187:0.1KUN molemmat rosvot oli saatu valmiiksi, sotilaat lähtivät sadanpäämiehen johdolla kohti ristiinnaulitsemisen näyttämöä. Sadanpäämies, jonka vastuulla nämä kaksitoista sotilasta olivat, oli sama kapteeni, joka oli edellisenä yönä johtanut roomalaissotilaat pidättämään Jeesuksen Getsemanesta. Roomalainen tapa oli, että kustakin ristiinnaulittavasta henkilöstä määrättiin vastaamaan neljä sotilasta. Kumpikin rosvo ruoskittiin perusteellisesti ennen kuin heidät vietiin ristiinnaulittaviksi, mutta Jeesukselle ei enää annettu fyysistä kuritusta; kapteeni epäilemättä ajatteli tätä ruoskitun jo tarpeeksi, ja kaiken lisäksi ennen kuin tätä oli edes tuomittu.

187:0.2Jeesuksen kanssa ristiinnaulitut kaksi varasta olivat Barabbaan tovereita, ja heiltä olisi riistetty henki myöhemmin yhdessä johtajansa kanssa, ellei tätä Pilatuksen pääsiäisarmahduksen nojalla olisi laskettu vapaaksi. Näin Jeesus siis ristiinnaulittiin Barabbaan sijasta.

187:0.3Mitä Jeesus on kohta tekevä -- alistuu kuolemaan ristillä -- hän tekee omasta vapaasta tahdostaan. Ennakolta tästä kokemuksesta kertoessaan hän sanoi: "Isä rakastaa ja tukee minua, sillä olen valmis antamaan pois elämäni. Mutta minä otan sen taas haltuuni. Kukaan ei riistä minulta elämääni -- annan sen pois omasta halustani. Minulla on valta antaa se pois ja minulla on valta ottaa se takaisin. Sellaisen käskyn olen saanut Isältäni."

187:0.4Kello oli tänä aamuna vähän vaille yhdeksän, kun sotilaat johdattivat Jeesuksen praetoriumista Golgatan-matkalle. Heidän perässään tuli monia, jotka tunsivat salaisesti myötätuntoa Jeesusta kohtaan, mutta useimmat tästä runsaan kahdensadan ihmisen ryhmästä kuuluivat joko hänen vihamiehiinsä tai sitten uteliaaseen joutoväkeen, joka vain halusi nauttia ristiinnaulitsemisten näkemisen tuottamasta shokista. Vain muutamat juutalaisjohtajat menivät paikan päälle nähdäkseen Jeesuksen ristinkuoleman. Tietäessään, että Pilatus oli luovuttanut hänet roomalaissotilaiden huostaan ja että hänet oli tuomittu kuolemaan, he kiiruhtivat taas pitämään kokoustaan temppelissä, ja kokouksessaan he keskustelivat siitä, miten hänen seuraajiensa suhteen pitäisi menetellä.

187:1.1Ennen kuin lähdettiin praetoriumin pihalta, sotilaat asettivat ristin poikkipuun Jeesuksen harteille. Tapana oli, että tuomittu pakotettiin kantamaan poikkipuu ristiinnaulitsemispaikalle. Tuomittu ei kantanut koko ristiä, vaan ainoastaan tämän lyhyemmän poikkihirren. Kolmen ristin pitemmät, pystyyn asetettavat hirret oli jo kuljetettu Golgatalle, ja siihen hetkeen, kun sotilaat ja heidän vankinsa saapuivat paikalle, ne oli jo lyöty lujasti maahan.

187:1.2Vakiintuneen tavan mukaisesti kapteeni asteli kulkueen edellä kantaen pieniä valkoisia puutauluja, joihin oli hiilellä kirjoitettu rikollisten nimet sekä minkälaatuisista rikoksista nämä oli tuomittu. Kahta varasta varten sadanpäämiehellä oli taulut, joissa mainittiin näiden nimi, ja sen alle oli kirjoitettu yksi ainoa sana: "Rosvo". Sen jälkeen kun uhri oli naulittu poikkipuuhun ja nostettu paikalleen ristin pystysuoraan puuhun, tapana oli naulata tämä taulu ristin yläosaan, heti rikollisen pään yläpuolelle, jotta kaikki silminnäkijät tietäisivät, mistä rikoksesta tuomittu oli ristille pantu. Pilatus oli itse kirjoittanut latinaksi, kreikaksi ja arameaksi tekstin siihen sadanpäämiehen kantamaan tauluun, joka oli tarkoitettu kiinnitettäväksi Jeesuksen ristiin, ja se kuului: "Jeesus Nasaretilainen -- juutalaisten kuningas."

