170:0.1LAUANTAI-ILTAPÄIVÄNÄ, maaliskuun 11 päivänä, Jeesus piti viimeisen saarnansa Pellassa. Se oli hänen julkisen toimintansa aikaisista saarnoista merkittävimpiä, sillä siihen sisältyi täysimääräinen ja tyhjentävä selonteko taivaan valtakunnasta. Hän oli tietoinen sekasorrosta, joka vallitsi hänen apostoliensa ja opetuslastensa mielessä sellaisten termien kuin "taivaan valtakunta" ja "Jumalan valtakunta" merkityksestä ja tarkoituksesta, termien, joita hän vaihdellen käytti oman lahjoittautumistehtävänsä määritteinä. Vaikka jo termin "taivaan valtakunta" olisi pitänyt riittää estämään edustamansa ajatuksen kaikenlaisen yhdistämisen maallisiin valtakuntiin ja ajallisiin hallituksiin, se ei sitä kuitenkaan tehnyt. Idea ajallisesta kuninkaasta oli juurtunut niin syvälle juutalaiseen ajatusmaailmaan, ettei sitä tällä tavoin yhden ainoan sukupolven mittaan käynyt sieltä häätäminen. Sen vuoksi Jeesus ei ensi alkuun avoimesti vastustanutkaan tätä kauan hellittyä valtakuntakäsitystä.

170:0.2Tuona sapatti-iltapäivänä Mestari koetti selventää opetusta taivaan valtakunnasta. Hän käsitteli aihetta jokaisesta näkökulmasta ja yritti selvittää ne monet merkitykset, joissa tätä termiä oli käytetty. Käsillä olevassa kertomuksessa lavennamme tuota esitystä tuomalla siihen mukaan monia Jeesuksen aikaisemmissa yhteyksissä esittämiä lausuntoja ja liittämällä sen oheen joitakin huomioita, jotka hän saman päivän iltakeskustelujen aikana lausui vain apostoleille. Esitämme niin ikään muutaman toteamuksen, jotka koskevat valtakunta-ajatuksen sittemmin tapahtunutta kehittelyä siinä mielessä, miten se liittyy myöhempien aikojen kristilliseen kirkkoon.

170:1.1Samassa yhteydessä, jossa kerrotaan Jeesuksen saarnasta, olisi huomattava, että heprealaiskirjoituksissa esiintyi kauttaaltaan kaksi käsitystä taivaan valtakunnasta. Profeetat esittivät Jumalan valtakunnan:

170:1.21. Vallitsevana realiteettina; ja

170:1.32. Tulevaisuuteen liittyvänä toiveena -- sitten, kun valtakunta Messiaan ilmaantumisen jälkeen muuttuisi täysimääräiseksi todellisuudeksi. Tätä valtakuntakäsitystä Johannes Kastaja opetti.

170:1.4Jeesus ja apostolit opettivat alusta lähtien näitä molempia käsityksiä. Oli kaksi muutakin mielessä pidettävää valtakuntakäsitystä:

170:1.53. Myöhempi juutalainen käsitys maailmanlaajuisesta ja transsendenttisesta valtakunnasta, jonka alkuperä olisi yliluonnollinen ja jonka voimaansaattaminen tapahtuisi ihmeiden kautta.

170:1.64. Persialaiset opetukset, jotka esittävät jumalallisen valtakunnan perustamisen seuraukseksi siitä, että hyvä saa maailman lopulla voiton pahasta.

170:1.7Juuri ennen Jeesuksen ilmaantumista maan päälle juutalaiset yhdistivät ja sekoittivat nämä kaikki valtakuntaideat omaan apokalyptiseen käsitykseensä siitä, että Messias tulisi pystyttämään juutalaisten voittokulun aikakauden; ikuisen aikakauden, jolloin Jumala hallitsisi maan päällä korkeimpana; uuden maailman; aikakauden, jolloin koko ihmiskunta palvoisi Jahvea. Päättäessään käyttää tätä käsitystä taivaan valtakunnasta Jeesus valitsi samalla käyttöönsä sekä juutalaisen että persialaisen uskonnon elinvoimaisimman ja kulminoituvimman perinnön.

170:1.9Näyttää siltä, että Jeesus eri aikoina ja eri olosuhteissa saattoi julkisissa opetuksissaan esittää moniakin eri käsityksiä "valtakunnasta", mutta apostoleilleen hän opetti aina, että valtakunta käsittää sen, minkä ihminen henkilökohtaisesti kokee suhteessaan kanssaihmisiinsä maan päällä ja Isään taivaassa. Valtakunnasta puhuessaan hänen loppusanansa kuuluivat aina: "Valtakunta on teidän sisimmässänne."

