ovat kulkeneet Havonan läpi jo Grandfandan aikaan. Mutta Voimallisten Sanansaattajien ensimmäinen kolminaistus toimitettiin vasta, kun asianomaisten ehdokkaiden joukkoon kuului edustajia kaikista seitsemästä superuniversumista. Ja viimeiseen tähän luokkaan luettavaan ryhmään, joka pätevöitettiin Paratiisissa, kuului ylösnousevia pyhiinvaeltajia myös Nebadonin paikallisuniversumista.
22:2.5Paratiisin-Kolminaisuus syleilee Voimalliset Sanansaattajat seitsemänsadantuhannen ryhminä, niin että satatuhatta lähetetään kuhunkin superuniversumiin. Miltei biljoona Voimallista Sanansaattajaa on saanut tehtävän Uversasta, ja on hyvä syy uskoa, että heitä palvelee jokaisessa seitsemässä superuniversumissa täsmälleen sama määrä.
22:2.6Itse olen Voimallinen Sanansaattaja, ja urantialaisia saattaa kiinnostaa tieto, että kumppanini ja seuralaiseni kuolevaisena elämältäni ajalta selvisi niin ikään voittajana suuresta kokeesta ja että vaikka olimme monet kerrat ja pitkät ajanjaksot erillämme aikojenmittaisen, sisäänpäin kohti Havonaa suuntautuneen ylösnousemuksen kuluessa, silti meidät syleiltiin samassa seitsemänsadantuhannen ryhmässä, ja että Vicegeringtonin läpi matkatessamme vietimme aikaamme läheisessä ja rakastavassa kanssakäymisessä. Lopulta meille annettiin valtakirjamme ja meidät lähetettiin molemmat yhdessä Orvontonin Uversaan, ja varsin usein meidät lähetetään kaksistamme suorittamaan tehtäviä, jotka edellyttävät kahden Sanansaattajan palveluksia.
22:2.7Kaikkien muiden Kolminaisuuden syleilemien poikien tapaan Voimallisia Sanansaattajia määrätään tehtäviin, jotka voivat olla millä hyvänsä superuniversumitoimintojen tasolla. Superuniversumin heijastuspalvelun välityksellä he pitävät jatkuvaa yhteyttä päämajaansa. Voimalliset Sanansaattajat palvelevat superuniversumin kaikissa sektoreissa, ja he suorittavat tavan takaa tehtäväkäyntejä paikallisuniversumeihin ja jopa yksittäisiin maailmoihin, niin kuin minä teen käsillä olevassa tilanteessa.
22:2.8Superuniversumin oikeusistuimissa Voimalliset Sanansaattajat toimivat sekä yksilöiden että planeettojen puolustajina, aina milloin nämä joutuvat oikeuden käsittelyyn. He avustavat myös Päivien Täydellisiä suursektoreiden asioiden johtamisessa. Ryhmänä heidän päätehtävänsä on toimia superuniversumien tarkkailijoina. Heidän asemapaikkoinaan ovat eri päämajamaailmat ja tärkeät yksittäiset planeetat. Tällöin he toimivat Päivien Muinaisten lähettäminä virallisina tarkkailijoina. Tällaisissa tehtävissä toimiessaan he palvelevat myös vierailunsa kohteina olevien sfäärien asioita johtavien viranomaisten neuvojina. Sanansaattajat ovat kuolevaisten etenemisjärjestelmän kaikissa vaiheissa aktiivisesti mukana. Kuolevaisista polveutuvien kumppaneidensa kanssa he pitävät huolen siitä, että superhallituksella säilyy läheinen ja persoonallinen kosketus alaslaskeutuvien Jumalan Poikien suunnitelmien kulloiseenkin tilanteeseen ja edistymiseen.
22:2.9Voimalliset Sanansaattajat ovat täysin tietoisia ylösnousemuksellisen elämänkaarensa kokonaisuudesta, ja juuri siksi he ovat niin peräti hyödyllisiä ja myötätuntoisia hoivaajia, ymmärtäväisiä sanansaattajia, sopivia palvelemaan missä tahansa avaruuden maailmassa ja ketä tahansa ajallisuuden luotua olentoa. Heti lihallisesta ruumiista vapautumisenne jälkeen voitte vapaasti ja kaiken ymmärtäen seurustella meidän kanssamme, sillä polveudumme kaikista roduista kaikissa avaruuden evolutionaarisissa maailmoissa, toisin sanoen niistä kuolevaisten sukukunnista, joiden jäsenissä asuu Ajatuksensuuntaaja ja jotka myöhemmin fuusioituvat tämän Suuntaajan kanssa.
3. KORKEA-ARVOISET
22:3.1Korkea-arvoisiin, Perillepääsyn Kolminaistettujen Poikien toiseen ryhmään, ei kuulu muita kuin Suuntaajaan fuusioituneita ja kuolevaista alkuperää olevia olentoja. He ovat niitä täydellistyneitä kuolevaisia, jotka ovat koko taivaaseennousijan pitkän elämänvaiheensa ajan osoittaneet verratonta hallinnollista kyvykkyyttä ja tuoneet esille tavallisuudesta poikkeavaa nerokkuutta toimeenpanon alalla. He ovat avaruuden eloonjäävistä kuolevaisista erottuva hallinnollista kyvykkyyttä osoittava valiojoukko.
22:3.2Kussakin Kolminaisuus-kohtaamisessa kolminaistetaan seitsemänkymmentätuhatta Korkea-arvoista. Vaikka Nebadonin paikallisuniversumi onkin verraten nuori luomus, silläkin on jo edustajia tämän yhteisön äskettäin kolminaistetussa ryhmässä. Orvontonissa on nykyisellään yli kymmenenmiljardia tällaista valtakirjan saanutta, taitavaa hallintopersoonallisuutta. Kaikkien muiden taivaallisten olentojen eri luokkien tapaan hekin pitävät päämajaansa Uversassa. Muiden Kolminaisuuden syleilemien poikien reservien tapaan heidänkin Uversassa sijaitseva reservinsä toimii Orvontonissa olevien heidän yhteisönsä jäsenten keskusjohtoelimenä.