187:1.3Muutamat niistä juutalaisviranomaisista, jotka olivat paikalla vielä silloin, kun Pilatus kirjoitti tämän tekstin, protestoivat voimakkaasti sitä vastaan, että Jeesusta kutsuttiin "juutalaisten kuninkaaksi". Mutta Pilatus muistutti heitä, että tällainen syytöshän sisältyi kanteeseen, joka johti hänen tuomitsemiseensa. Huomatessaan, etteivät saisi Pilatusta muuttamaan mieltään, juutalaiset anoivat, että tekstiä ainakin muutettaisiin sen verran, että se kuuluisi: "Hän sanoi: 'Minä olen juutalaisten kuningas.'" Mutta Pilatus oli taipumaton; hän ei suostuisi muuttamaan kirjoitusta. Kaikkiin vielä esitettyihin hartaisiin pyyntöihin hän vastasi ainoastaan: "Minkä olen kirjoittanut, sen olen kirjoittanut."

187:1.4Tavallisissa oloissa oli käytäntönä, että Golgatalle mentiin pisintä tietä, jotta mahdollisimman suuri määrä ihmisiä saisi nähdä tuomitun rikollisen, mutta puheena olevana päivänä he menivät suorinta reittiä Damaskoksenportille, joka johti kaupungista pohjoiseen, ja tätä tietä kulkien he saapuivat kohta Golgatalle, Jerusalemin viralliselle ristiinnaulitsemispaikalle. Golgatan takana olivat rikkaiden villat, ja tien toisella puolella sijaitsivat monien varakkaiden juutalaisten haudat.

187:1.5Ristiinnaulitseminen ei ollut juutalainen rangaistusmuoto. Sekä kreikkalaiset että roomalaiset oppivat tämän teloitusmenetelmän foinikialaisilta. Edes Herodes kaikessa julmuudessaan ei käyttänyt ristiinnaulitsemista. Roomalaiset eivät koskaan ristiinnaulinneet Rooman kansalaista; tätä kunniatonta hengiltäottotapaa sovellettiin vain orjiin ja alamaiskansoihin. Jerusalemin piirityksen aikana, vain neljäkymmentä vuotta Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen, Golgata peittyi tuhansista ja taas tuhansista risteistä, joilla päivä päivän jälkeen menehtyi juutalaisrodun kukkein nuoriso. Se oli toden totta kaamea sato käsillä olevan päivän kylvöksestä.

187:1.6Kuolemankulkueen edetessä pitkin Jerusalemin kapeita katuja monet helläsydämisistä juutalaisnaisista, jotka olivat kuunnelleet Jeesuksen lausumia rohkaisun ja myötätunnon sanoja ja jotka tiesivät hänen eläneen elämänsä rakastavasti palvellen, eivät kyenneet pidättämään itkuaan nähdessään häntä vietävän tällaiseen kunniattomaan kuolemaan. Kun hän kulki ohi, monet näistä naisista valittivat ja vaikeroivat. Ja kun jotkut heistä rohkenivat jopa kulkea hänen rinnallaan, Mestari käänsi päänsä heihin päin ja sanoi: "Jerusalemin tyttäret, älkää minun takiani itkekö, vaan itkekää paremminkin itsenne ja lastenne puolesta. Minun työni on lähes tehty -- menen kohta Isäni tykö --, mutta Jerusalemille ovat kauhistavan vaivan ajat vasta alkamassa. Katso, ne päivät ovat kohta, jolloin te sanotte: Siunattuja ovat hedelmättömät ja ne, joiden rinnat eivät ole koskaan lasta imettäneet. Niinä päivinä rukoilette, että vuorten kivenjärkäleet lankeaisivat päällenne, jotta välttyisitte vaivojenne kauheuksilta."

187:1.7Nämä jerusalemilaisnaiset olivat totisesti rohkeita osoittaessaan myötätuntoa Jeesukselle, sillä ystävällisten tunteiden osoittaminen ristiinnaulittavaksi talutettua kohtaan oli laissa ankarasti kielletty. Roskaväki sai vapaasti herjata, pilkata ja irvailla tuomittua, mutta minkäänlaisen myötätunnon julkituominen ei ollut sallittua. Vaikka Jeesus arvosti hänelle osoitettua myötätuntoa tänä synkkänä hetkenä, jolloin hänen ystävänsä piileskelivät, hän ei halunnut näiden hyväsydämisten naisten joutuvan viranomaisten tyytymättömyyden kohteiksi siksi, että he uskalsivat osoittaa hänelle myötätuntoa. Edes tällaisena hetkenä Jeesus ei juurikaan ajatellut itseään vaan vain niitä kauheita murhenäytelmän päiviä, jotka olivat Jerusalemin ja koko juutalaiskansakunnan edessä.