170:2.1Mestari teki selväksi, että taivaan valtakunnan lähtökohtana ja keskipisteenä täytyy olla kaksiosainen käsitys siitä, että Jumalan isyys on totuus ja että ihmisten veljeys on edelliseen korreloituva fakta. Jeesus julisti tällaisen opetuksen hyväksymisen vapauttavan ihmisen aikakausia jatkuneesta eläimellisen pelon orjuudesta ja samalla rikastuttavan ihmiselämää seuraavilla antimilla, jotka ilmentävät hengellistä kahleettomuutta edustavaa uutta elämää:

170:2.21. Uuden rohkeuden ja kasvaneen hengellisen voiman omaaminen. Valtakunnan evankeliumin oli määrä vapauttaa ihminen ja kannustaa häntä uskaltamaan toivoa ikuista elämää.

170:2.32. Evankeliumi sisälsi viestin uudesta luottamuksesta ja todellisesta lohdutuksesta kaikille ihmisille, köyhiä unohtamatta.

170:2.43. Se oli itsessään uusi moraalisten arvojen normi, uusi eettinen mittakeppi ihmisen käyttäytymisen arvioimiseksi. Se loi kuvan valtakunnan seurauksena olevan uudenlaisen ihmisyhteiskunnan ihanteesta.

170:2.54. Se opetti hengellisen ylivoimaisuutta aineelliseen verrattuna; se nosti hengelliset realiteetit kunniaan ja ylisti ihmisyyden ylittäviä ihanteita.

170:2.65. Tämä uusi evankeliumi nosti hengellisten tulosten saavuttamisen elämän ainoaksi oikeaksi päämääräksi. Ihmiselämä sai uutta moraalista arvoa ja jumalallista arvokkuutta.

170:2.76. Jeesus opetti ikuisten realiteettien olevan tulos (palkinto) vanhurskaasta ponnistelusta maan päällä. Ihmisen kuolevaishahmoinen olo maan päällä sai jalon päämäärän tiedostamisen jälkeen uusia merkityksiä.

170:2.87. Uusi evankeliumi vahvisti ihmisen pelastumisen olevan ilmoitus kauaskantoisesta jumalallisesta tarkoituksesta, jonka on määrä täyttyä ja todellistua pelastettujen Jumalan poikien loputtomasta palvelusta koostuvan tulevan kohtalon myötä.

170:2.9Edellä luetellut opetukset kattavat Jeesuksen opettaman laajemman idean valtakunnasta. Tämä suurenmoinen käsitys tuskin sisältyi Johannes Kastajan alkeellisiin ja sekaviin valtakuntaopetuksiin.

170:2.10Apostolit eivät kyenneet käsittämään Mestarin valtakuntaa koskeneiden lausuntojen todellista merkitystä. Tästä seurannut Jeesuksen opetusten vääristyminen muotoon, jossa ne on kirjattu Uuteen testamenttiin, johtuu evankeliuminkirjoittajien käsitysmaailmaa värittäneestä uskomuksesta, että Jeesus oli tuolloin poissa maailmasta vain vähän aikaa, että hän tulisi kohta takaisin perustaakseen valtakunnan voimassa ja kunniassa -- eli kysymys on täsmälleen samanlaisesta ideasta, jonka vallassa he olivat, kun Jeesus vielä oli lihallisessa hahmossa heidän kanssaan. Mutta Jeesus ei yhdistänyt valtakunnan perustamista siihen ideaan, että hän vielä palaa tähän maailmaan. Vuosisatojen vieriminen merkinkään näkymättä "uuden aikakauden" koittamisesta ei millään muotoa ole epäharmoniassa Jeesuksen opetuksen kanssa.

170:2.11Tähän saarnaan sisältynyt suuri voimainponnistus oli siinä, että hän koetti muuntaa taivaan valtakunta -käsitteen Jumalan tahdon täyttämisidean sisältäväksi ihanteeksi. Mestari oli jo pitkään opettanut seuraajiaan rukoilemaan: "Tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi"; ja tällä kertaa hän pyrki toden teolla saamaan heidät luopumaan Jumalan valtakunta -termin käyttämisestä ja korvaamaan sen sitä käytännöllisemmällä vastineella Jumalan tahto. Mutta hän ei tässä onnistunut.