22:3.3Korkea-arvoiset ovat rajoittamattomia hallintopersoonallisuuksia. He ovat Päivien Muinaisten kaikkialla läsnä olevia ja aina tehokkaita täytäntöönpanijoita. Heitä palvelee jokaisella sfäärillä, jokaisessa asutussa maailmassa, eli jokaisen seitsemän superuniversumin toiminnan jokaisessa vaiheessa.
22:3.4Oivallista hallintoviisautta ja epätavallista toimeenpanotaitoa omaavina nämä loistavat olennot ottavat tehtäväkseen edustaa oikeuden toteutumista superuniversumitribunaalien puolesta; he pitävät huolen siitä, että oikeus tapahtuu ja että väärinkäytökset evolutionaarisissa universumeissa oikaistaan. Jos maailmoja ja sfäärejä säädetyn kosmisen etenemistien mukaisesti noustessanne siis joskus sattuisi, että tulette haastetuiksi oikeuteen rangaistavista hairahduksista, on tuskin todennäköistä, että joutuisitte kärsimään epäoikeudenmukaisuutta, sillä syyttäjänne olisivat entisiä ylösnousemusluotuja, ja heille on omakohtaisesti tuttu jokainen askel uralla, jota olette kulkeneet ja jota olette kulkemassa.
4. NIMETTÖMÄT JA NUMEROTTOMAT
22:4.1Nimettömät ja Numerottomat kuuluvat Perillepääsyn Kolminaistettujen Poikien kolmanteen ja viimeiseen ryhmään. He ovat niitä ylösnousemussieluja, jotka ovat kehittäneet palvontakyvyn sellaisiin ulottuvuuksiin, että se ylittää huomattavasti taidon, johon ajallisuuden ja avaruuden maailmoista tulevien evolutionaaristen rotujen mitkään pojat ja tyttäret pystyvät. Heille on kehittynyt sellainen hengellinen käsitys Universaalisen Isän ikuisesta tarkoitusperästä, että se verrattain laajassa määrin ylittää nimettyjen ja numeroitujen evolutionaaristen luotujen tästä asiasta omaaman käsityksen. Siksi heitä kutsutaan Nimettömiksi ja Numerottomiksi. Sananmukaisemmin käännettynä heidän nimensä olisi "Nimen ja numeron yläpuolella olevat".
22:4.2Paratiisin-Kolminaisuus syleilee tämän poikien yhteisön seitsemäntuhannen jäsenen ryhmissä. Uversan kirjoissa on yli satamiljoonaa tällaista Orvontoniin valtuutettua poikaa.
22:4.3Koska Nimettömät ja Numerottomat edustavat pelastuvien ihmisrotujen etevintä hengellistä ajattelua, niin he ovat erityisen päteviä jakamaan oikeutta ja esittämään mielipiteitä, kun kysytään hengellistä näkökantaa ja kun kokemus taivaaseennousijan elämänvaiheesta on oikeuden päätettävänä olevaan asiaan liittyvien kysymysten oikean ymmärtämisen kannalta oleellisen tärkeä. He ovat Orvontonin korkeimpia valamiehiä. Huonosti hoidettu valamiehistöjärjestelmä saattaa joissakin maailmoissa olla enemmän tai vähemmän oikeuden irvikuva, mutta Uversassa ja sen haaratribunaaleissa käytämme valamiestuomareina kehittyneen hengellisen mentaliteetin korkeinta tyyppiä edustavia olentoja. Oikeudenkäyttö on jokaisen hallitusjärjestelmän korkein tehtävä, ja ne, joille on uskottu valamiehistön päätöksen antaminen, tulisi valita kokeneimpien ja ymmärtäväisimpien yksilöiden ylevimpien ja jaloimpien edustajien joukosta.
22:4.4Ehdokkaiden valikoituminen Voimallisten Sanansaattajien, Korkea-arvoisten sekä Nimettömien ja Numerottomien kolminaistettaviin luokkiin on luontaista ja automaattista. Paratiisin valintamenetelmät eivät missään mielessä ole mielivaltaisia. Henkilökohtainen kokemus ja hengelliset arvot määräävät Perillepääsyn Kolminaistettujen Poikien henkilöstön kokoonpanon. Sellaiset olennot ovat toimivaltansa osalta tasa-arvoisia ja hallinnollisen statuksensa suhteen yhdenmukaisia, mutta heillä kaikilla on yksilöllisyys ja erilaisia luonteenpiirteitä. He eivät ole standardisoituja olentoja. Kaikki ovat ylösnousemuksellisen elämänvaiheensa aikaisista erottavista tekijöistä johtuen ominaisuuksiltaan erilaisia.
22:4.5Perillepääsyn Kolminaistetuille Pojille on näiden kokemusperäisten tunnusmerkkien lisäksi yhteistä se, että heidät on kolminaistettu Paratiisin Jumaluuksien jumalallisessa syleilyssä. Niinpä he toimivat Kolminaisuuden Stationaaristen Poikien tasavertaisina työtovereina, sillä Kolminaisuuden syleily näyttää todellakin nostattavan tulevan ajan virrasta esille monia todellistumattomia luotujen olentojen potentiaaleja. Mutta tämä pätee kuitenkin vain siihen, mikä liittyy nykyiseen universumiaikakauteen.
22:4.6Tämä Poikien ryhmä huolehtii pääasiassa, muttei pelkästään, ajallisuudesta ja avaruudesta tulevien kuolevaisten ylösnousemusvaiheeseen liittyvistä palveluksista. Milloin tahansa kuolevaisen luodun näkökannasta on epävarmuutta, ratkaistaan kysymys vetoamalla ylösnousemukselliskomissioon, johon kuuluu Voimallinen Sanansaattaja, Korkea-arvoinen sekä Nimetön ja Numeroton.
22:4.7Te tätä viestiä lukevat kuolevaiset saatatte itse nousta Paratiisiin, päästä Kolminaisuuden syleilyyn ja jonakin kaukaisen tulevaisuuden hetkenä voitte tulla liitetyiksi Päivien Muinaisten palvelukseen jossakin seitsemästä superuniversumista ja saada jolloinkin tehtäväksenne avartaa totuuden julkituloa jollekin kehittyvälle asutetulle planeetalle, kuten minä nyt teen Urantialla.