187:1.8Kun Mestari laahusti eteenpäin matkalla kohti ristiinnaulitsemista, hän oli hyvin väsynyt; hän oli lähes näännyksissä. Elia Markuksen kodissa nautitun viimeisen ehtoollisen jälkeen hän ei ollut saanut ruokaa eikä vettä; eikä hänelle liioin ollut suotu hetkeäkään unta. Tämän lisäksi häntä oli hänen tuomitsemiseensa saakka käytetty kuulustelussa kuulustelun perään, puhumattakaan pahoinpitelytarkoituksessa suoritetuista ruoskimisista ja niihin liittyvistä fyysisestä kivusta ja verenhukasta. Kaiken tämän lisäksi tilannetta pahensivat vielä hänen äärimmäinen mentaalinen ahdistuksensa, hänen ankara hengellinen jännittyneisyytensä ja hirvittävä inhimillisen yksinäisyyden tunne.

187:1.9Kohta sen jälkeen kun matkalla kaupungin ulkopuolelle oli kuljettu portin läpi Jeesuksen huojuessa poikkihirren painon alla, hänen fyysiset voimansa hetkeksi pettivät, ja hän kaatui raskaan taakkansa alle. Sotilaat huusivat hänelle ja potkivat häntä, mutta hän ei kyennyt nousemaan. Tämän nähdessään kapteeni tietoisena siitä, mitä Jeesus jo oli kestänyt, käski sotilaiden lopettaa. Sitten hän määräsi yhden ohikulkijan, Simon Kyreneläisen, ottamaan poikkihirren Jeesuksen harteilta ja pakotti tämän kantamaan sitä loppumatkan Golgatalle.

187:1.10Tämä mies, Simon, oli tullut aina pohjois-Afrikan Kyrenestä asti ollakseen mukana pääsiäisjuhlilla. Hän oli muutamien muiden kyreneläisten kanssa majoittunut heti kaupunginmuurien ulkopuolelle, ja hän oli matkalla kaupungissa pidettäviin temppelipalveluksiin, kun roomalaiskapteeni komensi hänet kantamaan Jeesuksen ristin poikkipuuta. Simon viipyi paikalla kaikki ne tunnit, jotka Mestari teki kuolemaa ristillä, ja hän keskusteli monien tämän ystävien ja vihollisten kanssa. Kuolleistaheräämisen jälkeen ja ennen Jerusalemista-lähtöään hänestä tuli urhea valtakunnan evankeliumiin uskova, ja kotiin palattuaan hän johdatti perheensä taivaan valtakuntaan. Hänen molemmista pojistaan, Alexanderista ja Rufuksesta, tuli erittäin aikaansaavia uuden evankeliumin opettajia Afrikassa. Mutta Simon ei koskaan tullut tietämään, että Jeesus, jonka taakkaa hän kantoi, ja se juutalainen opettaja, joka oli aikanaan osoittanut ystävällisyyttä hänen vahingoittuneelle pojalleen, olivat sama henkilö.

187:1.11Kello oli vähän yli yhdeksän, kun tämä kuolemankulkue saapui Golgatalle, ja roomalaissotilaat kävivät käsiksi tehtäväänsä naulata kumpikin ryöväri ja Ihmisen Poika kukin omalle ristilleen.

187:2.1Sotilaat sitoivat Mestarin käsivarret ensiksi köysillä poikkihirteen, ja sitten he naulasivat hänen kätensä kiinni puuhun. Nostettuaan tämän poikkihirren paikalleen ja naulattuaan sen lujasti ristin pystyhirteen he sitoivat ja naulasivat hänen jalkansa kiinni puuhun yhtä pitkää naulaa käyttäen, joka lävisti molemmat jalkaterät. Pystypuussa oli sopivalle korkeudelle kiinnitetty iso vaarna, joka toimi jonkinlaisena ruumiinpainoa kannattelevana satulana. Risti ei ollut korkea, sillä Mestarin jalat olivat vain vajaan metrin korkeudella maasta. Hän pystyi näin ollen kuulemaan kaiken, mitä hänestä ilkeillen sanottiin, ja hän kykeni näkemään selvästi kaikkien niiden kasvojenilmeet, jotka niin ajattelemattomasti häntä pilkkasivat. Ja läsnä olevat kykenivät myös helposti kuulemaan kaiken, mitä Jeesus näinä pitkällisen piinan ja hitaan kuoleman tunteina lausui.

187:2.2Tapana oli, että ristiinnaulittavilta riisuttiin kaikki vaatteet, mutta koska juutalaiset voimakkaasti vastustivat alastoman ihmishahmon julkista näytteilläpitämistä, roomalaiset järjestivät soveliaan lannevaatteen aina kaikille Jerusalemissa ristiinnaulituille henkilöille. Niinpä kun Jeesuksen vaatteet oli riisuttu, hänetkin verhottiin sanotulla tavoin ennen kuin hänet pantiin ristille.