170:2.12Jeesus halusi korvata idean valtakunnasta, kuninkaasta ja alamaisista käsityksellä taivaallisesta perheestä. Siihen kuuluisivat taivaallinen Isä ja Jumalan vapautetut pojat, jotka ovat antautuneet riemumieliseen ja vapaaehtoiseen kanssaihmistensä palvelemiseen ja Jumala Isän ylevään ja älylliseen palvomiseen.

170:2.14He katsoivat ihmissydämissä tapahtuvan valtakunnan tulemisen olevan vähittäistä kehittymistä, samaan tapaan kuin hapate nostattaa taikinan tai niin kuin sinapinsiemen kasvaa puuksi. He uskoivat, että rotukohtaisessa tai maailmanlaajuisessa merkityksessä tapahtuva valtakunnan tuleminen olisi sekä äkillinen että näyttävä. Uupumatta Jeesus kertoi heille taivaan valtakunnan olevan heidän henkilökohtainen kokemuksensa siitä, että he tajusivat hengellisen elämisen korkeammat ominaisuudet; että nämä henkikokemukseen kuuluvat realiteetit nousevat aste asteelta uusille ja korkeammille jumalallisen varmuuden ja ikuisen suurenmoisuuden tasoille.

170:2.15Tuona iltapäivänä Mestari opetti selvästikin uuden käsityksen valtakunnan kaksinaisesta luonteesta sikäli, että hän toi esille seuraavat kaksi osakysymystä:

170:2.16"Ensiksi. Jumalan valtakunta tässä maailmassa: ylimpänä oleva halu tehdä sitä, mikä on Jumalan tahto; ihmisen epäitsekäs rakkaus, jonka tuottamia hyviä hedelmiä ovat kohentunut eettinen ja moraalinen käyttäytyminen.

170:2.17"Toiseksi. Jumalan valtakunta taivaassa: kuolevaisten uskovien päämäärä; tila, jossa Jumalan rakastaminen täydellistyy ja jossa Jumalan tahtoa toteutetaan entistä jumalallisemmin."

170:2.19Jeesus opetti, ettei synti johdu olemuksen puutteellisuudesta, vaan että se mieluumminkin on alistumattoman tahdon hallitseman tietoisen mielen aikaansaannos. Synnin osalta hän opetti, että Jumala on antanut anteeksi; että me teemme tällaisen anteeksiantamuksen omalla kohdallamme mahdolliseksi antaessamme anteeksi kanssaihmisillemme. Antaessasi anteeksi lihallishahmoiselle veljellesi luot sillä keinoin omaan sieluusi kyvyn ottaa vastaan se realiteetti, että Jumalan anteeksi antamus kohdistuu omiin rikkomuksiisi.

170:2.20Aikoihin, jolloin apostoli Johannes ryhtyi kirjoittamaan kertomusta Jeesuksen elämästä ja opetuksista, alkukristityillä oli jo ollut niin paljon harmia Jumalan valtakunta -ideasta vainojen aiheuttajana, että he olivat laajalti luopuneet tämän termin käytöstä. Johannes puhuu paljon "ikuisesta elämästä". Jeesus kutsui sitä usein "elämän valtakunnaksi". Tavan takaa hän myös puhui "Jumalan valtakunnasta teidän sisimmässänne". Kerran hän puhui tällaisesta kokemuksesta käyttäen sanontaa "perheyhteisyys Jumala Isän kanssa". Jeesus koetti tuoda "valtakunta"-sanan sijalle moniakin muita ilmaisuja, mutta aina tuloksetta. Muiden ohessa hän käytti termejä "Jumalan perhe", "Isän tahto", "Jumalan ystävät", "uskovien yhteisö", "ihmisten veljeskunta", "Isän katras", "Jumalan lapset", "uskollisten yhteisö", "Isän palvelu" ja "Jumalan vapautetut pojat".

170:2.21Mutta hän ei kyennyt välttämään valtakuntaidean käyttämistä. Vasta yli viisikymmentä vuotta myöhemmin, Rooman armeijoiden hävitettyä Jerusalemin, tämä valtakuntakäsite alkoi muuttua ikuisen elämän kultiksi sitä mukaa, kun nopeasti laajeneva ja muotojaan hakeva kristillinen kirkko omaksui käsitteen sosiaaliset ja institutionaaliset aspektit.

170:3.1Jeesus teki aina parhaansa juurruttaakseen apostoliensa ja opetuslastensa mieleen, että heidän oli uskon kautta hankittava sellainen vanhurskaus, että se ylittäisi orjamaisista teoista koostuvan vanhurskauden, jolla kirjanoppineet ja fariseukset maailman edessä pöyhkeillen ylvästelivät.

