89:0.1ALKUKANTAINEN ihminen katsoi olevansa velkaa hengille, olevansa lunastamisen tarpeessa. Villi-ihmisen näkemyksen mukaan henget olisivat oikeutetusti saattaneet tuottaa hänelle paljon enemmänkin huonoa onnea. Aikaa myöten tästä käsityksestä muotoutui oppi synnistä ja pelastuksesta. Sielun katsottiin tulevan maailmaan lunastusvaatimuksen -- perisynnin -- alaisena. Sielu pitää lunastaa, ja siihen tarvitaan syntipukki. Pääkallonmetsästäjä kykeni kallonpalvontakultin harjoittamisen lisäksi tarjoamaan oman henkensä korvikkeen -- sijaiskärsijän.

89:0.2Villi-ihminen oli jo varhaisessa vaiheessa sellaisen käsityksen vallassa, että ihmisen kurjuuden, kärsimyksen ja nöyryytyksen näkeminen tuotti hengille suunnatonta tyydytystä. Aluksi ihmistä huolestuttivat vain hänen tekemisiinsä liittyvät synnit, mutta myöhemmin hän alkoi kantaa huolta tekemättäjättämisen synneistä. Ja koko sittemmin seurannut uhrausjärjestelmä kehittyi näiden kahden ajatuksen ympärille. Tällä uudella rituaalilla oli yhtymäkohtia uhraamista edellyttäneen lepyttelyseremonian noudattamisen kanssa. Alkuaikojen ihminen uskoi, että jumalten suosioon pääsemiseksi oli tehtävä jotakin erikoista. Pitkälle edennyt sivilisaatio vasta tuntee Jumalan, joka on johdonmukaisen kiihkoton ja suopea. Lepyttely oli pikemminkin vakuutus lähimmän ajan huonoa onnea vastaan kuin sijoitus tulevan autuuden hyväksi. Ja hengiltä välttymiseen, henkien poismanaamiseen, pakottamiseen ja lepyttämiseen tähtäävät rituaalit sulautuvat kaikki toisiinsa.

89:1.1Tabua noudattamalla ihminen pyrki välttymään pahalta onnelta. Tabu oli yritys jotakin karttamalla välttyä loukkaamasta henkiaaveita. Tabut eivät aluksi olleet uskonnollisia, mutta jo varhain niihin liitettiin se ajatus, että ne olivat henkiaaveiden sanktioimia, ja tällä tavoin vahvistettujen tabujen perusteella alettiin säätää lakeja ja pystyttää instituutioita. Tabu on seremonianormien alkulähde ja alkukantaisen itsehillinnän esivaihe. Se oli yhteiskunnallisen säätelyn varhaisin -- ja pitkän aikaa sen ainoa -- muoto. Se on edelleenkin sosiaalisen säätelystruktuurin perusyksikkö.

89:1.2Näiden kieltojen villi-ihmisen mielessä nauttima kunnioitus oli yhtä suurta kuin hänen pelkonsa niitä voimia kohtaan, joiden luultiin saattavan nuo kiellot voimaan. Tabut saivat ensi vaiheessa alkunsa sattumalta koetusta huonosta onnesta. Myöhemmin niitä asettivat päälliköt ja shamaanit eli ne fetissi-ihmiset, joiden katsottiin olevan henkiaaveiden, jopa jumalan, ohjauksessa. Primitiivisen ihmisen mielessä pelko henkien suorittamasta kostosta elää niin vahvana, että hän jotakin tabua vastaan rikottuaan saattaa kuolla pelosta, ja tämä dramaattinen tapahtuma voimistaa suunnattomasti sitä otetta, jolla tabu pitää kiinni eloon jääneiden mielistä.

89:1.3Ensimmäisten kieltojen joukossa olivat naisten ja muun omaisuuden anastamista koskeneet rajoitukset. Sitten kun uskonto alkoi näytellä laajempaa osaa tabujen kehityksessä, pidettiin kiellon kohteena olevaa esinettä tai tekoa epäpuhtaana, myöhemmässä vaiheessa sitä pidettiin epäpyhänä. Heprealaisten muistiinmerkinnät ovat täynnä mainintoja siitä, mikä on puhdasta tai epäpuhdasta, pyhää tai epäpyhää, eivätkä heidän tämäntapaiset uskomuksensa suinkaan olleet läheskään yhtä vaivalloisia ja laaja-alaisia kuin monien muiden kansojen vastaavat määräykset.

89:1.4Dalamatian ja Eedenin seitsemän kehotusta samoin kuin heprealaisten kymmenen käskyä olivat kiistatta tabuja, jotka kaikki esitettiin samassa ammoisimpien kieltojen negatiivisessa muodossa. Mutta nämä uudemmat lakisäädökset olivat eittämättä vapauttavia sikäli, että ne korvasivat tuhannet aikaisemmat tabut. Ja mikä vielä merkittävämpää: nämä myöhemmät käskyt lupasivat selvästikin jonkin palkinnon siitä, että niitä noudatettiin.

89:1.5Ensimmäiset ruokatabut olivat peräisin fetisismistä ja totemismista. Sika oli pyhä foinikialaisille, lehmä hinduille. Egyptiläisten sianlihatabu elää yhä heprealaisessa ja islamilaisessa uskossa. Eräs ruokatabun muunnos oli uskomus, jonka mukaan odottava nainen saattoi ajatella jotakin ruokaa niin paljon, että lapsi syntyessään oli tämän ruoan heijastuma. Sellaiset ravintoaineet olivat sittemmin tälle lapselle tabu.

89:1.6Ruokailutavoista tuli ennen pitkää tabu, ja siitä saivat alkunsa muinaiset ja nykyiset pöytätavat. Kastijärjestelmät ja sosiaaliset tasot ovat ikivanhojen kieltojen surkastuneita jäänteitä. Yhteiskunnan organisoinnin alalla tabut saivat aikaan paljon, mutta ne olivat hirveän vaivalloisia. Negatiivinen kieltojärjestelmä säilytti hyödyllisten ja rakentavien säännösten ohella myös vanhentuneita, merkityksensä menettäneitä ja tarpeettomia tabuja.

89:1.7Mitään sivistynyttä yhteiskuntaa ei kuitenkaan olisi olemassa ja arvostelemassa alkukantaista ihmistä, ellei näitä laaja-alaisia ja moninaisia tabuja olisi ollut. Eikä tabu olisi koskaan pysynyt voimassa, ellei sillä olisi ollut primitiivisen uskonnon antamia sitä ylläpitäviä sanktioita. Monet ihmisen evoluution välttämättömät tekijät ovat olleet äärimmäisen kalliita, ne ovat maksaneet ponnistelun, uhrautumisen ja kieltäymyksen muodossa valtavan omaisuuden, mutta nämä saavutukset itsehillinnän alalla olivat niitä tosiasiallisia puolapuita, joita pitkin ihminen nousi sivilisaation ylöspäin vieviä tikkaita.