187:2.3Ristiinnaulitsemiseen turvauduttiin haluttaessa panna toimeen julma ja pitkällinen rangaistus; uhri nimittäin kuoli usein vasta monen päivän päästä. Jerusalemissa esiintyi melko voimakasta ristiinnaulitsemisen vastaista mielialaa, ja kaupungissa toimi juutalaisnaisten yhdistys, joka lähetti ristiinnaulitsemisiin aina edustajansa. Hänen tehtävänään oli uhrin kärsimysten lievittämiseksi tarjota tälle huumaavilla aineilla terästettyä viiniä. Mutta kun Jeesus maistoi tätä narkoottisilla aineilla vahvistettua viiniä, hän kieltäytyi juomasta sitä, niin janoinen kuin olikin. Mestari päätti säilyttää ihmisen tietoisuutensa hamaan loppuun asti. Hän halusi kohdata kuoleman, vaikka se tuli tässä julmassa ja epäinhimillisessä muodossa, ja voittaa sen vapaaehtoisesti ihmisen kokemukseen alistumalla, mitään siitä pois jättämättä.

187:2.4Ennen kuin Jeesus pantiin ristilleen, molemmat ryövärit oli jo asetettu omille risteilleen näiden kaiken aikaa kiroillessa ja sylkiessä telottajiensa päälle. Kun Jeesusta naulattiin poikkipuuhun, hän lausui ainoina sanoinaan: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät." Hän ei olisi voinut näin armeliaasti ja rakastavasti puhua telottajiensa puolesta, elleivät tällaiset kiintymyksellisestä omistautumisesta kertovat ajatukset olisi olleet koko hänen epäitsekkäästä palvelemisesta koostuneen elämänsä päävaikuttimina. Elinikäiset ideat, vaikuttimet ja kaipaukset tulevat kriisitilanteessa esille verhoamattomina.

187:2.5Kun Mestari oli nostettu ristille, kapteeni naulasi hänen päänsä yläpuolelle päällekirjoituksen, jossa kolmella kielellä luki: "Jeesus Nasaretilainen -- juutalaisten kuningas." Juutalaisia tämä loukkaukseksi uskottu kirjoitus raivostutti. Mutta heidän epäkunnioittava käytöksensä ärsytti Pilatusta, tunsihan hän, että häntä oli peloteltu ja nöyryytetty, ja niin hän pikkusieluista hyvitystä saadakseen turvautui tähän menettelyyn. Hän olisi voinut kirjoittaa: "Jeesus, kapinallinen". Mutta hän oli mainiosti perillä siitä, kuinka jo pelkkä Nasaretin nimi sai nämä Jerusalemin juutalaiset inhon valtaan, ja hän oli päättänyt tällä keinoin nöyryyttää heitä. Sen hän myös tiesi osuvan arkaan kohtaan, että he näkisivät tätä teloitettua galilealaista kutsuttavan "juutalaisten kuninkaaksi".

187:2.6Kun juutalaisjohtajat saivat tietää, kuinka Pilatus tämän päällekirjoituksen Jeesuksen ristiin kiinnityttämällä oli koettanut saattaa heidät naurunalaisiksi, monet heistä kiiruhtivat Golgatalle, mutta heillä ei ollut rohkeutta yrittää ottaa sitä pois, sillä roomalaissotilaat seisoivat paikalla vartiossa. Kykenemättä saamaan päällekirjoitusta pois nämä juutalaisten johtomiehet kiertelivät väkijoukon seassa ja yrittivät parhaansa tehdäkseen koko asiasta irvailun ja naurun kohteen, jottei kukaan vain olisi suhtautunut kirjoitukseen vakavasti.

187:2.7Apostoli Johannes saapui näyttämölle Jeesuksen äidin Marian, Ruutin ja Juudan mukana juuri, kun Jeesus oli nostettu paikalleen ristillä ja juuri, kun kapteeni oli naulaamassa päällekirjoitusta Mestarin pään yläpuolelle. Johannes oli yhdestätoista apostolista ainoa, joka oli todistamassa ristilläoloa, eikä hänkään ollut läsnä koko aikaa, sillä hän juoksi Jerusalemiin hakeakseen paikalle oman äitinsä ja tämän ystäviä kohta Jeesuksen äidin paikalle tuotuaan.

187:2.8Nähdessään äitinsä, joka oli Johanneksen ja hänen oman veljensä ja sisarensa seurassa, Jeesus hymyili, muttei sanonut mitään. Sillä aikaa ne neljä sotilasta, joille oli annettu tehtäväksi Mestarin ristiinnaulitseminen, olivat tavan mukaan jakaneet keskenään hänen vaatteensa niin, että yksi otti sandaalit, yksi turbaanin, yksi vyön, ja neljäs otti viitan. Näin jäljelle jäi vielä neljään palaseen jaettavaksi lähes polviin ylettyvä tunika eli saumaton vaatekappale, mutta nähdessään, millainen epätavallinen vaatekappale se oli, sotilaat päättivät heittää siitä arpaa. Jeesus katseli heitä, kun he jakoivat hänen vaatteitaan, ja ajattelematon väkijoukko ilkkui häntä.