5. KOLMINAISTETUT SUOJELIJAT
22:5.1Kolminaistetut Suojelijat ovat Valikoituja Kolminaistettuja Poikia. Eivät vain teidän sukukuntanne ja muut eloonjäämisen arvoiset kuolevaiset kulje Havonan läpi, saavuta Paratiisia ja toisinaan päädy superuniversumin palvelukseen Kolminaisuuden Stationaaristen Poikien luo, vaan myös uskollisista serafisuojelijoistanne ja yhtä uskollisista keskivälikumppaneistanne saattaa tulla ehdokkaita saamaan samanlaisen Kolminaisuuden antaman tunnustuksen ja pääsemään samanlaiseen ylevään persoonallisuustavoitteeseen.
22:5.2Kolminaistetut Suojelijat ovat taivaaseen nousevia serafeja ja taivaaseen otettuja keskiväliolentoja, jotka ovat suoriutuneet Havonasta, saavuttaneet Paratiisin ja päässeet Lopullisuuden Saavuttajien jäsenyyteen. Sittemmin Paratiisin-Kolminaisuus syleili heidät ja heille annettiin kullekin tehtävänsä Päivien Muinaisten palveluksessa.
22:5.3Ylösnousevien serafien joukosta tulevat ehdokkaat Kolminaisuuden syleilyyn pääsemiseksi saavat tämän tunnustuksen oivallisesta yhteistyöstään jonkun sellaisen taivaaseen nousevan kuolevaisen kanssa, joka pääsi Lopullisuuden Saavuttajakuntaan ja joka sitten kolminaistettiin. Oma kuolevaisena viettämäni elämänvaiheen aikainen serafisuojelijani suoritti ylösnousemuksen kanssani, sittemmin hänet kolminaistettiin, ja hän kuuluu nyt Kolminaistetun Suojelijan ominaisuudessa Uversan hallitukseen.
22:5.4Ja sama koskee keskiväliolentoja; monet otetaan taivaaseen, siellä he saavuttavat Paratiisin, ja yhdessä serafien kanssa, ja samoista syistä, Kolminaisuus syleilee heidät, ja sitten heidät valtuutetaan Suojelijoiksi superuniversumeihin.
22:5.5Paratiisin-Kolminaisuus syleilee Kolminaistetut Suojelijat seitsemänkymmenentuhannen ryhmissä, ja yksi seitsemäsosa kustakin ryhmästä osoitetaan aina yhteen superuniversumiin. Orvontonin palveluksessa on nykyisellään vähän yli kymmenenmiljoonaa tällaista luotettua ja korkea-arvoista Suojelijaa. He palvelevat Uversassa sekä suur- ja piensektoreiden päämajasfääreillä. Heidän ponnistelujaan auttaa useista miljardeista koostuva sekonafien ja muiden kyvykkäiden superuniversumipersoonallisuuksien joukko.
22:5.6Kolminaistetut Suojelijat aloittavat uransa suojelijoina, ja he jatkavat samassa ominaisuudessa superhallitusten tehtävissä. Tavallaan he ovat superuniversumihallitustensa viranhaltijoita, mutta he eivät ole tekemisissä yksilöiden kanssa, niin kuin Taivaalliset Vartijat. Kolminaistetut Suojelijat hoitavat ryhmiä koskevia asioita ja vaalivat kollektiivisia hankkeita. He ovat arkistojen, suunnitelmien ja instituutioitten suojelijoita; he työskentelevät eri hankkeista, persoonallisuusryhmistä, ylösnousemusprojekteista, morontiasuunnitelmista, universumihankkeista ja lukemattomista muista yrityksistä vastaavina luottamushenkilöinä.
6. KOLMINAISTETUT LÄHETTILÄÄT
22:6.1Kolminaistetut Lähettiläät ovat toinen Valikoitujen Kolminaistettujen Poikien luokka, ja Suojelija-kumppaniensa tavoin heidätkin valitaan kahdentyyppisten ylösnousevien luotujen ryhmistä. Eivät kaikki taivaaseen nousevat kuolevaiset ole Suuntaajaan eli Isään fuusioituneita, vaan toiset ovat Henkeen fuusioituneita, toiset ovat Poikaan fuusioituneita. Jotkut näistä Henkeen tai Poikaan fuusioituneista kuolevaisista saavuttavat Havonan ja pääsevät Paratiisiin. Näiden Paratiisiin nousseiden joukosta valitaan ehdokkaita Kolminaisuuden syleilyyn, ja aika ajoin heitä kolminaistetaan seitsentuhantisissa ryhmissä. Sen jälkeen heidät valtuutetaan toimimaan superuniversumeissa Päivien Muinaisten Kolminaistettuina Lähettiläinä. Uversan kirjoissa heitä on miltei puoli miljardia.
22:6.2Kolminaistetut Lähettiläät valitaan Kolminaisuuden syleiltäviksi heidän Havona-opettajiensa suositusten perusteella. He edustavat omien ryhmiensä etevimpiä mieliä ja ovat sen vuoksi pätevimpiä avustamaan superuniversumin hallitsijoita niiden maailmojen etujen ymmärtämisessä ja hoitamisessa, joista Henkeen fuusioituneet kuolevaiset ovat kotoisin. Poikaan fuusioituneet Lähettiläät ovat suureksi avuksi käsitellessämme ongelmia, jotka liittyvät Poikaan fuusioituvaan persoonallisuusluokkaan.
22:6.3Kolminaistetut Lähettiläät ovat Päivien Muinaisten emissaareja missä tahansa ja kaikissa tarkoituksissa, mille tahansa ja kaikille maailmoille tai universumeille oman asemapaikkansa superuniversumissa. He suorittavat erityisiä ja tärkeitä palveluksia piensektoreiden päämajoissa ja toimittavat lukemattomia vaihtelevansisältöisiä tehtäviä superuniversumissa. He ovat superhallitusten Kolminaistettujen Poikien hätätila- eli reservijoukko ja ovat sen vuoksi käytettävissä mitä moninaisimpiin tehtäviin. He ovat mukana superuniversumia koskevissa tuhansissa ja taas tuhansissa hankkeissa. Tätä on mahdotonta kuvailla ihmismielelle, koska Urantialla ei tapahdu mitään, mikä edes vähäisessä määrin vastaisi näitä toimintoja.