89:2.1Sattumanpelko ja huonon onnen kammo sananmukaisesti ajoivat ihmisen keksimään primitiivisen uskonnon luulotelluksi vakuutukseksi näitä onnettomuuksia vastaan. Magiasta ja vainajahengistä uskonto kehittyi henkien ja fetissien kautta tabuiksi. Jokaisella alkukantaisella heimolla oli oma kielletyn hedelmän puunsa. Se oli varsinaisesti omenapuu, mutta kuvaannollisesti se koostui tuhansista oksista, jotka riippuivat raskaina kaikenlaisten tabujen painosta. Ja kielletty puu sanoi aina: "Älä".

89:2.2Villi-ihmisen ajatusmaailman kehityttyä siihen pisteeseen, jossa se jo muodosti itselleen kuvan hyvistä ja pahoista hengistä, ja tabun saatua kehittyvän uskonnon antaman juhlallisen vahvistuksen, oli näyttämö valmiina uuden käsitteen, syntikäsitteen, ilmaantumiselle. Ajatus synnistä oli päässyt vallalle kaikkialla maailmassa jo ennen kuin ilmoitususkonto edes astui näyttämölle. Vasta syntikäsitteen myötä kävi luonnollinen kuolema primitiiviselle mielelle loogiseksi. Synti oli tabun rikkomista, ja synnin rangaistuksena oli kuolema.

89:2.3Synti oli ritualistinen, ei rationaalinen. Se oli teko, ei ajatus. Ja koko tätä synnin käsitettä ruokkivat Dilmunin ja maanpäällisen pikkuparatiisin ajalta olevat hiipuvat perimätiedot. Aatamista ja Eedenin puutarhasta kertoneet perimätiedot tarjosivat aineksia myös unelmalle kerran rotujen aamuhämärissä vallinneesta "kultakaudesta". Ja kaikki tämä vahvisti ajatuksia, jotka myöhemmin puettiin sellaiseksi uskomukseksi, että ihminen oli saanut alkunsa erityisestä luomistapahtumasta, että hän alkoi vaelluksensa täydellisenä ja että tabujen rikkominen -- synti -- syöksi hänet hänen myöhempään surkeaan tilaansa.

89:2.4Tavaksi muuttuneesta tabun rikkomisesta tuli pahe. Alkuaikojen laki teki paheesta rikoksen, uskonto teki siitä synnin. Alkuaikojen heimojen keskuudessa tabun rikkominen oli yksin teoin tehty rikos ja synti. Yhdyskuntaa kohdannutta onnettomuutta pidettiin aina rangaistuksena heimon tekemästä synnistä. Niille, jotka uskoivat, että menestys ja vanhurskaus kulkivat käsi kädessä, synnintekijöiden ilmeinen menestyminen aiheutti niin paljon päänvaivaa, että oli välttämätöntä keksiä helvetit rangaistukseksi tabujen rikkojille. Näiden ihmistä tulevaisuudessa odottavien rankaisupaikkojen lukumäärä on vaihdellut yhdestä viiteen.

89:2.5Syntien tunnustamisen ja anteeksisaamisen ajatus ilmestyi primitiivisen uskonnon piiriin jo varhain. Ihmiset saattoivat julkisessa kokouksessa pyytää anteeksi syntejä, jotka he aikoivat tehdä seuraavalla viikolla. Synnintunnustus oli pelkästään rangaistuksesta vapautumiseen tähdännyt riitti, samoin kuin se oli julkinen ilmoitus saastumisesta -- rituaali, jonka kuluessa huudettiin "epäpuhdas, epäpuhdas!" Sen jälkeen seurasivat kaikki rituaalin vaatimat puhdistautumismenot. Kaikki muinaisuuden kansat harjoittivat näitä tarkoituksettomia seremonioita. Monet alkuaikojen heimojen noudattamat näennäisesti hygieeniset tavat olivat suurelta osin seremoniaalisia.

89:3.1Kieltäymyksestä tuli uskonnollisessa kehityksessä seuraava askel; paastoaminen oli yleinen tapa. Kohta tuli tavaksi luopua monistakin fyysisen mielihyvän muodoista, varsinkin seksuaalisluontoisista. Paastorituaali juurtui syvälle moniin muinaisiin uskontoihin, ja se on siirtynyt perintönä käytännöllisesti katsoen kaikkiin nykyajan teologisiin ajatusrakennelmiin.

89:3.2Jokseenkin siihen aikaan, kun barbaarinen ihminen oli tointumassa tuhlaavaisesta vainajan mukana suoritetusta omaisuuden polttamisesta ja hautaamisesta, juuri kun rotujen talousstruktuuri alkoi muotoutua, ilmaantui tämä uusi uskonnollinen kieltäymysoppi, ja kymmenettuhannet vilpittömät sielut alkoivat tavoitella köyhyyttä. Omaisuutta pidettiin hengellisenä vammana. Nämä käsitykset aineellisen omaisuuden hengellisistä vaaroista olivat Filonin ja Paavalin aikoina laajalti vallalla, ja niillä on siitä lähtien ollut merkittävä vaikutus eurooppalaiseen filosofiaan.

89:3.3Köyhyys oli pelkästään osa lihankuolettamisrituaalia, joka valitettavasti tuli liitetyksi monien uskontojen -- erityisesti kristinuskon -- kirjoituksiin ja opetuksiin. Katumusharjoitus on tämän usein järjettömän kieltäymysrituaalin negatiivinen muoto. Mutta tämä kaikki opetti villi-ihmiselle itsehillintää, ja se oli sosiaalisessa kehityksessä sinänsä arvokas edistysaskel. Itsensäkieltäminen ja itsehillintä olivat kaksi varhaisen kehitysuskonnon mukanaan tuomista suurimmista saavutuksista. Itsehillintä antoi ihmiselle uuden elämänfilosofian. Se opetti hänelle taidon laventaa elämän murtolukua alentamalla henkilökohtaisten vaatimusten muodostamaa nimittäjää sen sijaan, että hän olisi aina vain pyrkinyt suurentamaan itsekkäiden halujensa tyydytyksestä muodostuvaa osoittajaa.

89:3.4Näihin muinaisiin itsensäkurittamisen ideoihin kuului ruoskimista ja kaikenlaatuista fyysistä kidutusta. Äitikultin papit opettivat fyysisen kärsimisen hyvettä erityisen aktiivisesti, ja kastroimiseen alistumisellaan he toimivat siitä esimerkkinä. Heprealaiset, hindut ja buddhalaiset olivat tämän fyysistä nöyryytystä vaativan opinkappaleen innokkaita kannattajia.