187:2.9Oli mainiota, että roomalaissotilaat omivat Mestarin vaatekerran. Jos näin ei olisi käynyt, ja hänen seuraajansa olisivat saaneet nämä vaatekappaleet haltuunsa, heillä olisi ollut kiusaus ryhtyä taikauskoiseen pyhäinjäännösten palvomiseen. Mestarin tahto oli, ettei hänen seuraajillaan olisi mitään aineellista, joka liittyisi hänen elämäänsä maan päällä. Hän halusi jättää ihmiskunnalle vain muiston sellaisesta ihmiselämästä, joka antautui kokonaan sille korkealle hengelliselle ihanteelle, että se oli pyhitetty Isän tahdon täyttämiseen.

187:3.1Kello puoli kymmenen tienoissa tuona perjantaiaamuna Jeesus pantiin riippumaan ristille. Ennen yhtätoista yli tuhat henkilöä oli kerääntynyt todistamaan tätä Ihmisen Pojan ristilläolospektaakkelia. Kaikkien näiden kammottavien tuntien ajan universumin näkymättömät olentoarmeijat seisoivat hiljaa ja katselivat tätä eriskummallista ilmiötä eli sitä, että Luoja teki luodun kuolemaa, ja sitä paitsi tuomitun rikollisen mitä kunniattominta kuolemaa.

187:3.2Ristilläolon aikana ristin lähellä seisoivat jossakin vaiheessa Maria, Ruut, Juuda, Johannes, Salome (Johanneksen äiti) sekä ryhmä hartaita naisuskovia, joihin kuuluivat muiden muassa Klopaksen vaimo ja Jeesuksen äidin sisar Maria, Maria Magdalalainen ja Rebekka, entinen sepforilainen. Nämä ja muut Jeesuksen ystävät pysyivät rauhallisina, kun he näkivät hänen suuren kärsivällisyytensä ja urheutensa ja katselivat hänen ankaria kärsimyksiään.

187:3.3Monet ohikulkijat pudistivat päätään ja sättivät häntä sanoen: "Sinä, joka hävittäisit temppelin ja panisit sen kolmessa päivässä taas pystyyn, pelastapa nyt itsesi. Jos olet Jumalan Poika, mikset tule alas ristiltäsi?" Samaan tapaan häntä pilkkasivat muutamat juutalaisten vallanpitäjät sanoessaan: "Muita hän kyllä pelasti, mutta itseäänpä ei pelastamaan pystykään." Toiset sanoivat: "Jos olet juutalaisten kuningas, tule alas ristiltä, ja uskomme sinuun." Ja myöhemmin he pilkkasivat häntä sitäkin enemmän sanoen: "Hän luotti siihen, että Jumala hänet vapahtaa. Hän jopa väitti olevansa Jumalan Poika -- katsokaa häntä nyt -- kahden varkaan väliin ristille naulittuna." Molemmat varkaat sättivät hekin häntä ja syytivät soimauksia hänen päälleen.

187:3.4Koska Jeesus ei suostunut vastaamaan heidän irvailuihinsa ja koska oltiin lähestymässä tämän erityisen valmistuspäivän keskipäivän hetkeä, puoli kahteentoista mennessä suurin osa tästä pilapuheita laskettelevasta ja irvailevasta väkijoukosta oli jo mennyt matkoihinsa; tapahtumapaikalle jäi vajaat viisikymmentä henkilöä. Sotilaat valmistautuivat nyt syömään puolista ja juomaan halpaa, hapanta viiniään varustautuessaan viettämään pitkiä kuolinvalvojaisia. Viiniään juodessaan he piloillaan kohottivat maljan Jeesukselle sanoen: "Terveyttä ja hyvää onnea juutalaisten kuninkaalle!" Ja heitä hämmästytti Mestarin kärsivällinen suhtautuminen heidän pilkantekoonsa ja ivapuheisiinsa.

187:3.5Kun Jeesus näki heidän syövän ja juovan, hän katseli heitä ja sanoi: "Minun on jano." Kuullessaan Jeesuksen sanovan "Minun on jano", vartiokapteeni otti pullostaan tilkan viiniä, asetti viinillä kostutetun pullonsulkijasienen keihään kärkeen ja nosti sen Jeesukselle niin, että tämä saattoi kostuttaa rohtuneet huulensa.

187:3.6Jeesuksen tarkoituksena oli ollut elää turvautumatta yliluonnolliseen voimaansa, ja samoin hän päätti kuolla ristillä niin kuin tavallinen kuolevainen. Hän oli elänyt ihmisenä, ja hän kuolisi ihmisenä -- täyttäen sen, mikä on Isän tahto.