170:3.2Vaikka Jeesus opetti, että usko, yksinkertainen lapsenomainen usko, oli avain valtakunnan oveen, hän opetti myös, että ovesta sisälleastumisen jälkeen odottivat vanhurskauden askelma askelmalta nousevat portaat, joita jokaisen uskovan lapsen on noustava kasvaakseen vankkojen Jumalan poikien täyteen mittaan.

170:3.3Juuri siinä, kun tarkastellaan menetelmää, jolla Jumalan anteeksianto otetaan vastaan, paljastuu, miten valtakunnan vanhurskaus saavutetaan. Usko on hinta, jonka maksat päästäksesi Jumalan perheeseen; mutta anteeksianto on se Jumalan teko, jolla uskosi hyväksytään sisäänpääsymaksuksi. Ja kun valtakuntauskova ottaa vastaan Jumalan anteeksiannon, siinä on kysymys tarkalleen määrätystä ja tosiasiallisesta kokemuksesta, ja siihen kuuluvat seuraavat neljä askelmaa, sisäisen vanhurskauden valtakunta-askelmat:

170:3.41. Jumalan anteeksiantamus tuodaan aktuaalisesti saataville, ja ihminen kokee sen omakohtaisesti vain siinä laajuudessa, jossa hän antaa kanssaihmisilleen anteeksi.

170:3.52. Ihminen ei tosissaan anna anteeksi kanssaihmisilleen, ellei hän rakasta heitä niin kuin itseään.

170:3.63. Se, että tällä tavoin rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, on korkeinta etiikkaa.

170:3.74. Moraalisesta käyttäytymisestä, todellisesta vanhurskaudesta, tulee näin ollen tällaisen rakkauden luonnollinen seuraus.

170:3.8On siis ilmeistä, että oikealla ja sisäisellä valtakunnan uskonnolla on taipumus tulla joka tilanteessa ja aina vain laajemmin esille sosiaalisen palvelemisen käytännön toimissa. Jeesus opetti elävää uskontoa, joka pakotti uskovansa ryhtymään rakastavaan palvelutoimintaan. Mutta Jeesus ei asettanut etiikkaa uskonnon tilalle. Hänen opetuksensa mukaan uskonto on syy ja etiikka on seuraus.

170:3.9Jokaisen teon vanhurskautta on mitattava motiivin mukaan. Hyvyyden korkeimmat muodot ovat sen vuoksi tiedostamattomia. Jeesus ei koskaan kantanut huolta moraalista tai etiikasta sinänsä. Hänen koko mielenkiintonsa kohdistui siihen sisäiseen ja hengelliseen yhteisyyteen Jumala Isän kanssa, joka niin varmasti ja suoraan ilmenee näkyvänä ja rakastavana ihmisen palvelemisena. Hän opetti, että valtakunnan evankeliumi on sellainen aito omakohtainen kokemus, jota kukaan ei voi pidättää sisällään; että tietoisuus uskovien perheen jäsenenä olemisesta johtaa vääjäämättä tämän perheen käyttäytymissääntöjen noudattamiseen, veljiensä ja sisariensa palvelemiseen veljeyden lisäämiseksi ja laajentamiseksi.

170:3.10Valtakunnan uskonto on henkilökohtaista, yksilökohtaista; sen hedelmät, tulokset, ovat perheeseen, yhteisöön, kohdistuvia. Jeesus ei milloinkaan laiminlyönyt yksilön pyhyyden kunniaan nostamista yhteisön vastakohtana. Mutta hän tiedosti myös, että ihminen kehittää luonnettaan epäitsekkäällä palvelemisella, että hän tuo moraalisen olemuksensa julki rakastavissa suhteissa kanssaihmisiinsä.

170:3.11Opettamalla valtakunnan olevan ihmisen sisimmässä, nostamalla yksilön kunniaan Jeesus antoi vanhalle yhteiskunnalle kuoliniskun ja aloitti uuden tuomiokauden, jolloin vallitsee väärentämätön sosiaalinen vanhurskaus. Maailma ei ole suuremmin nähnyt tätä uutta yhteiskuntajärjestystä, sillä se on kieltäytynyt noudattamasta taivaan valtakunnan evankeliumin periaatteita. Ja kun tämä hengellisen ylivoimaisuutta edustava valtakunta todellakin tulee maan päälle, se ei ilmene pelkästään kohentuneina sosiaalisina ja aineellisina oloina vaan pikemminkin sille lähestymässä olevalle aikakaudelle ominaisissa, enentyneiden ja rikastuneiden hengellisten arvojen luomissa autuuksissa, jolloin ihmissuhteet paranevat ja hengellisyyden saavuttamisessa päästään yhä pitemmälle.