89:3.5Koko muinaisen ajan ihmiset tavoittelivat tällä tavoin ylimääräisiä ansioita merkittäviksi heidän jumaliensa pitämiin kieltäymyksen tilikirjoihin. Yhteen aikaan oli tapana, että jonkin tunneperäisen paineen kohteena oltaessa annettiin lupauksia kieltäymyksestä ja itsensäkiduttamisesta. Sittemmin nämä lupaukset saivat jumalten kanssa tehdyn sopimuksen muodon, ja ne merkitsivät todellista evolutionaarista edistymistä sikäli, että jumalten oletettiin kiitokseksi tästä itsekidutuksesta ja lihankuolettamisesta tekevän jotakin, joka oli ennakoitavissa. Lupaukset olivat sekä negatiivisia että positiivisia. Tällaisten luonteeltaan vahingollisten ja äärimmäisyyksiin menevien lupausten antamista harjoitetaan nykyisin enimmäkseen muutamien Intian kansanryhmien keskuudessa.

89:3.6Oli vain luonnollista, että kieltäymyksen ja nöyryytyksen kultti kiinnittäisi huomiota sukupuoliseen tyydytykseen. Pidättymiskultti sai alkunsa taisteluun valmistautuvien sotilaiden keskuudessa noudatetusta rituaalista. Myöhemmin siitä tuli "pyhimysten" noudattama tapa. Tämä kultti sieti avioliittoa vain siksi, että se piti sitä vähäisempänä pahana kuin haureutta. Tällä ammoisella kultilla on ollut epäsuotuisa vaikutus moniin suurista maailmanuskonnoista, muttei mihinkään niin selkeästi kuin kristinuskoon. Apostoli Paavali oli tämän kultin kannattaja, ja hänen henkilökohtaiset näkemyksensä heijastuvat opetuksissa, jotka hän liitti kristilliseen teologiaan: "Hyvä on miehelle olla naiseen ryhtymättä." "Soisin kaikkien ihmisten olevan niin kuin minäkin." "Naimattomille ja leskille minä taas sanon: heille on hyvä, jos pysyvät sellaisina kuin minäkin." Paavali tiesi vallan hyvin, etteivät tällaiset opetukset kuuluneet Jeesuksen evankeliumiin, ja sitä, että hän tämän myöntää, valaisee hänen lausumansa "Tämän minä sanon luvan nojalla, en käskystä." Mutta tämä kultti johdatti Paavalin halveksimaan naisia. Ja on suuri vahinko, että hänen henkilökohtaiset mielipiteensä ovat niin kauan vaikuttaneet suuren maailmanuskonnon opetuksiin. Mikäli teltantekijä-opettajan neuvoa olisi määrä noudattaa kirjaimellisesti ja yleismaailmallisesti, ihmisrotua kohtaisi äkillinen ja kunniaton loppu. Uskonnon ja ikivanhan pidättyvyyskultin sotkeminen johtaa sitä paitsi välittömästi sotaan avioliittoa ja kotia vastaan, jotka sentään ovat yhteiskunnan todellinen perustus ja inhimillisen edistyksen perusinstituutio. Mitään ihmeteltävää ei ole siinä, että kaikki tällaiset uskomukset eri kansojen monissa uskonnoissa edistivät selibaatissa elävien papistojen muodostumista.

89:3.7Joskus olisi ihmisen vielä opittava nauttimaan vapaudesta ilman hillittömyyttä, ravinnosta ilman ahnehtimista ja mielihyvästä ilman irstailua. Ihmisen on käyttäytymisen säätelyssään parempi noudattaa itsehillinnän periaatetta kuin äärimmäisyyteen vietyä itsensäkieltämistä. Eikä Jeesus koskaan opettanut seuraajilleen moisia järjettömiä näkemyksiä.

89:4.1Useiden muiden palvontarituaalien tavoin ei uhraamisellakaan uskonnollisen hartaudenharjoituksen osana ollut mitään yhtä ainoata ja yksiselitteistä lähtökohtaa. Kun koira matelee isäntänsä edessä, näkyy siinä jo aavistuksenomainen taipumus kumartaa valtiaan edessä ja kunnioittavasti palvoen heittäytyä maahan mysteerin edessä. Palvontavirikkeestä on uhrin toimittamiseen vain yksi askel. Alkukantainen ihminen mittasi uhrinsa arvon kärsimänsä tuskan määrällä. Sitten kun uhraamisen ajatus liittyi uskonnolliseen seremoniajärjestykseen, ei uhriksi alkuvaiheessa kelvannut mikään, mikä ei olisi tuottanut tuskaa. Alkuvaiheessa uhrit olivat sellaisia tekoja kuin hiusten irtinyhtäminen, viilteleminen, silpomiset, hampaiden irti-iskeminen ja sormien katkaiseminen. Sivilisaation edistyessä nämä karkeat uhrikäsitykset jalostuivat itsensäkieltämisen, askeesin, paaston, kurjuuden ja myöhemmin kristinopin mukaisen surun, kärsimyksen ja lihankuolettamisen kautta tapahtuvan vanhurskauttamisrituaalin tasolle.

89:4.2Uskonnon kehityksen varhaisvaiheessa esiintyi kaksi uhrikäsitettä: ajatus uhrilahjasta, joka merkitsi kiitollisuudesta kertovaa suhtautumista, sekä velkauhri, johon sisältyi ajatus lunastuksesta. Myöhemmin kehittyi sitten uhrin korvikkeen käsite.

89:4.3Vieläkin myöhemmin ihminen kuvitteli, että hänen uhrinsa -- olipa se minkälaatuinen tahansa -- saattaisi toimittaa hänen viestinsä jumalten tietoon; se saattaisi jumaluuden sieraimissa tuntua suloiselta tuoksulta. Sen myötä ilmaantuivat suitsutus ja muut uhrirituaalien esteettiset piirteet. Nämä muotoutuivat uhrijuhliksi, jotka ajan mittaan kävivät yhä monimutkaisemmiksi ja koukeroisemmiksi.

89:4.4Sovitus- ja lepytysuhrimenot syrjäyttivät uskonnon kehittyessä henkien loitollapitämiseen, tyynnyttämiseen ja poismanaamiseen tähdänneet, vanhemmat menettelytavat.

89:4.5Varhaisin ajatus uhrista oli sellainen, että esi-isien henget kantoivat veroa puolueettomina pysymisestään. Vasta myöhemmin kehittyi hyvittelyn käsite. Kun ihminen irtautui käsityksestä, että ihmisrodun alkuperä oli evolutionaarinen, kun Planeettaprinssin aikakaudesta ja Aatamin maanpäälläoleskelusta kertovat perimätiedot suodattuivat aikojen läpi, levisi synnin ja perisynnin käsitys laajalle niin, että satunnaisen ja henkilökohtaisen synnin takia suoritetusta uhrauksesta kehittyi opinkappale koko rotua koskevan synnin sovittamiseksi suoritettavasta uhrista. Uhraamalla sovittaminen oli kaiken kattava vakuutusjärjestely, joka antoi suojan myös tuntemattoman jumalan osoittamaa kaunaa ja kateutta vastaan.