187:4.1Toinen ryöväreistä sätti Jeesusta sanoen: "Jos olet Jumalan Poika, mikset pelasta itseäsi ja meitä?" Mutta tämän soimattua Jeesusta toinen varas, joka oli monta kertaa ollut kuulemassa Mestarin opetusta, sanoi: "Etkö sinä pelkää edes Jumalaa? Etkö näe, että me kärsimme oikeuden ja tekojemme mukaan, mutta tämä mies kärsii oikeudettomasti? Parempi olisi meidän pyytää syntejämme anteeksi ja sielullemme pelastusta." Kuullessaan, mitä varas sanoi, Jeesus käänsi kasvonsa tätä kohti ja hymyili hyväksyvästi. Nähdessään itseään kohti kääntyneet Jeesuksen kasvot pahantekijä keräsi rohkeutensa, lietsoi uskonsa lepattavaa liekkiä ja sanoi: "Herra, muista minua, kun tulet valtakuntaasi." Ja silloin Jeesus sanoi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle tänä päivänä, että tulet joskus olemaan kanssani Paratiisissa."

187:4.2Mestarilla oli kuoleman tuskien keskelläkin aikaa kuunnella uskovan ryövärin uskontunnustusta. Kun tämä varas kurottautui kohti pelastusta, hän löysi vapahduksen. Hän oli monta kertaa aikaisemmin tuntenut pakottavaa tarvetta uskoa Jeesukseen, mutta näinä viimeisinä tajuissaanolon hetkinä hän kuitenkin vasta täydestä sydämestään kääntyi Mestarin opetuksen puoleen. Kun tämä varas näki, millä tavoin Jeesus kohtasi ristinkuoleman, hän ei enää pitempään kyennyt vastustamaan vakaumusta, että tämä Ihmisen Poika todellakin oli Jumalan Poika.

187:4.3Tämän välinäytöksen ajan, jolloin varas teki kääntymyksen ja Jeesus otti hänet valtakuntaan, apostoli Johannes oli muualla, sillä hän oli mennyt kaupunkiin tuodakseen äitinsä ja tämän ystävät ristiinnaulitsemisen näyttämölle. Luukas kuuli myöhemmin tämän tarinan kääntymyksen tehneeltä roomalaiselta vartiokapteenilta.

187:4.4Apostoli Johannes kertoi ristiinnaulitsemisesta siten kuin hän tämän tapahtuman yli kuusikymmentäviisi vuotta myöhemmin muisti. Muut tapahtuman kirjaukset perustuivat sen palvelusvuorossa olleen roomalaisen sadanpäämiehen kertomukseen, joka näkemänsä ja kuulemansa perusteella sittemmin uskoi Jeesukseen ja astui maan päällä toimivan taivaan valtakunnan täyteen jäsenyyteen.

187:4.5Tämä nuori mies, tämä katuvainen ryöväri, oli tullut johdatetuksi väkivallan ja rikosten maailmaan niiden toimesta, jotka ylistivät tällaista rosvoilemiseen omistautuvaa elämänuraa tehokkaana isänmaallisena protestina poliittista sortoa ja sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Ja seikkailunhaluun yhdistyessään tämänlaatuinen opetus sai monet muutoin hyvää tarkoittavat nuorukaiset lähtemään mukaan näille uskaliaille ryöstöretkille. Tämä nuori mies oli pitänyt Barabbasta sankarina. Nyt hän ymmärsi erehtyneensä. Täällä hän näki vierellään ristillä riippumassa todellakin suurmiehen, oikean sankarin. Täällä oli sankari, joka sytytti hänen intonsa ja herätti hänen korkeimmat käsityksensä moraalisesta itsekunnioituksesta ja pani liikkeelle kaikki hänen ihanteensa rohkeudesta, miehuudesta ja uljuudesta. Jeesusta katsellessaan hänen sydämessään syttyi ylitsevuotava rakkauden, lojaalisuuden ja aidon suuruuden tunne.

187:4.6Ja jos joku muu ihminen, olkoon hän kuka tahansa, virnuilevan väenpaljouden joukosta olisi sielussaan kokenut uskon syntymisen ja olisi vedonnut Jeesuksen armeliaisuuteen, hänet olisi otettu vastaan samalla rakastavalla hienotunteisuudella, jota osoitettiin uskovaa ryöväriä kohtaan.

187:4.7Hetkeä sen jälkeen, kun katuvainen varas kuuli Mestarin lupauksen siitä, että he joskus tapaisivat Paratiisissa, Johannes palasi kaupungista mukanaan oma äitinsä ja toistakymmentä naisuskovaa. Johannes asettui paikalleen lähelle Jeesuksen äitiä Mariaa ja oli tälle tukena. Marian poika Juuda seisoi tämän toisella puolella. Kun Jeesus katseli tätä näyttämöä, oli keskipäivä, ja hän sanoi äidilleen: "Vaimo, katso poikaasi!" Ja Johannekselle sanansa osoittaen hän sanoi: "Poikani, katso äitiäsi!" Ja sitten hän puhutteli heitä molempia sanoen: "Haluan, että lähdette tältä paikalta." Ja niin Johannes ja Juuda taluttivat Marian pois Golgatalta. Johannes vei Jeesuksen äidin paikkaan, jossa hän itse Jerusalemissa oleskeli, ja sitten hän kiiruhti takaisin ristiinnaulitsemisen näyttämölle. Pääsiäisen jälkeen Maria palasi Beetsaidaan, jossa hän asui Johanneksen kodissa luonnollisen elämänsä loppuun asti. Maria ei elänyt vuottakaan Jeesuksen kuoleman jälkeen.