7. KOLMINAISTAMISEN TEKNIIKKA
22:7.1En pysty aineelliselle mielelle täysin selvittämään, millainen on kokemus täydellisten ja täydellistyneiden hengellisten olentojen suurenmoisimmasta luomisteosta -- kolminaistamistapahtumasta. Kolminaistamisen menetelmät kuuluvat Vicegeringtonin ja Solitaringtonin salaisuuksiin, ja ne ovat paljastettavissa vain niille ja vain niiden ymmärrettävissä, jotka ovat käyneet läpi nämä ainutlaatuiset kokemukset. Yksikään olento ei sen vuoksi kykene menestyksellisesti kuvaamaan ihmismielelle tämän ihmeellisen toimituksen luonnetta eikä tarkoitusta.
22:7.2Jumaluuksien lisäksi vain Paratiisi--Havonan persoonallisuudet ja tietyt kunkin finaliittikunnan jäsenet toimittavat kolminaistuksia. Paratiisin täydellisyyden erityisoloissa nämä verrattomat olennot voivat ryhtyä ainutlaatuiseen ja arvaamattomaan yritykseen antaakseen käsitteelle henkilöllisyyden, ja monasti he onnistuvatkin tuottamaan uuden olennon: luotujen kolminaistaman pojan.
22:7.3Ne kunnialla kruunatut luodut, jotka ryhtyvät näihin kolminaistamishankkeisiin, saavat osallistua vain yhteen tällaiseen kokemukseen, kun sen sijaan Paratiisin Jumaluuksien kohdalla ei näytä olevan mitään estettä sille, että he panevat toimeen kolminaistamistapahtumia jatkuvasti. Vain yhdessä suhteessa näyttää Jumaluutta koskevan rajoitus: Olemassa voi olla vain yksi Alkuperäinen ja Ääretön Henki, vain yksi Isä--Poika -yhdistymän yhteistahdon infiniittinen toimeenpanija.
22:7.4Paratiisin sivistyksen ja hengellisen kehityksen tietyt tasot saavuttaneet ylösnousemukselliset Suuntaajaan fuusioituneet kuolevaissyntyiset finaliitit kuuluvat niihin, jotka voivat yrittää luodun olennon kolminaistamista. Kuolevaisfinaliittien komppanioille myönnetään -- silloin kun nämä ovat sijoitettuina Paratiisiin -- lomaa joka tuhannes vuosi Havonan ajanlaskun mukaan. On olemassa seitsemän erilaista tapaa, joilla nämä finaliitit saavat mielensä mukaan viettää tämän velvollisuuksista vapaan jakson, ja yksi tällainen tapa on yhdessä jonkun finaliittitoverin tai jonkun Paratiisi--Havonan -persoonallisuuden kanssa yrittää luodun olennon kolminaistamista.
22:7.5Jos kaksi kuolevaissyntyistä finaliittia Kokonaisuniversumin Arkkitehtien eteen astumalla tuo julki, että he ovat toisistaan riippumatta valinneet kolminaistettavaksi samansisältöisen käsitteen, Arkkitehdeillä on valtuudet oman harkintansa mukaan antaa määräys, joka sallii näiden kunnialla kruunattujen kuolevaissyntyisten ylösnousemuksellisten pidentää lomaansa ja vetäytyä joksikin ajaksi Paratiisin kansalaisten kolminaistamissektorille. Jos he tämän heille myönnetyn lomansa lopulla ilmoittavat yksin ja yhdessä päättäneensä tehdä paratiisillisen yrityksen sellaisen valikoidun ja omaperäisen käsitteen hengellistämiseksi, idealisoimiseksi ja aktualisoimiseksi, jota ei siihen mennessä ole kolminaistettu, silloin Valtiashenki Numero Seitsemän julkaisee määräyksen, joka antaa luvan tähän epätavalliseen hankkeeseen.
22:7.6Näissä lopputulokseltaan arvaamattomissa yrityksissä kuluu toisinaan uskomattoman paljon aikaa. Kokonainen aikakausi tuntuu kulkevan ohi ennen kuin nämä uskolliset ja päättäväiset entiset kuolevaiset -- ja toisinaan myös Paratiisi--Havonan persoonallisuudet -- lopulta saavuttavat päämääränsä ja todellakin onnistuvat saattamaan aktuaalisesti olevaiseksi valitsemansa universaalista totuutta olevan käsitteen. Monet kerrat sattuu, ettei näiden antaumuksellisten parien osana olekaan menestys, vaan usein he myös epäonnistuvat, ja näin käy, vaikkei voida osoittaa heidän puoleltaan tapahtuneeksi mitään virhettä. Tällä tavoin epäonnistuvat kolminaistamisehdokkaat otetaan jäseniksi finaliittien erikoisryhmään. Sen jäsenet määritellään olennoiksi, jotka ovat ponnistelleet äärimmäisyyteen saakka ja kärsineet äärimmäisen pettymyksen. Kun Paratiisin Jumaluudet kolminaistamisen tarkoituksessa yhdistyvät, he onnistuvat aina, mutta joka kerta näin ei käy luotujen homogeeniselle parille, saman olentoluokan kahden jäsenen yhdistymisyritykselle.
22:7.7Jumalten kolminaistaessa uuden ja alkuperäisen olennon jumalallisten vanhempien jumaluuspotentiaali säilyy muuttumattomana; mutta kun ylevät luodut olennot toimeenpanevat tällaisen luomistapahtuman, tapahtuu toisena osapuolena olevan ja tapahtumaan osallistuvan yksilön persoonallisuudessa ainutlaatuinen muuntuminen. Luotujen kolminaistaman pojan kummastakin vanhemmasta tulee tietyssä mielessä hengellisesti yksi ja sama. Uskomme, että tämä tila -- persoonallisuuden tiettyjen hengellisten vaiheiden kaksoisyhdistyminen -- tulee mahdollisesti vallitsemaan siihen saakka, kunnes Korkeimman Olennon persoonallisuus on suuruniversumissa saavuttanut täydellisen ja loppuunsaatetun julkitulonsa.