89:4.6Niin monien herkkätuntoisten henkien ja ahnaiden jumalten piirittämällä alkukantaisella ihmisellä oli vastassaan sellainen velkojajumalten armeija, että hän tarvitsi koko elinikänsä ajan kaikki papit, rituaalit ja uhrit, jotta hän olisi suoriutunut hengellisestä velastaan. Oppi perisynnistä eli rodullisesta syntivelasta lähetti jokaisen henkilön elämäntaipaleelleen taakkanaan raskas tietoisuus hänen velallisuudestaan henkivoimille.

89:4.7Ihmisille annetaan lahjoja ja lahjuksia, mutta kun niitä tarjotaan jumalille, niille annetaan sellainen luonnehdinta, että ne ovat omaksi annettuja, pyhitettyjä, tai sitten niitä kutsutaan uhreiksi. Kieltäymys oli lepyttelyn negatiivinen muoto; uhreista tuli sen positiivinen muoto. Teko, jolla lepyttely toteutettiin, sisälsi kiittelyä, ylistelyä, imartelua ja jopa viihdyttämistä. Ja juuri näiden muinaisen lepyttelykultin positiivisten toteutustapojen jäänteistä muodostuvat jumalanpalveluksen nykyiset muodot. Nykyajan palvontamuodot ovat yksinkertaisesti näistä muinaisista positiiviseen lepyttelyyn kuuluneista uhraamismenetelmistä tehtyjä rituaaleja.

89:4.8Eläinuhri merkitsi alkuaikojen ihmiselle paljon enemmän kuin se voisi koskaan merkitä nykyisille roduille. Nämä luonnonkansat pitivät eläimiä tosiasiallisina ja läheisinä sukulaisinaan. Ajan kuluessa ihminen alkoi suorittaa uhrinsa viisaammin: hän lakkasi uhraamasta työeläimiään. Olipa uhrattavana mitä tahansa, alussa ihminen uhrasi aina parasta, näin myös silloin kun hän uhrasi kotieläimiään.

89:4.9Kysymys ei suinkaan ollut mistään tyhjänpäiväisestä kerskailusta, kun muuan Egyptin hallitsija kertoi uhranneensa 113.433 orjaa, 493.386 nautaa, 88 venettä, 2.756 kultaista kuvaa, 331.702 ruukullista hunajaa ja öljyä, 228.380 ruukkua viiniä, 680.714 hanhea, 6.744.428 leipää ja 5.740.352 säkillistä kolikoita. Ja näin tehdessään hänen on täytynyt verottaa raatavia alamaisiaan raskaimman mukaan.

89:4.10Silkka välttämättömyys pakotti lopulta nämä puolivillit ihmiset syömään uhrilahjojensa aineellisen osan, kunhan jumalat olivat nauttineet niiden sielun. Ja tälle tavalle hankittiin oikeutus julistamalla se entisaikojen pyhäksi ateriaksi -- nykyisen kielenkäytön mukaan pyhäksi ehtoolliseksi.

89:5.1Nykyisin vallitsevat käsitykset alkuaikojen kannibalismista ovat täysin virheellisiä. Kannibalismi oli osa varhaisyhteisön tapasäännöksiä. Vaikka kannibalismi on nykysivilisaatiolle traditionaalisesti kauhistuttavaa, se oli kuitenkin osa alkuyhteisön sosiaalista ja uskonnollista struktuuria. Ryhmän edut pakottivat harjoittamaan kannibalismia. Se kehittyi välttämättömyyden pakosta ja se jatkui, koska elettiin taikauskon ja tietämättömyyden orjuudessa. Kysymyksessä oli sosiaalinen, taloudellinen, uskonnollinen ja sotilaallinen tapa.

89:5.2Alkuaikojen ihminen oli ihmissyöjä. Hän piti ihmislihasta, ja siksi hän tarjosi sitä ruokalahjana hengille ja primitiivisille jumalilleen. Koska aavehenget olivat pelkästään muuntuneita ihmisiä ja koska ravinto oli ihmisen tärkein tarve, niin täytyihän ruoan silloin olla myös vainajahengen suurin tarve.

89:5.3Kannibalismi oli kehittyvien rotujen keskuudessa yhteen aikaan kutakuinkin yleismaailmallista. Sangikit olivat kaikki ihmissyöjiä, mutta andoniitit eivät aluksi sitä olleet, eivät olleet myöskään nodiitit, eivät liioin adamiitit. Ihmissyöjiä eivät olleet myöskään andiitit ennen kuin he olivat pääosin sekoittuneet evolutionaarisiin rotuihin.

89:5.4Mieltymys ihmislihaan kasvaa. Kun ihmislihansyönti kerran on nälän, ystävyyden, koston tai uskonnollisen rituaalin merkeissä päässyt alkuun, se jatkuu ja siitä tulee tavaksi käynyttä kannibalismia. Ihmissyönti on saanut alkunsa ravinnon niukkuudesta, vaikka tämä harvoin onkin ollut sen perimmäisenä syynä. Eskimot ja alkuaikojen andoniitit olivat nälänhädän aikoja lukuun ottamatta kuitenkin harvoin kannibaaleja. Punaiset ihmiset -- varsinkin Väli-Amerikassa -- olivat kannibaaleja. Yhteen aikaan oli yleisenä tapana, että alkuaikojen äidit tappoivat ja söivät omat lapsensa saadakseen takaisin synnytyksessä menettämänsä voimat. Queenslandissa sattuu tavan takaa vieläkin, että esikoinen surmataan ja pistellään poskeen. Monet Afrikan heimoista ovat vielä vähän aikaa sitten turvautuneet tietoisesti kannibalismiin sotaan liittyvänä toimena, eräänlaisena kauhistuksena, jolla he herättivät pelkoa naapureissaan.

89:5.5Korkeammantasoisten rotuainesten rappeutuminen johti aikaisemmin jonkinmääräiseen kannibalismiin, mutta etupäässä sitä esiintyi evolutionaaristen rotujen keskuudessa. Ihmissyönti alkoi aikana, jolloin ihmiset tunsivat kiihkeitä ja katkeria tunteita vihollisiaan kohtaan. Ihmislihan syömisestä tuli osa juhlallista kostoseremoniaa, uskottiin nimittäin, että vihollisen aave olisi tällä tavoin hävitettävissä tai sulautettavissa syöjän henkeen. Aikanaan oli laajalti vallalla sellainen uskomus, että noidat saivat kykynsä ihmislihaa syömällä.

89:5.6Joidenkin ihmissyöjäryhmien oli tapana syödä vain oman heimonsa jäseniä. Kysymyksessä oli näennäishengellinen umpisiitos, jonka luultiin korostavan heimon sisäistä yhteenkuuluvuutta. Mutta nämä ryhmät söivät kostamisen tarkoituksessa myös vihollisia, ja ajatuksena oli, että sillä keinoin anastettiin vihollisten voima. Katsottiin, että oli kunnianosoitus ystävän tai heimoveljen sielulle, jos tämän ruumis syötiin, kun vihollisen ahmiminen sen sijaan oli tälle vain oikeudenmukainen rangaistus. Villi-ihmisen mieli ei teeskennellyt johdonmukaisuutta.