187:4.8Kun Maria oli poistunut paikalta, muut naiset vetäytyivät vähän matkan päähän ja jäivät sinne siksi, kunnes Jeesus menehtyi ristillä, ja he olivat yhä paikalla, kun Mestarin ruumis otettiin hautaamista varten alas ristiltä.

187:5.1Vaikka sellainen ilmiö vuodenaikaan nähden olikin varhainen, kohta kello kahdentoista jälkeen taivas tummeni siksi, että ilmassa oli hienoa hiekkaa. Jerusalemilaiset tiesivät sen merkitsevän, että Arabian autiomaasta oli taas tulossa kuuman tuulen pieksämä hiekkamyrsky. Ennen kello yhtä taivas oli jo niin synkkä, ettei aurinkoa näkynyt, ja loputkin väkijoukosta kiiruhtivat takaisin kaupunkiin. Kun Mestari kohta tämän tunnin jälkeen heitti henkensä, paikalla oli enää vajaat kolmekymmentä henkilöä: vain mainitut kolmetoista roomalaissotilasta ja viitisentoista henkilöä käsittävä uskovien ryhmä. Nämä uskovat olivat kaikki naisia kahta lukuun ottamatta, nimittäin Jeesuksen veljeä Juudaa ja Johannes Sebedeusta, joka palasi paikalle hetkeä ennen kuin Mestari menehtyi.

187:5.2Vähän kello yhden jälkeen, raivokkaan hiekkamyrskyn aiheuttaman tihenevän pimeyden keskellä, Jeesuksen ihmisyyteen kuulunut tajunta alkoi heiketä. Hänen viimeiset armon, anteeksiantamuksen ja kehotuksen sanansa oli lausuttu. Hänen viimeinen toivomuksensa -- joka koski huolenpitoa hänen äidistään -- oli tuotu julki. Tänä lähestyvän kuoleman tuntina Jeesuksen ihmismieli ryhtyi toistamaan monia heprealaiskirjoitusten kohtia ja eritoten psalmeja. Ihmishahmoisen Jeesuksen viimeinen tajuinen ajatus liittyi siihen, että hän toisti mielessään psalmien kirjan jaksoa, joka tunnetaan nykyisin 20:ntenä, 21:ntenä ja 22:ntenä psalmina. Vaikka hänen huulensa usein liikkuivatkin, hän oli kuitenkin liian heikko lausuakseen varsin hyvin ulkoa osaamiaan sanoja, kun nämä tekstikohdat kulkivat hänen mielensä läpi. Lähellä seisovat onnistuivat vain muutaman kerran tavoittamaan jonkin lauseen, sellaiset kuin "Minä tiedän, että Herra pelastaa voideltunsa", "Sinun kätesi saavuttaa kaikki minun viholliseni" ja "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?" Jeesus ei hetkenkään aikaa vähäisimmässäkään määrin epäillyt, etteikö hän ollut elänyt Isän tahdon mukaisesti; eikä hän milloinkaan epäillyt, etteikö hän nyt luopunut lihallisesta elämästään Isänsä tahdon mukaan. Hän ei tuntenut, että Isä olisi hänet hylännyt, vaan hämärtyvässä tietoisuudessaan hän vain lausui monia kirjoitusten kohtia, ja niihin kuului muiden muassa tämä kahdeskymmeneskahdes psalmi, joka alkaa sanoilla "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?" Ja tämä sattui olemaan yksi niistä kolmesta katkelmasta, jotka hän lausui sen verran selvästi, että paikalla olleet ne kuulivat.

187:5.3Viimeinen pyyntö, jonka kuolevainen Jeesus lähimmilleen esitti, kuultiin kello puoli kahdelta, kun hän toistamiseen sanoi: "Minun on jano", ja sama vartiokapteeni kostutti taas hänen huulensa samalla happamaan viiniin kastetulla sienellä; tällaista viiniä kutsuttiin tuohon aikaan yleisesti viinietikaksi.

187:5.4Hiekkamyrsky yltyi rajummaksi, ja taivas kävi yhä pimeämmäksi. Sotilaat ja pieni uskovien ryhmä pysyivät silti paikallaan. Sotilaat kyyristyivät lähelle ristiä ja painautuivat toisiaan vasten suojautuakseen purevalta hiekalta. Johanneksen äiti ja muut katselivat tilannetta etäämpää, paikasta, jossa kallionkieleke tarjosi heille jonkin verran suojaa. Kun Mestari lopulta veti viimeisen henkäyksensä, hänen ristinsä juurella olivat Johannes Sebedeus, hänen veljensä Juuda, hänen sisarensa Ruut, Maria Magdalalainen ja entinen sepforilainen Rebekka.