22:7.8Luotujen kolminaistaman uuden pojan ilmaantumisen kanssa yhtäaikaa tapahtuu tämä kummankin vanhemman toimintaa koskeva hengellinen yhdistyminen; kahdesta kolminaistavasta vanhemmasta tulee perimmäisellä toiminnallisella tasolla yksi. Kukaan maailmankaikkeuden luotu olento ei pysty täysin selittämään tätä hämmästyttävää ilmiötä; se on lähes jumalallinen kokemus. Kun Isä ja Poika yhdistyivät iäistääkseen Äärettömän Hengen, heistä tuli heidän tarkoituksensa toteuduttua välittömästi kuin yksi, ja aina siitä lähtien he ovat olleet yksi. Ja vaikka kahden luodun solmima kolminaistava liitto kuuluu samaan sarjaan kuin infiniittiset ulottuvuudet omaava Universaalisen Isän ja Iankaikkisen Pojan Jumaluuden täydellinen liitto, luotujen suorittaman kolminaistuksen jälkivaikutukset eivät kuitenkaan ole luonteeltaan ikuisia, vaan ne päättyvät kokemuksellisten Jumaluuksien faktuaalistumisen täysimääräistyttyä.
22:7.9Vaikka näiden luotujen kolminaistamien poikien vanhemmista universumitehtäviensä osalta tulee yksi, heitä pidetään Lopullisuuden Saavuttajakunnan kokoonpanon ja sen sekä Kokonaisuniversumin Arkkitehtien nimiluettelon kannalta kuitenkin jatkuvasti kahtena persoonallisuutena. Kulumassa olevan universumiaikakauden aikana kaikki kolminaistamisessa yhdistyneet vanhemmat ovat tehtävienjakoa ja toimintaa ajatellen toisistaan erottamattomissa; minne toinen menee, sinne menee toinenkin; mitä toinen tekee, sitä tekee toinenkin. Jos vanhempien kaksoisyhdistymässä on mukana kuolevainen (tai muu) finaliitti ja Paratiisi--Havonan persoonallisuus, nämä yhdistyneet vanhemmat eivät toimi yhdessä paratiisilaisten, havonalaisten eivätkä finaliittien kanssa. Tällaiset erilaista alkuperää olevien olentojen yhdistymät kerääntyvät samankaltaisista olennoista koostuvaksi erityisjoukoksi. Ja kaikissa kolminaistamisyhdistymissä -- erilaista alkuperää olevien jäsenten tai muunlaisten jäsenten kesken -- siihen kuuluvat vanhemman aseman omaavat olennot ovat tietoisia toisistaan, ja he voivat olla kanssakäymisissä toistensa kanssa. He kykenevät niin ikään suorittamaan tehtäviä, joihin kumpikaan ei tätä ennen olisi kyennyt.
22:7.10Seitsemällä Valtiashengellä on valta vahvistaa finaliittien ja Paratiisi--Havonan persoonallisuuksien välinen kolminaistava liitto, ja tällaiset sekaliitot ovat aina tuloksellisia. Näin aikaansaadut suurenmoiset luotujen kolminaistamat pojat edustavat käsitesisältöjä, jotka eivät sovellu sen kummemmin Paratiisin ikuisten luotujen kuin avaruuden ajallisten luotujenkaan käsitettäviksi. Siksi heistä tuleekin Kokonaisuniversumin Arkkitehtien suojatteja. Näissä tulevaisuuden näkymiin kuuluvissa kolminaistetuissa pojissa ruumiillistuu aatteita, ihanteita ja kokemusta, jotka ilmeisestikin liittyvät tulevaan universumiaikakauteen ja joilla ei sen vuoksi ole mitään välitöntä käytännön arvoa sen paremmin superuniversumien kuin keskusuniversuminkaan hallinnolle. Kaikkia näitä ajallisuuden lasten ja ikuisuuden kansalaisten ainutlaatuisia poikia pidetään reservissä Vicegeringtonissa, jossa he parhaillaan opiskelevat ajallisuuteen liittyviä käsityksiä ja ikuisuuteen kuuluvia realiteetteja sen sfäärin erityisellä sektorilla, joka on Luoja-Poikien yhteisön salaisten korkeakoulujen hallussa.
22:7.11Korkein Olento on kolmen jumaluusreaalisuuden vaiheen yhdistymä, nimittäin Korkeimman Jumalan, joka on Paratiisin-Kolminaisuuden tiettyjen finiittisten puolien yhdistymä; Kaikkivaltiaan Korkeimman, joka on suuruniversumin Luojien vallan yhdistymä; ja Korkeimman Mielen, joka on Kolmannen Lähteen ja Keskuksen sekä hänen rinnasteisolentojensa henkilökohtainen anti Korkeimman Olennon reaalisuuteen. Kolminaistamishankkeissaan keskusuniversumin ja Paratiisin ylevät luodut ovat mukana kolminaisessa Korkeimmuuden Jumalan tutkimisessa, mistä on seurauksena luotujen kolminaistamien poikien kolmen yhteisön ilmaantuminen:
22:7.121. Ylösnousemuksellisten kolminaistamat Pojat. Finaliitit pyrkivät luomisponnistuksissaan kolminaistamaan tiettyjä Kaikkivaltiaan Korkeimman käsitteellisiä realiteetteja, jotka he ovat ajallisuuden ja avaruuden läpi tapahtuneen, Paratiisiin suuntautuneen ylösnousemuksensa kuluessa kokemusperäisesti saavuttaneet.
22:7.132. Paratiisilaisten ja havonalaisten kolminaistamat Pojat. Paratiisin kansalaisten ja havonalaisten luomisponnistukset saavat aikaan tiettyjen sellaisten Korkeimman Olennon ylevien hengellisten aspektien kolminaistumisen, jotka he ovat kokemuksen tietä saavuttaneet Perimmäisen ja Ikuisen rajoilla olevaa, korkeimpaakin korkeampaa taustaa vasten.