89:5.7Muutamien heimojen keskuudessa iäkkäät vanhemmat halusivat, että heidän lapsensa söisivät heidät. Joidenkin muiden heimojen keskuudessa taas oli tapana pidättyä syömästä lähisukulaisia. Näiden ruumiit sen sijaan myytiin tai vaihdettiin muukalaisten ruumiisiin. Melkoista kauppaa käytiin naisilla ja lapsilla, jotka oli lihotettu teuraiksi. Milloin taudit tai sota eivät säännöstelleet väkimäärää, liikaväestö kursailematta syötiin.

89:5.8Seuraavista tekijöistä johtuen kannibalismi on ollut vähitellen häviämään päin:

89:5.91. Siitä tuli toisinaan seremonia, jossa koko yhteisö oli osallisena -- siitä tuli kollektiivisesti omaksuttu yhteisvastuu kuolemaantuomitun heimoveljen tuomion täytäntöönpanemisesta. Verenvuodatukseen syyllistyminen lakkaa olemasta rikos, kun siihen osallistuvat kaikki, koko yhteisö. Teloitettujen rikollisten syöminen oli muoto, jossa kannibalismia Aasiassa viime vaiheessa harjoitettiin.

89:5.102. Varsin varhaisessa vaiheessa siitä tuli uskonnollinen rituaali, mutta aaveidenpelon laajeneminen ei aina saanut aikaan ihmissyönnin vähenemistä.

89:5.113. Lopulta kannibalismi kehittyi siihen vaiheeseen, että vain jotkin ruumiinosat tai elimet syötiin eli ne osat, joiden luultiin sisältävän sielun tai osia hengestä. Verenjuonnista tuli yleistä, ja oli tapana sekoittaa "syötäväksi kelpaavat" ruumiinosat lääkkeisiin.

89:5.124. Se oli sallittua vain miehille. Naisilta kiellettiin ihmislihansyönti.

89:5.135. Seuraavaksi se oli sallittua enää päälliköille, papeille ja shamaaneille.

89:5.146. Sitten siitä tuli rodullisesti korkeampien heimojen keskuudessa tabu. Ihmissyöntiä koskeva tabu sai alkunsa Dalamatiasta, ja se levisi hitaasti koko maailmaan. Nodiitit suosivat ruumiinpolttoa keinona taistella kannibalismia vastaan, sillä aikanaan oli yleisenä tapana kaivaa maahan haudatut ruumiit esille ja syödä ne.

89:5.157. Kun tavaksi tuli uhrata ihmisiä, se enteili kannibalismin loppua. Kun ihmislihasta ensin oli tullut korkeammalla olevien ihmisten -- päälliköiden -- ravintoa, lopulta se säästettiin vieläkin korkeammalla oleville hengille. Ja näin ihmisuhri lopetti tehokkaasti kannibalismin, mutta niin ei käynyt alimpien heimojen keskuudessa. Kohta kun ihmisuhraus oli täysin vakiintunut tapa, ihmissyönnistä tuli tabu. Ihmisliha oli vain jumalten ruokaa; ihminen sai syödä vain pienen seremoniaalisen palan eli sakramentin.

89:5.16Lopulta alettiin uhraamistarkoituksessa käyttää ihmisten sijasta yleisesti uhrieläimiä, ja takapajuisempienkin heimojen keskuudessa koiriensyöminen vähensi ihmissyöntiä suuresti. Koira oli ensimmäinen kesy eläin, ja sitä arvostettiin suuresti sekä sellaisenaan että ravintona.

89:6.1Ihmisuhri oli kannibalismin epäsuora seuraus samalla, kun se oli lääke sitä vastaan. Kun tavaksi tuli järjestää henkiseuralainen vainajalle henkien maailmaan, se johti ihmissyönnin vähenemiseen, sillä näitä kuolemantapauksen vuoksi uhrattuja ei koskaan tavattu syödä. Yksikään rotu ei ole ollut täysin vapaa jossakin muodossa ja jonakin aikana esiintyneestä ihmisuhritavasta, vaikka andoniitit, nodiitit ja adamiitit kannibalismiin mieltyivätkin muita vähemmän.

89:6.2Ihmisten uhraaminen on ollut käytännöllisesti katsoen yleismaailmallista. Se säilyi kiinalaisten, hindujen, egyptiläisten, heprealaisten, mesopotamialaisten, kreikkalaisten, roomalaisten ja monien muiden kansojen uskonnollisissa tavoissa -- takapajuisten afrikkalaisten ja australialaisten heimojen keskuudessa se säilyi jopa viime aikoihin asti. Myöhempien aikojen intiaaneilla oli sivilisaatio, joka versoi kannibalismista, ja siksi se oli yltä päältä ihmisuhrien veren tahraama, erityisesti Väli- ja Etelä-Amerikassa. Kaldealaiset kuuluivat ensimmäisiin, jotka luopuivat tavallisissa tilanteissa suoritetuista ihmisuhreista ja korvasivat ne eläinuhreilla. Noin kaksituhatta vuotta sitten muuan helläsydäminen Japanin keisari otti käyttöön savikuvat ihmisuhrien korvikkeiksi, mutta pohjois-Euroopassa tällaiset uhrit poistuivat käytöstä vasta vajaat tuhat vuotta sitten. Joidenkin takapajuisten heimojen keskuudessa vapaaehtoisia alistuu edelleenkin ihmisuhreiksi. Tällöin on kysymyksessä eräänlainen uskonnollinen tai rituaalinen itsemurha. Muuan shamaani määräsi kerran erään heimon suuresti kunnioittaman vanhan miehen uhrattavaksi. Väki nousi kapinaan ja kieltäytyi tottelemasta. Tämän jälkeen vanhus pakotti oman poikansa ottamaan hänet hengiltä. Entisajan ihmisten usko tähän tapaan oli totista.

89:6.3Muistiin on tuskin merkitty toista yhtä traagista ja säälittävää kokemusta, joka kuvastaisi muinaisten ja ajan koettelemien uskonnollisten tapojen ja niitä vastaan sotineiden edistyvän sivilisaation vaatimusten välillä käytyjä sydäntä raastavia taisteluja, kuin heprealaisten kertomus Jeftasta ja hänen ainokaisesta tyttärestään. Yleistä tapaa noudattaen tämä hyvää tarkoittava mies oli antanut järjettömän lupauksen, hieronut kauppaa "taistelujen jumalan" kanssa ja suostunut maksamaan tietyn hinnan, mikäli hän voittaisi vihollisensa. Ja hintana oli, että hän uhraisi sen, joka hänen palatessaan kotiin tulisi ensimmäisenä ulos hänen talostaan tervehtimään häntä. Jefta ajatteli jonkun hänen luotto-orjistaan olevan paikalla häntä tervehtimässä, mutta kävikin niin, että hänen tyttärensä ja ainoa lapsensa tuli ulos toivottamaan hänet tervetulleeksi kotiin. Ja niin vielä näinkin hiljattain ja oletetusti sivistyneen kansan keskuudessa tapahtui, että kun tämä kaunis neito oli surrut kohtaloaan kahden kuukauden ajan, hänen isänsä todellakin isän heimoveljien suostumuksella uhrasi hänet ihmisuhrina. Ja kaikki tämä tehtiin, vaikka tiedettiin Mooseksen antamat ankarat määräykset ihmisuhreja vastaan. Mutta miehet ja naiset ovat taipuvaisia antamaan mielettömiä ja tarpeettomia lupauksia, ja entisaikojen ihmiset pitivät kaikkia tällaisia sitoumuksia äärimmäisen pyhinä.