170:4.2Edellä mainitusta syystä meidän on aina tarkasteltava Mestarin opetusta saadaksemme selvyyden siitä, mihin näistä viidestä vaiheesta hän ilmaisua "taivaan valtakunta" käyttäessään kulloinkin viittaa. Tämän prosessin kautta, jolla Mikael ja hänen työtoverinsa vähitellen muuttavat ihmisen tahtoa ja sillä keinoin vaikuttavat ihmisen päätöksiin, he niin ikään hitaasti mutta varmasti muuttavat koko ihmiskunnan -- sosiaalisen ja muunlaisen -- kehityksen kulun.

170:4.4Tämä maailma ei ole koskaan vakavissaan tai vilpittömästi taikka rehellisesti kokeillut näitä Jeesuksen oppiin taivaan valtakunnasta sisältyviä dynaamisia ideoita ja jumalallisia ihanteita. Mutta teidän ei tulisi masentua siitä, että valtakuntaidea näyttää Urantialla edistyvän hitaasti. Muistakaa, että asteittaisen evoluution järjestelmä on altis periodeittain tapahtuville äkillisille ja odottamattomille muutoksille niin aineellisella kuin hengelliselläkin alueella. Jeesuksen lahjoittautuminen inkarnoituneena Poikana oli juuri tällainen outo ja odottamaton tapahtuma tämän maailman hengellisessä elämässä. Älkää valtakunnan aikakautista julkitulemista odottaessanne myöskään tehkö sitä kohtalokasta erehdystä, että jätätte toteuttamatta sen pystyttämisen oman sielunne sisimpään.

170:4.5Vaikka Jeesus sijoitti yhden valtakunnan vaiheista tulevaisuuteen, ja vaikka hän tosiaan lukuisissa yhteyksissä antoi ymmärtää, että sellainen tapahtuma saattaisi ilmaantua osana maailmanlaajuista kriisiä, ja vaikka hän niin ikään useissa yhteyksissä selkeäsanaisesti lupasi jonakin hetkenä palata Urantialle, olisi silti pantava merkille, ettei hän koskaan positiivisesti liittänyt näitä kahta ideaa yhteen. Hän lupasi, että jonakin tulevana ajankohtana maan päällä esitettäisiin uusi ilmoitus valtakunnasta; niin ikään hän lupasi jonakin hetkenä tulla omassa persoonassaan takaisin tähän maailmaan; mutta hän ei sanonut, että nämä kaksi tapahtumaa merkitsisivät samaa. Kaiken tietämämme perusteella on sanottava, että nämä kaksi lupausta saattavat viitata samaan tapahtumaan tai olla viittaamatta.

170:4.6Ei ole vähäisintäkään epäilystä siitä, että hänen apostolinsa ja opetuslapsensa liittivät nämä kaksi opetusta toisiinsa. Kun valtakunta ei toteutunutkaan heidän odotustensa mukaisesti, he Mestarin opetuksen tulevasta valtakunnasta muistaessaan ja hänen paluulupauksensa mieleen palauttaessaan tekivät sen hätiköidyn johtopäätöksen, että nuo lupaukset viittaisivat samaan tapahtumaan; ja sen vuoksi he elivät siinä toivossa, että hänen toinen tulemisensa tapahtuisi välittömästi, ja että hän tällöin perustaisi valtakunnan täyteydessään ja voimalla ja kunnialla. Ja niin ovat maan päällä eläneet uskovien sukupolvet toinen toisensa perään elätelleet tätä samaa innoittavaa, mutta pettymyksen tuottavaa toivoa.

170:5.1Suoritettuamme yhteenvedon taivaan valtakuntaa koskevista Jeesuksen opetuksista meillä on lupa kertoa muutamista myöhemmistä valtakuntakäsitteeseen liitetyistä ideoista ja esittää profeetallinen ennustus siitä, millaiseksi valtakunta voi tulevana aikana kehittyä.

170:5.2Kristinuskon levitystyön ensimmäisinä vuosisatoina tuolloin nopeasti levinneet kreikkalaisen idealismin käsitykset, idea luontoperäisestä hengellisen varjona -- ajallisesta ikuisen ajallisena varjona -- vaikuttivat valtavasti ideaan taivaan valtakunnasta.