22:7.143. Tulevien aikojen kolminaistetut Pojat. Mutta kun finaliitti ja paratiisi-havonalainen yhdessä kolminaistavat uuden luodun, tämä yhteisyritys vaikuttaa Korkein--Perimmäisen Mielen tiettyihin vaiheisiin. Tuloksena olevat luotujen kolminaistamat pojat ovat superluodullisia. He edustavat Korkein--Perimmäisen Jumaluuden aktuaalisuuksia, joita ei ole muulla tavoin kokemuksellisesti saavutettu ja jotka sen vuoksi kuuluvat automaattisesti Kokonaisuniversumin Arkkitehtien toimipiiriin, nämä Arkkitehdit kun ovat niiden olevaisten suojelijoita, jotka ylittävät nykyisen universumiaikakauden luomistyön rajat. Tulevien aikojen kolminaistetuissa pojissa ruumiillistuvat Korkein--Perimmäisen kokonaisuniversumia koskevan paljastumattoman toiminnan tietyt puolet. Emme tiedä suuriakaan näistä ajallisuuden ja ikuisuuden yhteisistä lapsista, mutta tiedämme toki paljon enemmän kuin minkä saamme paljastaa.
8. LUOTUJEN KOLMINAISTAMAT POJAT
22:8.1Tässä kertomuksessa tarkasteltujen, luotujen kolminaistamien poikien lisäksi on olemassa lukemattomia teille paljastamattomia luotujen kolminaistamien olentojen luokkia -- erilaisia jälkeläisiä moninaisista seitsemän finaliittikunnan ja Paratiisi--Havonan persoonallisuuksien liitoista. Mutta kaikki nämä luotujen kolminaistamat olennot, paljastetut ja paljastamattomat, ovat saaneet persoonallisuutensa Universaaliselta Isältä.
22:8.2Kun uudet taivasmatkalaisten kolminaistamat ja Paratiisi--Havonan kolminaistamat pojat ovat vielä nuoria ja kouluttamattomia, heidät useimmiten lähetetään pitkiksi ajoiksi palvelemaan Äärettömän Hengen seitsemälle Paratiisin sfäärille, joilla he palvelevat Seitsemän Korkeimman Toimeenpanijan opissa. Jälkeenpäin Kolminaisuuden Opettaja-Pojat saattavat ottaa heidät hoiviinsa paikallisuniversumeissa tapahtuvaa jatkokoulutusta varten.
22:8.3Nämä ylevät ja kunnialla kruunatut luodullista alkuperää olevat ottopojat ovat Opettaja-Poikien oppipoikia ja oppilasavustajia, ja mitä tulee heidän luokitteluunsa, usein heidät luetaan tilapäisesti näiden Poikien riveihin. He saavat toimittaa ja he toimittavat monia ja kieltäymyksellisiä tehtäviä valitsemiensa ja palvelemiensa maailmojen hyväksi.
22:8.4Paikallisuniversumeissa olevat Opettaja-Pojat saattavat asettaa omia luotujen kolminaistamia suojattejaan ehdokkaiksi pääsemään Paratiisin-Kolminaisuuden syleilyyn. Palatessaan tästä syleilystä Täydellisyyden Kolminaistettuina Poikina he astuvat Päivien Muinaisten palvelukseen seitsemässä superuniversumissa. Se on tämän kahdesti kolminaistettujen olentojen ainutlaatuisen ryhmän tällä haavaa tiedossa oleva määränpää.
22:8.5Eivät kaikki luotujen kolminaistamat pojat ole Kolminaisuuden syleilemiä, vaan monista tulee Paratiisin Seitsemän Valtiashengen, superuniversumien Heijastavien Henkien ja paikallisluomusten Äiti-Henkien työtovereita ja suurlähettiläitä. Toiset saattavat ottaa vastaan ikuisella Saarella suoritettavia erityistehtäviä. Ja toiset saattavat ryhtyä erityispalveluun Isän salaisissa maailmoissa ja Hengen Paratiisi-sfääreillä. Ja lopulta monet löytävät tiensä Kolminaistettujen Poikien yhteisjoukkoihin Havonan sisäkehällä.
22:8.6Lukuun ottamatta Täydellisyyden Kolminaistettuja Poikia ja niitä, jotka kerääntyvät Vicegeringtoniin, jokaisen luotujen kolminaistaman pojan korkein määränpää näyttää olevan liittyminen Kolminaistettujen Finaliittien Joukkokuntaan, joka on yksi Paratiisin seitsemästä Lopullisuuden Saavuttajakunnasta.
9. TAIVAALLISET VARTIJAT
22:9.1Paratiisin-Kolminaisuus syleilee luotujen kolminaistamat pojat seitsentuhantisissa ryhmissä. Nämä täydellistyneiden ihmisten ja Paratiisi--Havonan persoonallisuuksien kolminaistamat jälkeläiset saavat Jumaluuksilta yhtäläisen syleilyn, mutta heidät osoitetaan superuniversumeihinsa sen mukaisesti, mitä heidän entiset kouluttajansa, Kolminaisuuden Opettaja-Pojat, suosittelevat. Ne, joiden palvelu oli hyväksyttävämpää, valtuutetaan Ylhäisten Poikien Avustajiksi; ne, joiden suoritus ei ollut ihan yhtä oivallinen, nimitetään Taivaallisiksi Vartijoiksi.
22:9.2Kun nämä ainutlaatuiset olennot ovat olleet Kolminaisuuden syleilyssä, heistä tulee arvokkaita lisäjäseniä superuniversumien hallituksiin. He ovat perehtyneet taivaaseennousijoiden elämänvaiheen asioihin, ei omakohtaisen ylösnousemuksen perusteella, vaan tuloksena palvelusta, jonka he suorittivat Kolminaisuuden Opettaja-Poikien mukana avaruuden maailmoissa.
22:9.3Orvontoniin on saanut valtakirjan miltei miljardi Taivaallista Vartijaa. Etupäässä heitä on nimitetty Päivien Täydellisten hallintoon suursektoripäämajoihin, ja he saavat pätevää apua Poikaan fuusioituneiden ylösnousemuksellisten luokalta.
22:9.4Taivaalliset Vartijat ovat Päivien Muinaisten oikeusistuinten virkailijoita, jotka toimivat oikeusistuinten lähetteinä ja superuniversumihallitusten eri tribunaalien antamien haasteiden ja päätösten perilletoimittajina. He suorittavat tarpeelliset pidätykset Päivien Muinaisten puolesta. He lähtevät Uversasta noutamaan olentoja, joiden läsnäolo on tarpeen superuniversumin tuomareiden edessä. He panevat täytäntöön määräykset minkä tahansa superuniversumipersoonallisuuden pidättämisestä. He myös saattavat Henkeen fuusioituneita paikallisuniversumien kuolevaisia silloin, kun näiden läsnäolo jostakin syystä on tarpeellinen Uversassa.