187:5.5Kello oli hetkeä vaille kolme, kun Jeesus lujalla äänellä huusi: "Se on täytetty! Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni." Ja näin sanottuaan hän painoi päänsä ja luopui elämänkamppailusta. Nähdessään, miten Jeesus kuoli, roomalainen sadanpäämies löi rintaansa ja sanoi: "Siinä oli toden totta vanhurskas mies; totisesti on pakko, että hän oli Jumalan Poika." Ja hän alkoi siitä hetkestä alkaen uskoa Jeesukseen.

187:5.6Jeesus kuoli kuninkaallisesti -- niin kuin oli elänytkin. Hän myönsi auliisti kuninkuutensa, ja hän pysyi tilanteen herrana tämän traagisen päivän loppuun saakka. Hän meni auliisti häpeälliseen kuolemaansa sen jälkeen, kun oli huolehtinut siitä, että hänen valitut apostolinsa olivat turvassa. Viisaasti hän suitsi Pietarin vaikeuksia aiheuttavan rajuuden ja järjesti niin, että Johannes oli hänen lähellään siihen saakka kunnes hänen kuolevaisen olemassaolonsa päättyi. Hän paljasti murhanhimoiselle sanhedrinille todellisen olemuksensa ja muistutti Pilatusta siitä, mikä oli hänen täysivaltaisen herruutensa lähde Jumalan Poikana. Hän lähti Golgatalle omaa ristin puutaan kantaen ja päätti rakastaen suoritetun lahjoittautumisensa luovuttamalla kuolevaisena saamansa hengen Paratiisin Isän haltuun. Tällaisen elämän jälkeen -- ja tällaisen kuoleman hetkellä -- Mestari saattoi toden mukaisesti sanoa: "Se on täytetty."

187:5.7Koska parhaillaan oli sekä pääsiäisen että sapatin valmistuspäivä, juutalaiset eivät halunneet näitä ruumiita jätettäviksi näytteille Golgatalla. He menivät sen vuoksi Pilatuksen luokse pyytämään, että näiden kolmen miehen sääret rikottaisiin; että heidät toimitettaisiin pois päiviltä, jotta ruumiit voitaisiin ennen auringonlaskua ottaa ristiltään ja heittää rikollisille tarkoitettuihin hautakuoppiin. Tämän pyynnön kuullessaan Pilatus lähetti oitis kolme sotilasta rikkomaan Jeesuksen ja kahden ryövärin sääret ja toimittamaan heidät pois päiviltä.

187:5.8Kun nämä sotilaat saapuivat Golgatalle, he tekivät kahdelle varkaalle kuten oli määrätty, mutta suureksi yllätyksekseen he huomasivat Jeesuksen jo kuolleeksi. Hänen kuolemastaan varmistuakseen yksi sotilaista puhkaisi kuitenkin keihäällään hänen vasemman kylkensä. Vaikka oli tavallista, että ristiinnaulinnan uhrit kituivat ristillä jopa kaksi tai kolme päivää, Jeesuksen kohdalla kuitenkin suunnaton emotionaalinen tuska ja ankara hengellinen ahdistus veivät hänen lihallisen elämänsä kuolevaisen hahmossa päätökseen vajaassa viidessä ja puolessa tunnissa.

187:6.1Hiekkamyrskyn aikaansaaman pimeyden keskellä, noin kello puoli neljä, Daavid Sebedeus lähetti matkaan viimeiset sanansaattajat viemään tietoa Mestarin kuolemasta. Viimeisen juoksulähettinsä hän lähetti Martan ja Marian kotiin Betaniaan, jonne hän luuli Jeesuksen äidin perheensä muiden jäsenten keralla majoittuneen.

187:6.2Mestarin kuoleman jälkeen Johannes lähetti naiset Juudan vastuulla Elia Markuksen kotiin, jossa nämä oleskelivat sapatinpäivän yli. Johannes itse, joka oli tähän mennessä käynyt roomalaiselle sadanpäämiehelle jo varsin tutuksi, jäi Golgatalle, kunnes Joosef ja Nikodemus saapuivat paikalle mukanaan Pilatuksen antama määräys, joka valtuutti heidät ottamaan Jeesuksen ruumiin huostaansa.

187:6.3Näin päättyi päivä, joka merkitsi valtavalle universumille tragediaa ja surua, universumille, jonka myriadit älylliset olennot olivat olleet puistatuksen vallassa katsellessaan tätä järkyttävää näytöstä: heidän rakastetun Hallitsijansa ihmishahmoisen ruumiillistuman ristiinnaulitsemista; tämä kuolevaisten tunteettomuuden ja ihmisten turmeltuneisuuden paljastava näytteillepano mykisti heidät.