170:5.3Mutta se suuri askel, joka merkitsi Jeesuksen opetusten siirtämistä juutalaiselta maaperältä ei-juutalaiselle maaperälle, otettiin silloin, kun valtakunnan Messiaasta tuli sen kirkon Lunastaja, joka oli Paavalin ja hänen seuraajiensa toiminnasta esiin kasvanut uskonnollinen ja sosiaalinen organisaatio ja joka perustui Jeesuksen opetuksiin sellaisina kuin niitä oli täydennetty Filonin ideoilla ja persialaisilla opinkappaleilla hyvästä ja pahasta.

170:5.4Opetukseen valtakunnan evankeliumista sisältyneet Jeesuksen ideat ja ihanteet olivat jäädä ymmärtämättä, kun hänen seuraajansa yhä laajemmin vääristelivät hänen lausumiaan. Mestarin valtakuntakäsitettä muunsivat merkittävästi seuraavat kaksi suuntausta:

170:5.51. Juutalaiset uskovat pitivät häntä itsepintaisesti Messiaana. He uskoivat Jeesuksen varsin pian tulevan takaisin aktuaalisesti perustamaan maailmanlaajuisen ja enemmän tai vähemmän aineellisen valtakunnan.

170:5.62. Ei-juutalaiset kristityt alkoivat varsin varhaisessa vaiheessa omaksua Paavalin oppeja, mikä yhä laajemmin johti siihen yleiseen uskomukseen, että Jeesus oli kirkon lasten Lunastaja, kirkon, joka oli valtakunnan aiemman, puhtaasti hengellisen, veljesyhteisökäsitteen uusi ja institutionaalinen seuraaja.

170:5.7Valtakunnan sosiaalisena seurannaisilmiönä kirkko olisi ollut täysin luonnollinen ja jopa toivottava. Mikä kirkossa oli väärin, ei ollut sen olemassaolo, vaan mieluumminkin se, että se lähes kokonaan syrjäytti Jeesuksen esittämän valtakuntakäsityksen. Paavalin institutionalisoituneesta kirkosta tuli tosiasiassa Jeesuksen julistaman taivaan valtakunnan korvike.

170:5.8Mutta älkää epäilkökään, etteikö tätä taivaan valtakuntaa, jonka Mestari opetti olevan uskovan sydämen sisimmässä, vielä julisteta tälle kristilliselle kirkolle, kuten kaikille muillekin uskonnoille, roduille ja kansakunnille maan päällä -- jopa jokaiselle yksilölle.

170:5.9Jeesuksen opetukseen sisältyvä valtakunta, hengellinen ihanne yksilökohtaisesta vanhurskaudesta ja käsitys ihmisen jumalallisesta kumppanuudesta Jumalan kanssa, hautautui vähitellen mystiseen käsiterakennelmaan Jeesuksen persoonasta Lunastaja-Luojana ja sosiaalistetun uskonnollisen yhteisön hengellisenä päämiehenä. Muodollisesta ja instituutioksi muuttuneesta kirkosta tuli näin valtakunnan yksilöittäin hengen johdattaman veljesyhteisön korvike.

170:5.10Kirkko oli väistämätön ja hyödyllinen sosiaalinen seuraamus Jeesuksen elämästä ja opetuksista; tragedia on siinä tosiasiassa, että tämä sosiaalinen reaktio valtakuntaa koskeviin opetuksiin näin täydelleen syrjäytti todellisen valtakunnan hengellisen käsityksen, sellaisena kuin Jeesus sitä opetti ja eli.

170:5.11Juutalaisille valtakunta oli Israelin yhteisö; ei-juutalaisille siitä tuli kristillinen kirkko. Jeesukselle valtakunta oli niiden yksilöiden summa, jotka olivat tunnustaneet uskonsa Jumalan isyyteen ja sen myötä julistaneet omistautuvansa täydestä sydämestään Jumalan tahdon täyttämiseen niin, että heistä näin tuli ihmisten välisen hengellisen veljesyhteisön jäseniä.

170:5.12Mestari tajusi täysin, että maailmaan ilmaantuisi tiettyjä sosiaalisia seuraamuksia valtakunnan evankeliumin leviämisen myötä, mutta hänen tarkoituksenaan oli, että kaikki tällaiset toivottavat sosiaaliset ilmentymät tulisivat esiin tiedostamattomina ja väistämättöminä seurannaisilmiöinä eli luonnonmukaisina tuloksina tästä yksittäisten uskovien sisäisestä omakohtaisesta kokemuksesta, tästä puhtaasti hengellisestä kumppanuussuhteesta ja kanssakäymisestä sen jumalallisen hengen kanssa, joka on tällaisten uskovien sisimmässä ja joka panee heidät toimimaan.