22:9.5Taivaallisilla Vartijoilla ja heidän kumppaneillaan, Ylhäisten Poikien Avustajilla, ei ole koskaan ollut Ajatuksensuuntaajaa. He eivät myöskään ole Henkeen eivätkä Poikaan fuusioituneita. Paratiisin-Kolminaisuuden syleily kuitenkin korvaa Täydellisyyden Kolminaistettujen Poikien fuusioitumattomuuden. Kolminaisuuden syleily saattaa vaikuttaa pelkästään siihen ideaan, joka personoituu luotujen kolminaistamassa pojassa, ja jättää syleillyn pojan muussa suhteessa entiselleen, mutta tällainen rajoitus toteutuu vain, kun näin on suunniteltu.
22:9.6Nämä kahdesti kolminaistetut pojat ovat ihmeteltäviä olentoja, mutteivät he ole yhtä monitaitoisia eivätkä yhtä luotettavia kuin heidän ylösnousemukselliset kumppaninsa. Heiltä puuttuu se valtava ja syvällinen henkilökohtainen kokemus, jonka muut tähän ryhmään kuuluvat pojat ovat hankkineet itse tosiasiallisesti avaruuden pimeistä maailmoista kirkkauteen kiipeämällä. Me, joilla on takanamme ylösnousemuksellinen elämänvaihe, rakastamme heitä ja teemme kaiken voitavamme korvataksemme heidän vajavaisuuksiaan, mutta he saavat meidät tuntemaan iäti kiitollisuutta alhaisesta syntyperästämme ja kokemuskapasiteetistamme. Heidän halukkuutensa tiedostaa ja tunnustaa vajavaisuutensa universumiylösnousemukseen kuuluvien, koettavien realiteettien suhteen on jotain ylimaallisen kaunista ja -- joskus -- mitä liikuttavimmin säälittävää.
22:9.7Toisin kuin muut Kolminaisuuden syleilemät pojat Täydellisyyden Kolminaistetut Pojat ovat rajoitettuja, sillä heidän kokemuskapasiteettinsa on ajallisuuden ja avaruuden osalta estynyt. He ovat kokemuksen osalta vajavaisia siitä huolimatta, että he ovat saaneet pitkän koulutuksen Korkeimpien Toimeenpanijoiden ja Opettaja-Poikien seurassa, ja ellei tilanne olisi tällainen, kokemuksellinen täyteen latautuminen estäisi sen, että heidät jätetään reserviin hankkimaan kokemusta jonkin tulevan universumiaikakauden kuluessa. Koko universaalisen olemassaolon piirissä ei ole kerrassaan mitään, joka voisi korvata aktuaalisen omakohtaisen kokemisen, ja näitä luotujen kolminaistamia poikia pidetään reservissä jonkin tulevan aikakauden kokemuksellista toimintaa varten.
22:9.8Olen usein mansiomaailmoissa nähnyt näiden superuniversumin korkeiden oikeusistuinten arvostettujen virkailijoiden katsovan niin kaihoten ja vetoavasti jopa vasta äsken avaruuden evolutionaarisista maailmoista saapuneisiin, ettei voinut olla panematta merkille näiden kokemusta omaamattomien kolminaistettujen todellakin kadehtivan heidän muka vähemmän onnekkaita veljiään, jotka nousevat universaalista tietä jokaisen askelen vilpittömästi kokien ja todella eläen. He ovat puutteistaan ja rajoituksistaan huolimatta erinomaisen hyödyllinen ja aina aulis työntekijöiden ryhmä, kun kysymykseen tulee superuniversumihallitusten monimutkaisten hallinnollisten suunnitelmien täytäntöönpano.
10. YLHÄISTEN POIKIEN AVUSTAJAT
22:10.1Ylhäisten Poikien Avustajat ovat Kuolevaisten Lopullisuuden Saavuttajiin kuuluvien kunnialla kruunattujen ylösnousemusolentojen ja heidän ikuisten kumppaniensa, Paratiisi--Havonan persoonallisuuksien, uudelleenkolminaistettujen kolminaistettujen poikien ylevin ryhmä. Heidät on osoitettu superuniversumeissa suoritettavaan palveluun ja tehtäviin Päivien Muinaisten hallituksiin kuuluvien korkea-arvoisten poikien henkilökohtaisiksi avustajiksi. Olisi osuvaa nimittää heitä yksityissihteereiksi. Aika ajoin he toimivat ylhäisten poikien erityiskomissioiden ja muiden ryhmäkokoontumisten virkailijoina. He palvelevat Viisauden Täydellistäjiä, Jumalallisia Neuvonantajia, Universaalisia Sensoreita, Voimallisia Sanansaattajia, Korkea-arvoisia sekä Nimettömiä ja Numerottomia.
22:10.2Jos on tuntunut siltä, että olen Taivaallisia Vartijoita käsitellessäni kohdistanut huomion näiden kahdesti kolminaistettujen poikien rajoituksiin ja vajavuuksiin, sallikaa minun nyt tasapuolisuuden nimessä kiinnittää huomiota erääseen heidän vahvaan puoleensa, eli ominaisuuteen, joka tekee heistä meidän kannaltamme miltei korvaamattomia. Näiden olentojen koko olemassaolo perustuu siihen tosiasiaan, että he ovat itse kukin yhden ainoan ja ylevän käsitteen henkilöitymä. He ovat jonkin sellaisen jumalallisen idean, jonkin sellaisen universaalisen ihanteen persoonallisuudeksiruumiillistuma, jota ei koskaan aikaisemmin ole hahmotettu, julkituotu tai kolminaistettu. Ja Kolminaisuus on heidät jälkeenpäin syleillyt. Näin he ilmentävät ja tosiasiallisesti ruumiillistavat jumalallisen Kolminaisuuden juuri sen viisauden, joka on kysymyksessä heidän persoonallisuutensa perustana olevassa ideassa tai ihanteessa. Siinä määrin kuin tämä nimenomainen käsitys on universumeille paljastettavissa, nämä persoonallisuudet ruumiillistavat tämän idean kokonaisuudesta kaiken sen, minkä luodun tai Luojan äly mitenkään saattaisi käsittää, ilmaista tai esimerkein valaista. He ovat kyseinen ajatus personoituneena.