89:6.4Kun entiseen aikaan ryhdyttiin rakentamaan jotain vähänkin tärkeämpää rakennusta, tapana oli lyödä kuoliaaksi joku ihminen "perustusuhriksi". Näin saatiin vainajahenki vartioimaan ja suojelemaan rakennelmaa. Kun kiinalaiset valmistautuivat valamaan kellon, tapa määräsi vähintään yhden neitsyen uhrattavaksi kellon soinnin parantamiseksi. Valittu tyttö heitettiin elävältä sulaan metalliin.

89:6.5Monilla ryhmillä oli kauan aikaa tapana muurata eläviä orjia tärkeisiin muureihin. Myöhempinä aikoina pohjois-Euroopan heimot korvasivat tämän tavan, joka vaati elävien ihmisten hautaamista uusien rakennusten seiniin, sillä, että he sulkivat muurin sisään jonkun ohikulkijan varjon. Kiinalaiset hautasivat muuriin työläiset, jotka kuolivat muurin rakennusvaiheen aikana.

89:6.6Muuan Jerikon muureja rakentanut Palestiinan pikkukuningas "laski niiden perustuksen esikoiseensa Abiramiin ja pystytti niiden portit nuorimpaan poikaansa Segubiin." Ei riittänyt, että tuona lähimenneisyyden ajankohtana tämä isä pani kaksi poikaansa elävältä kaupungin porttien perustuskuoppiin, vaan hänen tekonsa on myös kirjattu tapahtuneen "Herran sanan mukaan". Mooses oli kieltänyt nämä perustusuhrit, mutta israelilaiset ottivat ne kohta hänen kuolemansa jälkeen taas käyttöön. Kahdennellakymmenennellä vuosisadalla käytössä oleva seremonia, jossa helyjä ja muistoesineitä pannaan uuden rakennuksen peruskiveen, on muistuttamassa alkuaikojen perustusuhreista.

89:6.7Monilla kansoilla oli pitkän aikaa tapana pyhittää ensimmäiset hedelmät hengille. Ja nämä juhlallisuudet, jotka nykyisin ovat enemmän tai vähemmän symbolisia, ovat kaikki jäänteitä niistä alkuaikojen seremonioista, joihin liittyi ihmisuhri. Esikoistenuhraamisen ajatus oli levinnyt muinaiskansojen keskuudessa laajalle, eritoten foinikialaisten pariin, jotka viimeisinä siitä myös luopuivat. Uhraamisen jälkeen oli tapana sanoa "elämä elämästä". Nykyään sanotte ruumiin äärellä "maasta olet sinä tullut, maaksi pitää sinun jälleen tuleman."

89:6.8Jos kohta sivistynyttä herkkätuntoisuutta kauhistuttaakin mielikuva Abrahamista, joka katsoi olevansa pakotettu uhraamaan poikansa Iisakin, ei sellainen noiden aikojen ihmisille ollut mikään uusi eikä outo ajatus. Vallalla oli kauan aikaa sellainen tapa, että isät suuren emotionaalisen paineen kohteena ollessaan uhrasivat esikoispoikansa. Monilla kansoilla on tätä kertomusta sisällöllisesti vastaava traditio, sillä yhteen aikaan vallitsi maailmanlaajuinen ja syvällekäyvä uskomus, jonka mukaan oli välttämätöntä uhrata ihminen aina, kun tapahtui jotakin tavatonta tai epätavallista.

89:7.1Mooses yritti lopettaa ihmisten uhraamisen asettamalla tällaisten uhrien korvikkeeksi lunastusmaksun. Hän loi täsmällisen järjestelmän, joka antoi hänen kansalleen tilaisuuden välttyä harkitsemattomien ja mielettömien lupausten pahimmilta seurauksilta. Tilukset, omaisuuserät ja lapset voitiin lunastaa tällaista papeille maksettavaa vahvistettua korvausta vastaan. Ryhmät, jotka lakkasivat uhraamasta esikoisiaan, olivat pian paljon edullisemmassa asemassa kuin heidän vähemmän edistyneet naapurinsa, jotka edelleenkin harrastivat näitä julmia tekoja. Tällainen poikien menettäminen heikensi näitä takapajuisia heimoja suuresti, ja sen lisäksi siinä usein katkesi myös heimon johtajan perimysjärjestys.

89:7.2Eräs lastenuhraamisen päättymisen seuraus oli tapa sivellä pihtipielet verellä esikoisen suojelemiseksi. Tämä tehtiin usein jonkin vuoden varrella vietetyn uskonnollisen juhlan yhteydessä, ja tällainen seremonia oli yhteen aikaan vallalla suurimmassa osassa maailmaa, Meksikosta Egyptiin.

89:7.3Vielä senkin jälkeen kun useimmat ryhmät olivat lopettaneet lasten rituaalisurmat, oli tapana yhä jättää lapsi oman onnensa nojaan erämaahan tai pikku veneessä veden vietäväksi. Jos lapsi selviytyi, uskottiin jumalten silloin puuttuneen asiaan hänen säästämisekseen, niin kuin perimätiedot Sargonista, Mooseksesta, Kyyroksesta ja Romuluksesta tietävät kertoa. Sen jälkeen tuli tavaksi vihkiä esikoispojat pyhiksi tai pyhitetyiksi, jolloin heidän sallittiin varttua täysikasvuisiksi, ja sen jälkeen heidät surmaamisen sijasta ajettiin maanpakoon. Näin sai alkunsa siirtokuntien perustaminen. Roomalaiset noudattivat tätä tapaa omissa siirtokuntien perustamishankkeissaan.