170:5.13Jeesus aavisti, että aidon hengellisen valtakunnan etenemisen seurauksena olisi jokin sosiaalinen organisaatio tai kirkko, ja juuri sen vuoksi hän ei milloinkaan vastustanut sitä, että apostolit harjoittivat Johanneksen kasteriittiä. Hän opetti, että totuutta rakastava sielu, joka isoaa ja janoaa vanhurskautta, Jumalaa, pääsee uskon kautta hengelliseen valtakuntaan; apostolit opettivat samaan aikaan, että tällainen uskova pääsee opetuslasten sosiaaliseen organisaatioon ulkonaisen kasteriitin välityksellä.

170:5.14Kun Jeesuksen jälkeen välittömästi toimineet seuraajat tiedostivat osittaisen epäonnistumisensa sen hänen ihanteensa toteuttamisessa, jonka mukaan valtakunta perustettaisiin ihmisten sydämeen sitä tietä, että henki hallitsee ja opastaa yksittäistä uskovaa, he ryhtyivät pelastamaan hänen opetustaan täydelliseltä hukkaanjoutumiselta korvaamalla Mestarin valtakuntaihanteen vähitellen tapahtuvalla näkyvän sosiaalisen organisaation, kristillisen kirkon, luomisella. Ja tämän korvaavan ohjelman toteutettuaan he ryhtyivät johdonmukaisuutta noudattaakseen ja Mestarin valtakunnan tosiasiasta esittämän opetuksen tunnustamisesta huolta pitääkseen siirtämään valtakuntaa kauas tulevaisuuteen. Täsmälleen niin pian kuin kirkko oli saanut asemansa varmistetuksi, se ryhtyi opettamaan, että valtakunnan oli todellisuudessa määrä ilmestyä sitten, kun kristillinen aikakausi olisi lakikorkeudessaan, eli Kristuksen toisen tulemisen yhteydessä.

170:5.15Tällä tavoin valtakunnasta tuli yhtä aikakautta koskeva käsitys, idea tulevaisuudessa tapahtuvasta vierailusta ja ihanne Kaikkein Korkeimpien pyhien lopullisesta lunastuksesta. Varhaiskristityt (ja myöhemmistäkin aivan liian monet) yleensä kadottivat näköpiiristään sen Isä ja poika -idean, joka sisältyi Jeesuksen opetukseen valtakunnasta, samalla kun he asettivat sen tilalle hyvin organisoidun sosiaalisen kirkkoyhteisön. Näin kirkosta tuli pääasiallisesti sosiaalinen veljeskunta, joka tehokkaasti syrjäytti Jeesuksen käsityksen ja ihanteen hengellisestä veljeskunnasta.

170:5.16Jeesuksen ihanteellinen käsitys jäi suurelta osin toteutumatta, mutta Mestarin henkilökohtaisen elämän ja opetusten perustalta, sitten kun niitä oli täydennetty kreikkalaisin ja persialaisin ikuisen elämän käsityksin ja laajennettu Filonin opilla ajallisesta hengellisen vastakohtana, Paavali lähti rakentamaan yhtä edistyksellisimmistä koskaan Urantialla esiintyneistä ihmisyhteisöistä.

170:5.17Jeesuksen käsitys elää edelleenkin maailman edistyneissä uskonnoissa. Paavalin kristillinen kirkko on sosiaalistettu ja humanisoitu varjo siitä, mitä Jeesus tarkoitti taivaan valtakunnan olevan -- ja mitä siitä ehdottoman varmasti kerran vielä tulee. Paavali ja hänen seuraajansa siirsivät ikuisen elämän kysymykset osittain yksilöltä kirkolle. Kristuksesta tuli tällä tavoin kirkon päämies paremminkin kuin jokaisen uskovan yksilön vanhempi veli Isän valtakunnan perheessä. Paavali ja hänen aikalaisensa sovelsivat kaikki Jeesuksen häntä itseään ja yksittäistä uskovaa koskeneet hengelliset johtopäätökset koskemaan uskovien ryhmäksi käsitettyä kirkkoa; ja näin tehdessään he antoivat kuoliniskun Jeesuksen käsitykselle jumalallisesta valtakunnasta yksittäisen uskovan sydämessä.