22:10.3Ymmärtänette, että tällaiset universaalisen todellisuuden yhden ylevän käsitteen elävät keskittymät ovat superuniversumien hallinnosta vastuussa oleville sanomattomaksi hyödyksi.
22:10.4Äskettäin minut määrättiin johtamaan kuusijäsenistä komissiota, johon kuului yksi edustaja jokaisesta ylhäisten poikien ryhmästä ja jonka tehtävänä oli tutkia kolmea ongelmaa. Ongelmat liittyivät erääseen Orvontonin eteläosissa sijaitsevaan uusien universumien ryhmään. Minulle kävi erittäin vaikuttavasti selville Ylhäisten Poikien Avustajien arvo esittäessäni heidän luokkansa Uversassa olevalle päällikölle pyyntöni tällaisten sihteerien väliaikaisesta osoittamisesta komissioni käyttöön. Ensimmäiseen ongelmaamme liittyvää ideaa edusti Uversassa toimiva Ylhäisten Poikien Avustaja, joka liitettiin välittömästi ryhmäämme. Toinen ongelmamme ruumiillistui Ylhäisten Poikien Avustajassa, joka oli osoitettu superuniversumiin numero kolme. Tältä lähteeltä saimme paljon apua keskusuniversumissa sijaitsevan, olennaisen tiedon koordinoinnista ja jakelusta vastaavan selvittelykeskuksen välityksellä, mutta sitä ei voinut läheskään verrata sellaisen persoonallisuuden tosiasiallisen läsnäolon tarjoamaan apuun, joka on luotujen korkeimmuudessa kolminaistama ja Jumaluuden lopullisuudessa kolminaistama käsite. Mitä tulee kolmanteen ongelmaamme, sen osalta Paratiisin arkistot osoittivat, ettei sellaista ideaa ollut koskaan luotujen toimesta kolminaistettu.
22:10.5Ylhäisten Poikien Avustajat ovat suunnattoman tärkeiden käsitteiden ja häkellyttävien ihanteiden ainutlaatuisia ja omaperäisiä personoitumia. Ja koska he ovat sellaisia, he kykenevät aika ajoin tuomaan arvaamatonta valaistusta pohdintoihimme. Kun toimin jonkin tehtävän parissa, joka vie minut kauas avaruuden universumeihin, niin ajatelkaapa, minkälaiseksi avuksi on, jos minulla on ollut onni saada liittää tätä tehtävää suorittavaan seurueeseeni tällainen Ylhäisten Poikien Avustaja, ja hän on juuri sitä ongelmaa koskevan jumalallisen käsityksen täyteys, jonka kimppuun minun on käytävä ja jota minut on lähetetty ratkaisemaan. Ja olen saanut kokea tämän tavan takaa. Ainoa tähän menettelyyn liittyvä pulma on siinä, ettei yhdelläkään superuniversumilla voi olla näiden kolminaistettujen ideoiden täydellistä sarjaa; mehän saamme vain yhden seitsemännen osan näistä olennoista. Niinpä vain noin yhdessä tapauksessa seitsemästä sattuu, että saamme iloita näiden olentojen edustajan liittymisestä henkilökohtaisesti joukkoomme, vaikka luettelot osoittaisivatkin asianomaisen idean kolminaistetuksi.
22:10.6Meille olisi suureksi hyödyksi, jos me Uversassa voisimme käyttää näitä olentoja paljon suuremmin joukoin. Tietäessämme heidän suuren arvonsa superuniversumien hallinnon kannalta kannustamme kaikin mahdollisin tavoin avaruuden pyhiinvaeltajia kuin myös Paratiisin asukkaita yrittämään kolminaistamista sen jälkeen, kun he ovat antaneet toinen toisilleen apua niiden kokemuksellisten realiteettien muodossa, jotka ovat välttämättömiä tällaisten rohkeutta kysyvien luomistapahtumain toimeenpanolle.
22:10.7Omassa superuniversumissamme meillä on nyt noin miljoona kaksisataaviisikymmentätuhatta Ylhäisten Poikien Avustajaa, ja he palvelevat sekä suur- että piensektoreissa, samoin kuin he toimivat Uversassa. He ovat sangen usein seurassamme komennuksillamme kaukaisiin universumeihin. Ylhäisten Poikien Avustajia ei ole pysyväisesti osoitettu minkään Pojan tai minkään komission käyttöön. He kiertävät jatkuvasti paikasta toiseen ja palvelevat siellä, missä se idea tai ihanne, joka he ovat, voi parhaiten edistää sen samaisen Paratiisin-Kolminaisuuden ikuisia tarkoitusperiä, jonka poikia heistä on tullut.
22:10.8He ovat liikuttavan rakastavia, ylevän uskollisia, erinomaisen älykkäitä, äärimmäisen viisaita -- yhden ainoan idean suhteen -- ja ylimaallisen nöyriä. Samalla kun he voivat oman ideansa ja ihanteensa osalta antaa teille koko maailmankaikkeuden sisältämän tiedon, samalla on miltei säälittävää nähdä, miten he etsivät -- jopa ylösnousemuskuolevaisilta -- tietoa ja tietämystä, joka koskee suurta joukkoa muita asioita.
22:10.9Ja tällainen on kertomus tiettyjen, Kolminaistetuiksi Jumalan Pojiksi kutsuttujen olentojen alkuperästä, olemuksesta ja toiminnasta, ja vielä lähemmin niiden olentojen alkuperästä, olemuksesta ja toiminnasta, jotka ovat kokeneet Paratiisin-Kolminaisuuden jumalallisen syleilyn ja jotka on sitten lähetetty superuniversumien palvelukseen, jotta he siellä antautuisivat viisaaseen ja ymmärtäväiseen yhteistyöhön Päivien Muinaisten hallintopersoonallisuuksien kanssa näiden väsymättömissä ponnistuksissa, joiden tarkoituksena on helpottaa ajallisuudesta nousevien kuolevaisten sisäänpäin suuntautuvaa kulkua kohti välitöntä päämääräänsä Havonassa ja kohti lopullista määränpäätään Paratiisissa.
22:10.10[Kertonut Orvontonin totuudenpaljastajakuntaan kuuluva Voimallinen Sanansaattaja.]