89:7.4Monet sukupuolisen leväperäisyyden ja primitiivisen palvonnan omituisista toisiinsakytkeytymisistä saivat alkunsa ihmisuhriperinteen yhteydessä. Muinaisina aikoina saattoi nainen, jos hän kohtasi pääkallonmetsästäjiä, lunastaa henkensä antautumalla näille sukupuolisesti. Myöhempinä aikoina taas oli jumalille uhriksi vihityllä neidolla tilaisuus päättää henkensä pelastamisesta luovuttamalla kehonsa koko elämän ajaksi temppelin pyhään seksuaalipalveluun. Hän pystyi tällä tavoin ansaitsemaan lunnasrahansa. Muinaisajan miehet pitivät erittäin ylentävänä olla sukupuolisuhteessa naiseen, joka oli tällä tavoin antautunut elämänsä lunastamiseen. Näiden pyhien neitojen kanssa seurusteleminen oli uskonnollinen seremonia, ja kaiken lisäksi koko tämä seremonia antoi hyväksyttävän tekosyyn aivan tavalliseen sukupuoliseen tyydytykseenkin. Kysymyksessä oli kekseliäs itsepetos, johon sekä nämä neidot että heidän seuralaisensa menivät ilomielin mukaan. Tapasäännöt laahaavat aina sivilisaation evolutionaarisen edistymisen perässä ja antavat tällä tavoin hyväksymisensä kehittyvien rotujen aikaisemmille ja barbaarimaisemmille seksuaalisille tavoille.

89:7.5Temppelihaureus levisi lopulta kaikkialle etelä-Eurooppaan ja Aasiaan. Temppeliprostituoitujen ansaitsemaa rahaa pidettiin kaikkien kansojen keskuudessa pyhänä -- suurena jumalille annettavana lahjana. Ylhäisimmätkin naiset tungeksivat temppelien seksimarkkinoilla ja osoittivat ansionsa kaikenlaisiin pyhiin palveluksiin ja yleishyödyllisille laitoksille. Monet parempien luokkien naiset keräsivät myötäjäisensä temppeleissä suorittamallaan väliaikaisella seksuaalipalvelulla, ja useimmat miehet halusivat vaimokseen mieluiten tällaisen naisen.

89:8.1Uhraamalla lunastetuksi tuleminen ja temppeliprostituutio olivat itse asiassa ihmisuhrin modifikaatioita. Seuraavaksi ilmaantui tyttärien valeuhraaminen. Tähän seremoniaan kuului suoneniskentää, ja sen kuluessa vihkiydyttiin elinikäiseen neitsyyteen. Kysymyksessä oli moraalinen reaktio aikaisempaan temppeliprostituutioon. Myöhempinä aikoina neitsyet omistautuivat pyhien temppelitulien vaalimiseen.

89:8.2Lopulta ihmiset päätyivät sellaiseen käsitykseen, että ruumiin jonkin osan uhraaminen voisi korvata aikaisemmin tapana olleen kokonaisen ihmisen uhraamisen. Fyysistä silpomista pidettiin sitäkin hyväksyttävänä korvikkeena. Uhrattiin hiuksia, kynsiä, verta ja jopa sormia ja varpaita. Myöhempi ja jokseenkin yleismaailmallinen ympärileikkauksen muinaisriitti oli eräs osittaisen ihmisuhrin seurannainen. Ympärileikkaus oli pelkkä uhritoimitus, siihen ei liittynyt mitään hygienian ajatusta. Miehet ympärileikattiin, naiset lävistyttivät korvalehtensä.

89:8.3Sittemmin tuli tavaksi sormien yhteensitominen sen sijaan, että ne olisi leikattu irti. Pään ajeleminen ja tukan leikkaaminen olivat niin ikään muotoja, joilla osoitettiin uskonnollista antaumusta. Eunukiksi kuohiminen oli ensi vaiheessa muunnos ihmisuhrin ideasta. Afrikassa harrastetaan edelleenkin nenän ja huulten lävistämistä, ja tatuointi on taiteellinen kehittymä aikaisemmasta karkeasta ruumiin arpeuttamisesta.

89:8.4Edistystä mukanaan tuoneiden opetusten tuloksena uhraamisen tapa lopulta liittyi ajatukseen liittosopimuksesta. Jumalat käsitettiin vihdoinkin sellaisiksi, että he tekisivät tosiasiallisia sopimuksia ihmisen kanssa, ja tämä oli merkittävä askel uskonnon vakiintumisessa. Laki, sopimus, astuu onnentavoittelun, pelon ja taikauskon paikalle.

89:8.5Ihminen ei koskaan osannut edes uneksia ryhtyvänsä sopimussuhteisiin Jumaluuden kanssa, ennen kuin hänen jumalakäsityksensä oli edennyt tasolle, jolla maailmankaikkeuden säätelijät kuviteltiin sellaisiksi, että heihin voisi luottaa. Ja ihmisen varhaisin näkemys Jumalasta teki tästä siinä määrin ihmishahmoisen, että ihminen kykeni näkemään mielessään luotettavan Jumalan vasta, kun hänestä itsestään tuli verrattain luotettava, moraalinen ja eettinen.

89:8.6Mutta ajatus sopimuksen solmimisesta jumalten kanssa pääsi lopulta vallalle. Evolutionaarinen ihminen saavutti lopulta sellaisen moraalisen omanarvontunnon, että hän rohkeni ryhtyä kaupanhierontaan jumaltensa kanssa. Ja näin puuhailu uhrimenojen toimittamiseksi muuttui vähitellen otteluksi, jossa ihminen antautui filosofiseen tinkaamiseen Jumalan kanssa. Ja kaikki tämä merkitsi uutta keinoa, jolla saada vakuutus huonoa onnea vastaan. Tai mieluumminkin se merkitsi parempaa menettelytapaa entistä varmemman menestyksen ostamiseksi. Älkää elätelkö senkaltaista erheellistä ajatusta, että nämä alkuaikojen uhrit olisivat olleet jumalille annettu ilmainen lahja, oma-aloitteisesta kiitollisuudesta tai kiitokseksi tarjottu uhri, sillä mitään todellisen palvonnan ilmauksia ne eivät olleet.

89:8.7Alkeelliset rukouksen muodot eivät olleet mitään sen kummallisempaa kuin kaupanhierontaa henkien kanssa, väittelyä jumalten kanssa. Kysymyksessä oli eräänlainen vaihtokauppa, jossa vetoaminen ja suostuttelu korvattiin jollakin kouraantuntuvammalla ja kallisarvoisemmalla. Rotujen keskuudessa kehittymässä ollut kaupankäynti oli istuttanut ihmisten mieleen kaupankäynnin henkeä ja kehittänyt vaihtokaupassa tarvittavaa oveluutta. Ja nyt nämä ominaisuudet alkoivat tulla esille ihmisen palvontamenetelmissä. Ja aivan kuten jotkut ihmiset olivat parempia kauppamiehiä kuin toiset, samoin pidettiin toisia ihmisiä parempina rukoilijoina kuin muita. Oikeamielisen ihmisen rukousta pidettiin suuressa arvossa. Oikeamielinen ihminen oli sellainen, joka oli selvittänyt kaikki tilit henkien kanssa, sellainen, joka oli täyteen määräänsä täyttänyt kaikki rituaalin edellyttämät velvollisuudet jumalia kohtaan.