170:5.18Ja näin on kristillinen kirkko vuosisatojen ajan ponnistellut suuren hämmennyksen vallassa siksi, että se rohkeni vaatia itselleen ne valtakunnan salaperäiset voimat ja etuoikeudet, jotka ovat käytettävissä ja koettavissa vain Jeesuksen ja hänen hengellisten uskovaisveljiensä välillä. Ja näin käy ilmeiseksi, ettei kirkon jäsenyys välttämättä merkitse valtakunnan yhteyttä, sillä toinen on hengellinen ja toinen on etupäässä sosiaalinen.

170:5.19Ennemmin tai myöhemmin on taas uuden ja edellistä suuremman Johannes Kastajan määrä nousta julistamaan: "Jumalan valtakunta on lähellä" -- tarkoittaen paluuta Jeesuksen korkeaan hengelliseen käsitykseen; hänhän julisti, että valtakunta on hänen taivaallisen Isänsä tahto, joka ilmenee hallitsevana ja transsendenttinä uskovan sydämessä -- ja tekemällä tämän kaiken millään tavoin viittaamatta sen kummemmin maan päällä vaikuttavaan näkyvään kirkkoon kuin odotettuun Kristuksen toiseen tulemiseenkaan. Täytyy tapahtua Jeesuksen aktuaalisten opetusten henkiinherääminen, niiden sellainen uudelleen esiintuonti, että se mitätöi hänen varhaisten seuraajiensa työn, seuraajien, jotka ryhtyivät luomaan sosio-filosofista uskomusjärjestelmää siitä tosiasiasta, että Mikael oleskeli maan päällä. Lyhyessä ajassa tämän Jeesuksesta kertovan tarinan opettaminen kutakuinkin syrjäytti Jeesuksen valtakuntaevankeliumin saarnaamisen. Historiaan pohjautuva uskonto työnsi tällä tavoin tieltään opetuksen, jossa Jeesus oli yhdistänyt ihmisen korkeimmat moraaliset ideat ja hengelliset ihanteet ihmisen ylevimmän tulevaisuudentoivon, ikuisen elämän toivon, kanssa. Ja se juuri oli valtakunnan evankeliumi.

170:5.20Tästä Jeesuksen evankeliumin monitahoisuudesta nimenomaan johtui, että hänen opetuksistaan tehtyjen muistiinmerkintöjen tutkijat jo muutaman vuosisadan kuluessa jakautuivat varsin moniksi kulteiksi ja lahkoiksi. Tämä kristittyjen uskovien säälittävä jakautuminen ryhmäkuntiin johtuu siitä, ettei Mestarin moninaisissa opetuksissa onnistuttu näkemään hänen verrattoman elämänsä jumalallista ykseyttä. Mutta jonakin päivänä aidot Jeesukseen uskovat eivät enää ole kannanotoissaan samassa määrin hengellisesti jakautuneita epäuskoisten edessä. Meillä saa aina olla älyllisen ymmärtämisen ja tulkinnan alalla esiintyvää moninaisuutta, jopa sosiaalistamisessa ilmenevää eriasteisuutta, mutta hengellisen veljeyden puuttuminen on sekä anteeksiantamatonta että moitittavaa.

170:5.21Älkää erehtykö! Sillä Jeesuksen opetuksiin sisältyy sellainen ikuinen olemus, joka estää niiden jäämisen ajattelevien ihmisten sydämessä iäisesti hedelmättömiksi. Sellaisena kuin Jeesus valtakunnan mielessään näki, se on suurelta osin jäänyt maan päällä toteutumatta, sillä ulkokohtainen kirkko on toistaiseksi ottanut sen paikan. Mutta teidän tulisi käsittää, että tämä kirkko on vain syrjään työnnetyn hengellisen valtakunnan toukkavaihe, joka vie sen tämän aineellisen aikakauden läpi ja yli seuraavaan ja hengellisempään tuomiokauteen, jolloin Mestarin opetuksilla saattaa olla parempi tilaisuus kehittymiseen. Näin ajateltuna niin kutsutusta kristillisestä kirkosta tuleekin se toukkakotelo, jonka sisällä Jeesuksen käsityksen mukainen valtakunta nyt uinuu. Jumalalliseen veljeyteen perustuva valtakunta on edelleenkin elossa, ja lopulta ja minkään estämättä se tulee esille tästä pitkäaikaisesta kätköstään, aivan yhtä ehdottomasti kuin perhonen lopulta ilmaantuu kauniina lopputuloksena sen vähemmän viehättävästä metamorfiseen kehitykseen kuuluvasta oliosta.