89:8.8Alkuaikojen rukousta voi tuskin sanoa palvonnaksi. Se oli tinkaava vetoomus saada lisää terveyttä, varallisuutta ja elonpäiviä. Eivätkä rukoukset monissakaan suhteissa ole aikojen myötä muuttuneet. Edelleenkin niitä luetaan ääneen kirjoista, niistä tehdään yhä muodollisia lausuntaesityksiä, niitä jäljennetään paperille, jotka sitten kiinnitetään rukousmyllyihin ja ripustetaan puiden oksille, joissa tuuli niitä leyhytellessään säästää ihmiseltä vaivan avata oman suunsa.

89:9.1Koko sinä aikana, jonka urantialaiset rituaalit ovat kehittyneet, on ihmisuhri edistynyt verisestä ihmissyönnin harjoittamisesta korkeammille ja symbolisemmille tasoille. Alkuaikojen uhrirituaaleista syntyivät myöhempien aikojen sakramenttiseremoniat. Lähemmässä menneisyydessä oli tapana, että vain papit nauttivat palasen kannibalistista uhria tai pisaran ihmisverta, ja sitten kaikki yhdessä osallistuivat korvikkeena toimineen eläimen syöntiin. Nämä alkuaikojen käsitykset lunnaista, lunastuksesta ja sopimuksista ovat kehittyneet myöhempien aikojen sakramenttitoimituksiksi. Ja tällä seremonioiden kehityksellä on kokonaisuudessaan ollut voimakkaasti sosiaalistava vaikutus.

89:9.2Jumalan Äiti -kultin yhteydessä käytettiin Meksikossa ja muualla lopulta kakuista ja viinistä koostunutta sakramenttia aiemmin käytössä olleiden ihmisuhrien lihan ja veren asemesta. Heprealaiset harjoittivat kauan aikaa tätä rituaalia osana omia pääsiäismenojaan, ja juuri tästä seremoniatavasta sai alkunsa myöhempi sakramentin kristillinen versio.

89:9.3Muinaisaikojen sosiaaliset veljeskunnat perustuivat verenjuomisriittiin. Juutalaisten ammoisessa veljesliitossa oli kysymys uhraamiseen liittyneestä veriveljeydestä. Paavali lähti rakentamaan uutta kristillistä kulttia "ikuisen liiton verelle". Ja opetuksilla verestä ja uhrista kristinoppia kenties tarpeettomasti kuormittaessaankin hän kuitenkin samalla lopetti kokonaan opit lunastuksesta ihmis- tai eläinuhrien kautta. Hänen tekemänsä teologiset kompromissit osoittavat, että ilmoituksenkin on alistuttava siihen asteittain muuttuvaan säätelyyn, jota evoluutio merkitsee. Paavalin mukaan Kristuksesta tuli viimeinen ja kaikiksi ajoiksi riittävä ihmisuhri, sillä jumalallisen Tuomarin vaatimukset on nyt kaikilta osin ja iäksi tyydytetty.

89:9.4Ja näin on uhrikultista pitkien aikakausien jälkeen kehittynyt sakramenttikultti. Nykyuskontojen sakramentit ovat näin ollen näiden alkuaikojen karmaisevien ihmisuhriseremonioiden ja vieläkin varhaisempien kannibalististen rituaalien laillisia perillisiä. Pelastumistaan ajatellessaan monet panevat luottamuksensa edelleenkin vereen, mutta ainakin siitä on nyt tullut vertauskuvallista, symbolista ja mystistä.

89:10.1Muinaisajan ihminen saavutti tietoisuuden Jumalan suosiosta vain uhraamisella. Nykyajan ihmisen on kehitettävä uusia menetelmiä saavuttaakseen tietoisuuden pelastuksesta. Synnintuntoisuus elää edelleen kuolevaisen mielessä, mutta kaavat, joiden mukaan synnistä ajatellaan pelastuttavan, ovat menettäneet merkityksensä ja vanhentuneet. Hengellisen kaipuun todellisuus säilyy, mutta älyllinen edistyminen on hävittänyt ne tavat, joilla mielen ja sielun rauha ja lohtu entisaikaan hankittiin.

89:10.2Synti on määriteltävä uudelleen siten, että se on tahallista epälojaalisuutta Jumaluutta kohtaan. Epälojaalisuudessa on eri asteita: päättämättömyydestä aiheutuva osittainen epälojaalisuus; ristiriitaisuudesta johtuva lojaalisuuden jakaminen eri tahoille; välinpitämättömyydestä aiheutuva lojaalisuuden kuoleutuminen; ja lojaalisuuden kuolema, mikä näkyy omistautumisena jumalattomille ihanteille.

89:10.3Syyllisyydentunto tai -tunne on tietoisuutta tapasääntöjen rikkomisesta; tämä ei välttämättä ole synti. Mitään todellista syntiä ei ole ilman tietoista epälojaalisuutta Jumaluutta kohtaan.

89:10.4Mahdollisuus syyllisyydentuntonsa tiedostamiseen on merkkinä ihmiskunnan transsendenttisesta arvosta. Se ei leimaa ihmistä alhaiseksi, vaan pikemminkin se yksilöi hänet luoduksi, jossa on potentiaalista suuruutta ja alati enentyvää ylevyyttä. Tällainen arvottomuudentunto on se ensimmäinen yllyke, jonka tulisi nopeasti ja varmasti johtaa uskon avulla tehtäviin valloituksiin, ja nämä puolestaan siirtävät kuolevaisen olennon mielen moraalisen ylevyyden, kosmisen ymmärryksen ja hengellisen elämäntavan verrattomille tasoille; näin inhimillisen olemassaolon kaikki merkitykset muuttuvat ajallisista ikuisiksi samalla, kun kaikki arvot kohoavat inhimillisistä jumalallisiksi.

89:10.5Synnin tunnustaminen on epälojaalisuuden miehuullista torjumista, mutta se ei millään tavoin lievitä tällaisen epälojaalisuuden ajallis-avaruudellisia seuraamuksia. Mutta tunnustaminen -- synnin luonteen vilpitön tunnustaminen -- on uskonnollisen kasvun ja hengellisen edistymisen kannalta välttämätöntä.

89:10.6Se, että Jumaluus antaa synnin anteeksi, merkitsee lojaalisuussuhteiden uudistamista sellaisen vaiheen jälkeen, jolloin ihminen on tietoinen siitä, että nämä suhteet tahallisen kapinoinnin seurauksena puuttuvat. Anteeksiantoa ei tarvitse pyytää, tarvitaan vain, että se otetaan vastaan siinä muodossa, että ollaan tietoisia luodun ja Luojan välisten lojaalisuussuhteiden uudelleenviriämisestä. Ja kaikki lojaalit Jumalan pojat ovat onnellisia, palveluhaluisia ja alati edistyviä matkatessaan ylöspäin kohti Paratiisia.

89:10.7[Esittänyt muuan Nebadonin Loistava Iltatähti.]